Olemmeko turvassa? Mistä
tulemme ja mihin menemme? Millaisia polkuja ollaan tallattu? Kun rakennus tai
puu häviää ympäristöstä, ei se kuitenkaan häviä muistoista, Liisa miettii, se
on siinä, ja sen ikään kuin tuntee. Mutta muistot eivät periydy, vain tarinat.
Ihmisen perustarpeisiin
kuuluu tarve tietää ja tuntea juurensa. Kuulla tarinoita. Sijoittaa itsensä
jatkumoon. Liisa lukee yhä uudelleen ja uudelleen mitä professori Esko Aaltonen
on sanonut:
”Jokaiselle, joka tajuaa ympäristönsä todellisuuden ja pääsee
sopusointuun sen kanssa, tulee kyky vapautua hetkellisyydestä ja omaksua
pitempi aikamitta, johon sisältyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.”
Liisa on ymmärtänyt
lukiessaan Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkunaa,
käsityksen suuresta turvajärjestelmästä, joka ympärillämme on. Nyt yhtäkkiä
aivan kuin kaikki asiat limittäytyvät sen aiheen piiriin.
Ympäristön muistoja
halutaan säilyttää, koska se liittyy juuri tähän turvajärjestelmään. Kun näkee
kotiseudullaan jälkiä ja todisteita menneestä, ymmärtää, että täällä on ollut
ihmisiä ennenkin ja voi määrittää itselleen turvallisen paikan ja osaa
suunnitella minne menee tulevaisuudessa.
Ympäristöministeriön
yliarkkitehti Minna Perähuhta kertoi luennollaan; Ikiasukas, tulokas, kulkija
–kohtaamisia Forssassa, Forssan elävien kuvien teatterissa (25.3.2013), ihmisen
ympäristösuhteesta.
Ikiasukkaan ympäristösuhde
on toiminnan ja omistajuuden historiaa. Tulokkaalle ympäristö on aluksi
reittejä, palveluja, rakenteita. Tulokas haluaa olla ylpeä ympäristöstään. Ja
kulkija etsii Löytöjen lisäksi missä nukkua, syödä, kohdata ihmisiä ja yksi
perustarpeista; missä on vessa.
On tutkittu, että
museoiden läsnäolo sosiaalisissa medioissa ja virtuaalisissa puitteissa ei
suinkaan vähennä käyntejä, vaan ihmiset haluavat kokea myös oikean elämyksen
itse museossa. Muutenkin sosiaalisesta mediasta on tullut kotiseutuhengen
kohottaja. Elämme jollakin tavalla uuden kotiseutuhengen nousua. Välitämme muistoja
vanhojen ja uusien kuvien muodossa, keskustelemme iästä riippumatta
vapautuneesti ja tallennamme palasia historiasta, jonka olemme valinneet.
Kotiseutu on mielentila,
Liisa lukee, ja maisema. Rauhan ja turvallisuuden antaja.
Onnea, onnea, onnea vaan
Punainen tupa ja perunamaa
Ja Liisa ajaa viisikymmentä kilometriä länteen,
nousee autosta ja hengittää syvään. Ja vaikka talo ei enää ole siinä, sen
tuntee. Melkein kuulee äänetkin.
.JPG)
