keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Onko Neiti Aika vielä hengissä?





Kuvittelen kuvittelevani, että Neiti Aika näyttää neiti Marplen ja Marilyn Monroen sekoitukselta. Neiti Aika on syntynyt vuonna 1936 ja hän on nyt muuttanut myös Internetiin, väitetään, äänettömästi kuitenkin. Alun perin hän on elegantti ranskalainen, vähän vanhempi mitä päällepäin uskoisi. Edelleen hänet tavoittaa puhelimitse, mikä tuntuu loistavalta, että jokin asia ei ainakaan muutu, vaikka ajat muuttuvat. Sukupuolineutraalissa yhteiskunnassamme palvelu tunnetaankin nykyisin neutraalimmalla nimellä Aikatiedotus: Tylsää se. Sanasta ei saa luotua minkäänlaista henkilöitymää. Mutta ”hän” löytyy silti edelleen Neiti Aika -nimellä.

Neiti Wikipedia kertoo, että ”aika on olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaa näennäisesti peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta. Aika on fysiikan perussuure, jonka yksikkö on sekunti.” Neiti Googlella on kengurutaskuinen esiliina, josta hän kaivaa pyykkipoikia ja ripustaa tietoa narulle. Hän tietää kaikesta melkein kaiken, omasta mielestään varmasti, mutta hänelle voi kuka tahansa syöttää ja muokata tietoa. Hänellä on siis se esiliina ja ruudullinen mekko ja hän näyttää Finlaysonin tehtaalta illalla palaavalta äidiltä, vaikka on täysin kansainvälinen ja puhuu ja ymmärtää kaikkia kieliä. Hän on joskus hieman tuskainen ja väsynyt, mustine silmänalusineen, koska häneltä kysytään koko ajan kaikkea, eikä hän koskaan lepää. Neiti Aika ja Neiti Wikipedia ovat serkuksia, joku kyllä väittää, että he ovat pikkuserkkuja, no, sukua kuitenkin.

Kuvat voi selvyyden saamiseksi klikata isommiksi.

Neiti Aika tykkää katsella vanhoja salapoliisisarjoja, uusia poliisisarjoja, mutta kuitenkin sellaisia, joissa on selkeä tapahtumaketju, joka etenee ajallisesti lineaarisesti, menneestä tulevaan, mutta sallii riittävän ymmärryksen avuksi tuodun takaumien määrän. Neiti Wikipedialla ei ole aikaa katsella mitään hömppää tai kuviteltua, hän luottaa dokumentteihin, uutisiin ja tutkimustietoihin.




Kerrotaan tarinoita, että Neiti Ajalla on tytär Neiti Hetkinen, jolle hänellä ei ole ollut aikaa ja hänet on adoptoitu uuteen maailmaan, jossa muutamassa viikossa, kuukaudessa, ajan käsitteen voi helposti kadottaa, jos ei ole enää mitään syytä sitä muistaa. Maailmassa, jossa voi unohtua keskelle päivien helminauhaa, kunhan on oikeantyylinen ulkoinen kerros ja käytös. Jossa aurinko nousee, kiertää ja laskee ja jossa korkeintaan muutama peräkkäinen päivä voi olla täysin samanlainen, toisistaan tunnistamaton. Siinä maailmassa puhutaan kasvusta, lapsuudesta, nuoruudesta, aikuisuudesta, keski-iästä, vanhuudesta, elämän ehtoopuolesta, unohtamisesta, muistamisesta, poistamisesta ja poistumisesta ja useissa tapauksissa kaikki haluavat tarkoittaa samaa. Siellä kellot päivittyvät itsestään, eivätkä ihmiset enää tiedä kuinka pitkiä päivät ovat. Puhutaan nykyajan ilmiöistä, jotka vaihtuvat jo aikaisemmin kuin on tarve, ja entisen edes ymmärrettiin liittyvän mihinkään. Ajasta, jossa ihmiset löytävät Neiti Ajan, mutta eivät tiedä, mihin häntä tarvitsevat. Neiti Google sanookin, että: ”Nykyajan määrittely riippuu täysin näkökulmasta.”


















sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Miten löydetään perille?


Ajatuksia ja kysymyksiä oikeassa paikassa olemisesta ja tienviitoista.



Usein olisimme jälkeenpäin halunneet olla jossakin paikassa, hetkessä tai tapahtumassa, mutta emme tienneet. Katsoa ohjelman heti suorana, mutta emme tienneet. Hakea mukaan ryhmään, hakea työpaikkaa, löytää uusia ulottuvuuksia. Emme saaneet tietoa, vaikka siitä tiedotettiin aivan ympärillämme, lehdessäkin luki.

-En mä tiennyt, että sellainen on/tulee.
-Kukaan ei kertonut!
-En mä huomannut mistään.
-Sitä ei mainostettu missään. Jos jossain olisi ollut joku mainos, niin me oltaisiin menty. Ne on kyllä hölmöjä, kun ne ei mainosta.



Ostaa sika säkissä?




Mitä ruokalistan sisältö kertoo? 
(Kuvat voi klikata isommiksi)


Sitten on paljon "mainontaa", missä kerrotaan MITÄ ja MISSÄ, mutta ei MILLOIN (päivä, kellonaika, mistä-mihin -tarkkuudet) ja MITÄ MAKSAA. Jolloin "mainonta" on ilmeisesti suunnattu tietylle joukolle, joka jo "tietää" ja vaillinaiset tiedot herättävät muissa ärsytystä, mikäli asia herättää kiinnostusta, sillä puuttuva tieto on selvitettävä jotenkin ja jostakin. (Vertauksena edelliseen on myös olemassa paljonmeluatyhjästä-tiedotusta, jossa kaikki edellinen esiintyy, mutta sisältö ontuu, tai oudoin kielikuvin esitettyä informaatiota, jossa voisi selvyyden vuoksi käyttää myös suomenkielistä sanastoa kikkailun ja kivaltakuulostamisen sijaan, tai avata tapahtuman tarkoitusta)

On olemassa myös väärään paikkaan ja aikaan jäänyttä tietoa, esimerkiksi ständit, julisteet ja muu vanhentunut tiedotusmateriaali, joka johdattaa vääriin olettamuksiin asioiden olemassaolosta ja voi johtaa tilanteisiin, jossa ihminen/asiakas palaa ovelta takaisin, jos sinne asti on tullut ja ei helposti tule enää vähään aikaan tai ollenkaan. Usein ne liittyvät tilanteisiin, jossa ihmisellä on nopea tarve.

Sarjassamme unohtunut ständi:



Neljä asiakasta kääntyy takaisin.

Viikon päästä:

Ai, miten niin? -Typeriä hiekankantaja-asiakkaita.

On siis tietoa, mitä ei toisinaan löydetä ja välillä tietoa on 'liian esillä' väärässä hetkessä, jolloin ei taaskaan löydetä perille, koska oletetaan sen olevan oikeaa eikä aihetta kysymyksen esittämiseen ole. Ja onko mikään oikeasti sattumaa?


Niinsanottujen kaupallisten aiheiden kautta Aiheeseen: 
Miten löydetään perille, Sattuma ja Kohtalo -ovatko ne oikeasti olemassa vai satuolentoja?

Sattuma sana määritellään se mikä tapahtuu odottamatta, ennalta arvaamatta tai aikomatta tai suunnittelematta. Sattumaa käytetään myös kertomaan sokeasta kohtalosta. Sattuma ilmaisee yhteensattumaa, tuuria, onnea, säkää, sattumankauppaa.
Kohtalo määritellään siksi, mikä väistämättä tapahtuu, salaperäiseksi voimaksi, joka määrittää kaiken tapahtumisen. Kohtalo on karma, ennaltamääräys.

-Kun näin sen piti mennä. 
-Tyydytkö sä sun kohtaloon vai?
-Mä oisin ollu siellä, jos mun olis ollut tarkoitus.

Onko mikään siis koskaan väärässä paikassa? Johdattaako vaillinainen tieto meidät hakeutumaan jonnekin muualle, sinne, jonne meidän pitikin mennä? 
-Jos mä en olisi silloin mennyt sinne, niin sitä ei olisi tapahtunut. Ja jos mä olisin mennyt sillon sinne, niin se ei olis menny niinkun sen olis pitänyt.
-Mä uskon, että jokainen voi ihan itse valita.
-Missä sä olisit, jos sä voisit valita?
-Mä haluaisin varmaan olla siellä, mistä mä en tiedä vielä mitään.

Harhaanjohtavaan otsikkoon palaten: 
Ei välttämättä ole edes tilaa, missä olet "perillä".
-Tärkeää on vain matka, ei päämäärä? Matkassa on aina jälkeenpäin 'päämääriä', kohtia, jotka ovat kääntäneet ja kääntyneet, näyttäneet uusia viittoja. 

Onko perillä sama kuin 'tietoinen'? Ja monia muita matkanteon kysymyksiä.



"Määränpää vasta perillä selviää" (Don Huonot).




Ensimmäisen ja viimeisen kuvan lainaukset Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -kirjasta.





lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kaupunkikuvan taiteellinen vaikutelma

- Yhden kaupunkilaisen ääni ja kuvapalvelu




Forssa, rakas kauppalamme, voisi julmalla kauneudellaan nostaa itsensä elämys- ja trendimatkailun mekaksi. 
#extremelomat #nousukaudentapaan #tv-ohjelmatjosponsoroi #palloonheitetty #eimitään #rauha #löydäitsesi



Estetiikaltaan kaupunkikuva tarjoaa rujoja toisiinsa sopimattomia, kiehtovasti sovitettuja eri ikäkausien osia ja kokonaisuuksia rintarinnan. 
#arkitodellisuus #esteettisetnäkökulmat #taidelähtöisetmenetelmät #heimeeletääntäällä #eläjaannatoistenkuolla #kriittisyyseiolenegatiivisuutta 


Rakennustenkirjoa Esko Aaltosenkadulta Kauppakadulle.
Tunnelman saavuttamiseksi, klikkaa kuvat isommiksi.
Hämeentietä.

Loimikatunäkymässä on historiallinen tausta.
"Edellinen" hieman toisesta kulmasta.


Keskuskadulla on oma keskeinen viehätyksensä. 
Voisiko katua värittää?








Listasin joukon esimerkkejä kauppalakuvan rakennuksista, joissa yhdistyy kiinnostavuus, mielenkiintoisuus, kauneusnäkökohdat ja elävöittäminen:



1. ns. Vanha poliisiasema
Kerrotaan tarinoita, että tämä on Se kauppalan kaunein rakennus. 





2. Vesihelmen sisäänkäyntikulma
Joillekin kauppalassa kävijöille melko ensimmäisiä näköaloja. #ensivaikutelma!! 
Kaipaa värikästä kohennusta.






3. Vanha S-market
#purku




Luukku, josta voi puhua Jumalalle.

Lisää alueen kuvia: 

https://mantanhistoriaploki.blogspot.fi/2018/02/muuttuvassa-maisemassa.html


4. Torin bunkkeri
#makeforssagreatagain #hiphurraa




5. "Työkkärin talo"
#valkoinen!? #kukasaapäättäärakennustenvärit?





6. Linja-autoaseman laituriosasto
#ensivaikutelmakaupungista!!!!



Voisiko tälle tehdä jotain? -kysymys   #apua!


Itse linja-autoasema on kiehtovan kaunis kirkkorakennus taustanaan.
#kuvajokaeinytkuulujoukkoon

7. Miksi talo on harmaa? -talo





Muita matkanvarren kuvapari-osumia:














#pinkki


Julma kauneus saa ihmisen pysymään ihmisen kokoisena, maisema antaa tapettimaisen mahdollisuuden sulautua. Maisemassa mikään ei vaadi liikaa. 





#kickoffvastaus

#lähiympäristö #mitähalutaan #halutaankomitään #kukapäättäämitähalutaan




lauantai 17. maaliskuuta 2018

Erikoisjoukkojen eliminoimisesta



Löydä itsesi kirjoittamalla -lauseella on myös vastapuolinen lause: Kirjoittamalla voi olla myös vähemmän olemassa. Jolloin valitut roolit tiputtavat muut ei-kirjoittavat -tyypit ulkopuolelle. (Roolit ja tyypit viittaavat siis sisälläsi oleviin pitkän koulutuksen käyneisiin minuuksien erikoisjoukkoihin.)




Nämä kirjoittamista käyttämättömät tyypit eivät siis koskaan välttämättä esiinny kirjoittaessasi ja kirjoittamassasi, he korkeintaan käyvät kääntymässä rivien välissä ja aiheuttavat tunnistusleikkeihin hämmennystä ja muovaavat tunnistamasi tyypit osittain vaillinaisiksi. Jolloin usein jää hämmästyneesti pohtimaan: Miksi tuntuu tältä? Mitä tämä tarkoittaa? Mitä tässä nyt on? Tässä ei ole aivan kaikki? Nyt en tiedä kaikkea, joku pala vielä puuttuu. Miksi sitä ei kerrota? Miksi en kerro sitä? Kirjoittaminen on samaan aikaan avain, lukko, löytö ja piilo, toisiaan sulkematta, monologi dialogin keinoin ja mitään keinoja kaihtamatta.

Kaikki tyypit eivät välttämättä ole kirjoittaessa läsnä, eivät välttämättä muutenkaan läsnä, mutta heidän läsnäolonsa tai läsnäolonsa puuttumisen voi silti tuntea; Olin syksyllä erikoisjoukkokoulutuksessa, jonka jälkeen suljimme parit mummot auton takaluukkuun ja siellä he ovat tähän asti olleet. On ollut melko miellyttävää olla ja elellä muutaman kuukauden ajan, ilman heidän mutinoitaan siitä, että ei noin voi tehdä, sanoa tai ylipäätään elää. 


Sisäinen Google tiedottaa: Mummot (myös papat ja vaarit, jokaisella on heille omat nimensä, eikä nimi välttämättä liity lainkaan suvullisia sanoja kuvaaviin, eikä tarkoita kuvata ketään, mutta heidät on läheisellä sanalla helpoin tapa kuvata eläviksi ja jokaiselle vaikuttavaksi) ovat kestotilauksena sukupolvelta toiselle siirtyviä henkilöitymiä, jotka ottavat sisältäsi istumapaikan, jossa he usein istuvat esimerkiksi pöydän ympärillä juomassa kahvia, vaikka et ole heitä kutsunut (ovathan he kuolleitakin), tai valmistautunut siihen, että he tarvitsevat palasokeria ja asetin ja vanhanaikaisen kahvikupin ja pullapitkoa ja uusimman päivittäisen tiedon kaikista asioista ja huomiota, täyden huomion, ja huomaamaan välittömästi myös sen, että heidän kuppinsa on melkein tyhjä, eli istumaan kahvipannun kanssa heidän vieressään kuuntelemassa ja samaan aikaan pitämässä kahvia kuumana ja kerman notkeana ja olemaan heti kahvin loppuessa kupissa kohteliaan hyväksyvän hetken jälkeen, kaatamassa kuppiin uutta kahvia. 

Jos mummot saisivat päättää, istuisit heidän kanssaan pöydässä 24/7, kuten hekin. Ja jos puolisosikin tai jonkun muun läheisen ihmisesi mummot saisivat päättää niin istuisit heidänkin kanssaan. Onhan mummojen tehtävä olla rajattomasti läsnä ja vastata jokaiseen kysymykseesi ja kysymättömyyteesi. Heidän mielestään he ovat tukemassa kasvuasi kunnon ihmiseksi, mutta joissakin ja useissakin tapauksissa, he rajoittavat kasvumahdollisuutesi minimiin. Tietenkin jossain kohdissa tarvitset myös mummojen apua, mutta silloin on hyvä valita tarkoin, kenen kanssa puhut ja muistaa itse johtaa keskustelua, sillä kaikki neuvot eivät ole ilmaisia.

Mummot on tilattu jo aikojen alussa varamiespalvelusta, et itse ole vastuussa heidän palkanmaksustaan, vaan se periytyy taannehtivasti sukupolvien ketjussa. Heidän tilauksensa on alun perin tapahtunut hyvässä tarkoituksessa, ja on myös tapauksia ja tilanteita, joissa suhde toimii kehittävässä vuorovaikutuksessa molempien parhaaksi. Mummot ovat päällisin puolin täysin vaarattoman näköisiä, ovathan he osittain ulkonäöllisesti ja joiltakin tavoiltaan samanlaisia kuin itse olet. Kuka nyt itselleen mitään pahaa tarkoittaisi.

Siinä mummot istuivat keittiön pöydän ympärillä kumisaappaat jalassa, (sunnuntai-aamuisin kirkkovaatteet oli eri asia) lypsyämpärit oli pöydän jalkojen vieressä ja he laittoivat hyvää perusruokaa ja leipoivat joka päivä leipää ja lettuja sai, kun vain vähän vihjasi. Mitään ei tarvinnut tehdä, kun mummot tekivät kaiken ja olivat aina kotona. Jos yritit tehdä jotain ihan itse, mummot tulivat paikalle ja ottivat tilanteen itselleen. Nyt kun mummot ovat olleet auton takaluukussa, suut jeesusteipillä suljettuina, on välillä ihmetellyt, että miten tämä oikein tehtiinkään, kun se näytti aina mummon tekemänä niin vaivattomalta ja todellisuudessa se onkin aika monimutkaista ja vaatii monen asian yhteensovittamista, osaamista ja järjestyksien muistamista… että onhan näistä mummoista paljon hyötyäkin,… (emmekä olisi tässä ilman heitä, tämänlaisina ainakaan)

(Ettei unohdu, tähän väliin haluan kertoa, miten saimme mummot takaluukkuun. Se oli oikeastaan yllättävän helppoa, sillä annoimme heidän ymmärtää, että emme selviä kaupassa käynniltä ilman heitä, sillä hehän tietävät mitä sieltä pitää ostaa. Joten he lähtivät kaikessa huolimattomuudessaan mukaan. Siinä kohdassa saimme houkuteltua heidät matkaamaan takaluukussa, jonne he sitten jäivät.
He olivat kuitenkin ehtineet käydä kaupassa ennen meitä: He olivat merkinneet oransseilla aanelosilla hyllyihin lappuja, joissa luki: Huono äiti ei ostaisi näitä (koskaan). Tai: Oikea äiti leipoisi itse. Kauppa oli täynnä näitä alennuslappuja, nimensä mukaisesti.)




Mutta mikä on tämä mummojen kestotilauksen hinta? Paljonko mummojen random-äänitiedosto oikeasti maksaa?
Mummoilla on kova tuntipalkka. Heille on kasaantunut huimasti ikälisiä ja vielä enemmän kokemuslisiä. He ovat erikoisasiantuntijoita, joilla on vastaus kaikkeen. Heille kaikki on itsestäänselvää, he käyttävät usein valheellisesti sanaa maalaisjärki, verhoten uskomaan, että näin on parasta. Mummot eivät puolusta nautintoja, eivätkä fyysisesti tai psyykkisesti tapahtuvia vallankumouksia. He eivät usko liikoihin, mutteivat liian vähäänkään. Kunhan kaikki on huomaamattomasti, mitenkään poikkeamatta, on kaikki riittävän hyvin. He ovat sitä mieltä, että kaikki poikkeava on pidettävä salassa tai joudut kärsimään. Jos et muuten ulkopuolisessa maailmassa, niin he kyllä sisäisesti pitävät siitä huolen. 

Mummot = häpeänsaattajat eivät lannistu, heillä on tehtävä, heidät on tilattu tekemään työnsä. He eivät omasta mielestään tarkoita mitään pahaa, he haluavat vain, että tunnet samoin kuin he, ja estävät tarkoin, että itsetietoisuutesi ei saa nousta pintaan. He katsovat perääsi, että et heittäydy noin vaan tai saa antautumisen kautta minkäänlaista nautintoa. Häpeäksi tuollainen olisi. He ovat itse oppineet saman omilta häpeänsaattajamummoiltaan, koska heidän selviytymisensä on ollut kiinni nöyryydestä ja hiljaisesta palvelemisesta, jossa itseä ei saa nostaa pintaan, edes vingahtaa, vaan hävetä, ettei vain liika ylpeys, tuo kuolemansynti, vie mennessään.

Voit ymmärtää heitä: He ovat saaneet aviottomia lapsia yrittäessään selviytyä. Heitä on vihattu, syytetty. Heidät on tehty ulkopuolisiksi, lähetetty pois. He eivät ole saaneet itkeä. Omasta historiastaan käsin he haluavat opettaa, ettet joudu itse katumaan. Tähän ei voi sanoa, että sen pituinen se. Omista lapsistaan, he kehuivat toisia. Niitä, jotka olivat jonkun toisen tai odottamattomia tai muissa surullisissa ja ahdistavissa olosuhteissa syntyneitä, he eivät pystyneet, halunneet tai uskaltaneet kehua, etteivät paljastu. Ne jotka eivät kehuja saaneet, siirsivät kestotilauksen suoraan omille lapsilleen.



He ovat usein sitä mieltä, että et oikeasti ansaitse saada yhtään mitään. Et saa sanoa yhtään mitään. Ja joitakin tilanteita ei vain voisi olla olemassa. Joissakin asioissa he ovat myös oikeassa. Sen verran käymme nyt auton takaluukkua avaamassa, että vaihdamme jeesusteipit talven jälkeen uusiin, ennen kuin auto lopullisesti matkaa paalattavaksi. Jos olemme, olisimme kilttejä, vaihdamme, vaihtaisimme tiputukseen uuden kahvisekoituksen hulppealla palasokerikiintiöllä ja tilkkasella kermaa. Ja kyllähän mummot ymmärtävät hyvin tämän toiminnan ja/tai toimimattomuuden, sillä heidän häpeänjakamisensa on samanlaista; Asia, mikä on vain tehtävä, on tehtävä, maksoi mitä maksoi.



perjantai 9. maaliskuuta 2018

Askelia kierrätyskehässä







En ole vielä selvittänyt miten kierrätän vanhan vääntyneen teflonpaistinpannun. Se odottaa roskakaapissa, että YritysX ilmoittaa lehdessä, että: tuo vanha paistinpannusi kiertoon, saat alennusta, kun vaihdat/ostat uuden, jonne sen sitten ”muka hyvällä omallatunnolla” veisin, sivusta, vaihtamatta. Ajatellen, että pannu sitä kautta hoituu luotettavasti jatkokäsittelyyn.


Asioita, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä.
(Klikkaa kuvat selvyyden saamiseksi isommaksi)


Kävin viikolla kierrätyskeskuksessa ja olen sen jälkeen väännellyt mielessäni ajatuksia ympäristöstä ja ihmisestä, kolminaisuutta, johon liittyy kierrätys, työttömyys ja asiakas. 


Kierrätyskeskuksien toiminta perustuu melko täysin ns. ilmaisen työvoiman käyttöön. Arvostammeko ympäristöämme niin paljon, että tästä tärkeän työn hoidosta ei makseta ns. oikeaa palkkaa ja ihmiset eivät ole oikeassa työsuhteessa. Kärjistetysti tarpeettomat tavarat voidaan viedä kierrätyskeskukseen ja unohtaa, samoin kuin siellä työskentelevät ihmiset. Toiminnassa on vastuu ja velvollisuudet, olematta vastuuta ja velvollisuuksia.


Miten kolminaisuus ympäristö - kierrätyskeskus - asiakas
käytännössä parhaiten toiminnallisesti ja tarjonnallisesti toimii?

Miten yhteys näiden kolmen välillä toteutuu?


Onko kierrätyskeskus kestävää kehitystä? Joka osaltaan? Jos kierrätyskeskukseen kuuluu työpajatoiminta ja kun kädentaito-osasto tekee tuotteita myyntiin kierrätysmyymälään, on toiminnassa suuria ristiriitoja:
-Tuotteita tehdään ns. ilmaiseksi myyntiin.
-Tuotteet eivät välttämättä vastaa kysyntää (tarpeeseen tekeminen), tai edusta kierrätystä (poista ympäristöhaittoja), ja suurin ristiriita: on kiva tehdä, ei ole sama asia kuin, että asiakas ostaa. Eri tavoitteet, eivät aina kulje käsi kädessä, vaikka pitäisi: tehdä tuotteita kädentaidollisesti hyvinvointiperiaatteella itsetuntoa nostaen ja tehdä tällä periaatteella myyntiin tuotteita… ei aina toimi. Miten hyvin esimerkiksi kankaiset vessapaperirullalokerikot kamalista kangaskuoseista tehden siirtyvät kuluttajille? On kiva tehdä ja oppia, mutta…

Aina ei kannata tehdä asioita siksi, että niin on aina ennenkin tehty. Yhtälö toimintatapakulttuuri+myynti ei aina toimi. Kaikkia ”pääsiäistipuja” ei kannata tehdä, jos ne eivät ole kauniita ja niillä ei ole käyttötarkoitusta. Kaikki tekeminen ei sovellu myyntituotteeksi vaan on luovien voimien väärinkäyttöä, jolla kuormitetaan myös tilaa ja asiakasta. Esimerkiksi verraten -Kädentaitojen kokeilukulttuuria, tekemistä ja oppimista varten on luotu kansalaisopistotoiminta, jossa koetaan tekemisen ohella vuorovaikutusta, eikä tähdätä asioiden myyntiin, vaan oman tekemisen ja kehittymisen arvostamiseen, nykyisin myös ympäristöasiat huomioon ottaen. Tämä ei ole toiminnan puolesta puhumista, vaan vertaus, että samoja asioita voidaan tehdä vaihtoehtoisesti erilaisissa ryhmissä, soveltuvammin... 

Palataan sekavasti esitettyjen ajatusten seasta takaisin kierrätyskeskukseen. Mitä asiakas/kuluttaja/ihminen haluaa, hakee, kun tulee kierrätyskeskukseen? Tavaraa, joka vastaa hänen tarpeeseensa, ja jonka hän mielummin haluaa olla käytetty, kierrätysmateriaaleista tehty, koska ei haluaisi ostaa ekologisesta syystä uutena? Jotain mitä ei muualta saa? Kestävää vanhaa kaunista laatua? Jotain mitä ei osannut tullessaan edes ajatella? Tuotetta (tekstiilituotetta) jossa yhdistyy kierrätys, yksinkertainen käyttötarkoitus, toimivuus, käytännöllisyys, kauneus ja tuotteen poikkeava persoonallisuus ja sen sopivuus itselle ja omaan arvostuskenttään suhteessa hintaan ja siihen voisiko itse osata tehdä? Vai katseleeko hän lähiajan kulttuuriperintöä muistellen omaa historiaansa ja voi hankkia muistojensa ja historiansa turvallisuudentarpeen tueksi konkreettisen tavaran? Vai tuleeko hän sopimaan, koska hänen kodistaan tullaan noutamaan tuote pois, koska ei itse sitä pysty kuljettamaan sinne? 



Yhteiskunnassa on ristiriitaisia arvomaailmoja päällekkäin, lomittain, sivuttain. Kuka hakee/ostaa tämän vanhan lampun kierrätyskeskuksesta? Miksi on alunperinkään tehty pölyä keräävä lamppu? Onko se sähköturvallinen? Lamppu on isokokoinen, eikä sitä enää kokoamisen jälkeen voi osittaa pienemmäksi kuljetusta varten. Toimivaa tuotesuunnittelua?

Kuluttaja käy siis kierrätyskeskuksessa sopimassa, että tämä lamppu noudetaan hänen kotoaan, koska on ostanut uuden 800 euron kierrätysdesignlampun. Paikanpäälle hänen kotiinsa saapuu seuraavan päivänä kaksi hakijaa. (800 euroa on kierrätyskeskuksesta tulleen yhden lampunhakijan 2 kuukauden käteen jäävä rahasumma, tästä on siis vähennetty jo asumiskulut ja henkilö osallistuu kuntouttavassa työtoimintaan yhtenä päivänä viikossa. Näin vertailukohtana erilaisissa viitekehyksessä eläviin, sekä summan rimmatessa edelliseen.) Miksi keskus ottaa lampun vastaan? Pitääkö kierrätyskeskuksen ottaa vastaan kaikki? Onko kierrätyskeskus vaikeiden huonekalujen pääteasema? Onko se lastulevyn hautausmaa? Mitä kunnan ylläpitämän kierrätyskeskuksen pitää tuottaa? Pitääkö? Miten alun perin saadaan ihminen valitsemaan tuotteita, jotka edustavat kestävää kehitystä? Voisiko tuotteiden ostamisesta lopultakin tehdä hieman enemmänkin hankalaa, ettei 70% ostetuista tuotteista unohdu muutaman hetken jälkeen?


Erilaiset lähtökohtavalinnat.
Kysymys ei ole siitä kumpi on parempi.


Palataan alkuun ja tarpeeseen:
Kierrätyskeskuksessa ei kerrottu mihin vien vanhan paistinpannun. Toivoisin, että Kierrätyskeskuksessa olisi saatavilla tietoa, mihin esimerkiksi se viedään ja mitä sille tapahtuu. Yleensäkin: Voitaisiin jonkun ohjelman avulla laskea, että jos ostaa 60 euroa maksavan tai 4 euroa maksavan pannun, miten se kuormittaa ja onko näillä jatkokäsittelyssä eri ominaisuuksia. Voisiko joltakin osin kierrätyskeskuksen kädentaitotyöstä siirtyä tiedottamisen ja tiedonhakuisiin tehtäviin, joka hyödyttäisi lähiympäristöä ja sen kautta koko ympäristöä?



Kirjoittaja on jaloilla kävelevä kädentaidollinen ihminen, joka arvostaa ympäristöä ja kädentaitoja, mutta haluaa miettiä mihin lopulliseen ja loputtomaan kaikki väistämättä johtaa ja jonka omassa toiminnassa on erittäin paljon opittavaa, muutettavaa ja kehitettävää. Hän esimerkiksi vuosittain ostaa 4 euron paistinpannun, koska se muka taloudellisesti sopii hänen toimintaansa kokonaisuutta ajattelematta.

Selvitykset esiintyvien käsitteiden osalta jatkuvat seuraavissa jaksoissa.