lauantai 20. tammikuuta 2018

Kaikkien tiet vievät torille -Forssa 20.1.2018


Kuvat suurentuvat klikkaamalla.


Forssa lauantai 20.1.2018: Toripäivä. 


Päivän pääväri: Harmaa. 
Pakkasta: -8 astetta. 











 












Jussi Halla-aho


Merja Kyllönen


Matti Vanhanen oli ämpärissä.







































tiistai 9. tammikuuta 2018

Pukeutumiskoodeja: Alusvaatteiden vaihtosesonki



Se että aika kuluu, ei tarkoita, että ihminen muuttuu. Ihminen kuluu samanlaisesti kuin aikakin. Päivä päivältä kuolemanvakavammin. (Niin siis kyllä, tämä on jälleen kuolemakirjoitus; turha pyristellä väkisin eroon siitä, mikä on pysyvästi ympärillä. Kuolema on sitä paitsi, mitä täydellisin inspiraation lähde, ihmettelen eivätkö kaikki ole sitä oivaltaneet, tai en vain ole ymmärtänyt, että kaikki muut ovat sen jo alusta alkaen ymmärtäneet ja itselle tämä oivallus tapahtui vasta juuri nyt yllättävästi näin lähempänä kuolemaa. Koko tämä ploki=blogi on alun perin tehty kuoleman ympärille.)




Joka tapauksessa, (jokaisessa tapauksessa) jokaisessa ajassa ihminen on yksin. Mutta ei aina edes itsensä kanssa. Miten helppoa sitä on itselleen puhua paskaa, mennä pakoon, piiloon itsensä taakse.
Onko aika sitten spiraalinen, spitaalinen, lineaarinen, harhaa tai pysähtynyt, miten sen ikinä haluamme nähdä ja kokea, on se osittain aina kuviteltua. Ei meillä kellään ole samaa todellisuutta. Ei kenelläkään samanlaista aikaa tai päivien määrää.

-Melkein kaikki on valmista, vastapäätä istuva nainen sanoo. Hän on ensimmäinen tätä tutkimusta varten haastattelemani henkilö. Tutkimusta, joka koskee kuoleman kohtaamista.
-Eikä se sitten haittaakaan, vaikka ei olisi, ei sille sitten enää mitään itse mahda. Pääasia, että on puhtaat alusvaatteet. Ainakin alunperin puhtaat.

-Muut vaatteet sain takaisin, mutta en housuja, enkä alushousuja, tutkimukseen toinen vastaajana oleva mies kertoo, kun sai vaimonsa vaatteet takaisin. Olemme kohdassa vaatetus; Millaisissa vaatteissa kuolema kohdattiin.
-Paita oli kyllä vähän revitty elvytyshomman takia, mies jatkaa. Hän koskettaa kädellään sydäntään, kuin tarvitsisi lisähappea.
-Kengätkin sain, mutta housuja ei…, hän jää miettimään.

Lautturin vaatetus Uudenkaupungin vanhassa kirkossa.


Yksinäisyys on surullista, koska sitä ei voi jakaa, silloin se ei enää olisi yksinäisyyttä. Me osaamme kyllä hoitaa sen aivan yksinkin. Aina. Ihminen on yksityisasia.

-Mä haluan olla yksin. Mä en halua edes vastata puhelimeen, kun sen jälkeen mikään ei taas oo enää yksinkertaista, kun pitäs ottaa se muu maailma vastaan, just sillä hetkellä kun mä jo melkein siedin itteeni ja sitä et oon yksin, ja just että oot just semmonen kun oot…, niin oo nyt siinä sitten. Nainen kertoo ajastaan kuolemankäynnin jälkeen.
-Puhelimeen pitää vastata, äidit huutaa.
-Mä ajattelin, et sä oot kuollu, kun et vastaa! Huutavat äidit, jotka yksinäisyydessään soittavat.

Toisella puhelin koputtaa puhelun aikana 20 kertaa.
-Ei vittu, mä soitan sitten takaisin, kun oon ensin puhunu tän puhelun. Pitääkö mun yhden ihmisen takia ottaa koputuspalvelu pois päältä.
-Kop kop, kuka siellä?
Oven takana on Pörriäinen. Gallen-Kallelan taulussa on Pörriäinen.
Pörriäinen tuo viestin, että kukaan ei ole yksin, mutta jokainen kuolee yksin. Me muut liimailemme ja taomme jäljelle jääneitä kappaleita yhteen. Haravoimme ja seulomme lähiympäristön mullat ja sannat. Sillä maaksi sinä olet jälleen tuleva.

-Kuolema antaa mahdollisuuden surra itseään, toriterapeuttimme sanovat. He tietävät totuuden, sen että kaikki on loppujen lopuksi melko tyhjää.

-Puhtaat alusvaatteet pitää olla! isä sanoo, jos vaikka jotain sattuu. Siltäkin varalta, että tulee paskat housuihin. Sekin aika jokupäivä tulee.
-Takki kanssa mukaan, jos vaikka auto sammuu kesken matkan.
(Senkin takia että maailma on kylmä paikka.)

Lopuksi on aivan pakko edelliseen viitaten lainata ilmasta kuultu lause:

-Kylmiössä tavataan!



Lisää aiheeseen liittyviä kuvia samaisesta aiheesta ja kirkosta:


sekä





lauantai 6. tammikuuta 2018

Jos nyt kauppamatkalla kuolen



-Emmä nyt vielä ajatellukkaan kuolla. Kuolla nyt aina ehtii.
Joillekin on täysin toisarvoista, aika monellekin, onko koti kunnossa tai onko edes kotia, siinä tilanteessa, kun kuolee. Silloinhan kuolee ennen kaikkea ihminen. Aivan, mutta myös sen ihmisen koti, missä hän on asunut, kuolee ihmisen myötä, omalta osaltaan, kokonaankin. Joka tapauksessa, asunto, koti on pakko ’tappaa’ tavalla tai toisella, kun ihminen on siitä poistunut.

Jos asut kotonasi yksin, ja kuolet kauppamatkalla, eikä sinulla ole perhettä, sukulaisia, ketään sinua tuntenutta, joku kuitenkin tulee kotiisi tyhjentämään sen kuolemasi jälkeen. Hyvin harvoin näemme taloja ja asuntoja, jotka saavat vain olla omistajansa/asujansa kuoleman jälkeen, koteja, jossa kaikki vain jäisi ikuisesti paikalleen.

Tulee kotiisi kuolemasi jälkeen sitten kuka tahansa, hänen olisi hyvä ensisilmäyksellä nähdä ja sitä kautta ymmärtää kuka sinä olit ja mikä on ollut sinulle tärkeää. Hän näkee sen tavastasi elää ympärillä olleiden huonekalujen ja tavaroiden perusteella. Osa on niin olosuhteiden pakosta tai sinusta riippumattomista syistä, mutta ne ovat kuitenkin kotonasi. Enää et voi selittää.

-Emmä nyt oikeasti halua, että kaikki näyttäs tältä sitten, kun mä kuolen.
-No miltä sitten?!

-Ton on tarkotus mennä siihen paikkaan, kun teen sille sen paikan.
-Kun sä meet sit mihin hautaPaikkaan? (hymiöhymiö)
-Täh?! Älä nyt viitti. Vähän aikasta nyt puhua. Mä en halua puhua kuolemasta. Vaihdetaan oikeesti nyt puheenaihetta.

Vieraat ihmiset tulevat nyt joka tapauksessa sinne asuntoon, joka on ollut kotisi. He näkevät mikä on ollut elämäntyylisi, mikä on ollut sinulle tärkeää, onko ne olleet perheen valokuvat, jotka ovat esillä, millaisia ovat tekstiilit, joita kodissasi on. Miltä kaikki yhdellä silmäyksellä kokonaisvaltaisesti näyttää, sille joka ei ole tuntenut sinua lainkaan.

Kun kotiisi tulevat nämä tuntemattomat ihmiset, on hyvä, että kotisi osaisi puhua heille, sitä samaa kieltä, mitä se on puhunut sinulle. Onko tämä nyt loppujen lopuksi tärkeää, olethan jo itse kuollut, mutta kuitenkin. Jos et ole se merkkihenkilö, jonka tavarat jäävät paikoilleen, juuri niille sijoilleen, kun elinaikanasi, eikä asuntoon viritetä köysiä, ohjata kulkureittejä, mitä pitkin turistit kulkevat. Narut, joiden yli ei voi kävellä, eikä tavaroihin saa kukaan enää koskea, katsoa vain. Olisi hyvä ja kunnioitus kodille ja kunnioitus siellä oleville ja ne tavarat tehneille ihmisille, että se näkyisi myös muille. Koti osaisi kertoa ilman sinua, mikä on tärkeää ja mistä sinä olet pitänyt. Että ne tuntemattomatkin osaavat nähdä arvon näkemässään ja palauttaa huonekalut ja esineet kiertoon niin, että ne löytävät jälleen paikan, missä niitä arvostetaan, eikä niitä heitetä kaatopaikkakuormaan, siksi että ne eivät pysty osoittamaan merkitystään ja kertoa tarinaansa. Jos tavaroita on liian paljon, ne kilpailevat toistensa huomiosta ja oleellinen häviää näkyvistä. Elämäsi häviää, esineiden elämä kuolee. No, sinä olet muutenkin tästä tarinasta sivussa.

Jos nyt, juuri nyt, asumasi kadun tai tien varrelle ajaa vieraan maan kuninkaallinen saattue tai jonkun tuntemattoman heimon yksi asukas, voisit astua talosi ovelle ja toivottaa hänet ja heidät tervetulleeksi kotiisi ja esitellä, että tässä on yksi suomalainen koti, näin elää yksi suomalainen, kertoa mikä kodissasi on suomalaista tai miksi se ei näytä suomalaiselta, mutta ainakin sen miksi se näyttää sinulta. Voit kertoa, onko siellä huonekalu, jonka olet perinyt suvultasi, mikä on sen tarina. Mutta ennen kaikkea niin, että kun palaat tällä kertaa kuolematta nopealta kauppareissultasi, voit ottaa tämän retkikunnan kadulta mukaasi kotiin koska vain. Että kotisi on aina siinä hetkessä, kun olisit matkallasi lähikauppaan kuollut. Valmiina sinulle ja kaikille muillekin, oli vierailu sitten nopea tai loppuelämänmittainen. Eihän sitä koskaan tiedä.

Koti on paikka, jossa asut. Koti on parisuhde sinun ja asunnon välillä. Se kertoo myös sen, miten arvostat itseäsi. Kotona on hyvä olla myös kaunista sinulle itsellesi, sinun tavallasi. Sen ei tarvitse olla kenenkään muun kuva kuin sinun. Se palvelee sinua, rentouttaa niillä tavoilla, miten sinä haluat. Siellä on esimerkiksi istuimet, pöytäkalusto, sohva, siksi että voit rentoutua ja olla, yksin tai muiden kanssa. Ennenkaikkea koti on sinulle, sinä nukut siellä. On miellyttävää, että on sitä varten myös kunnon sänky, missä nukkua. Jos tulet ensi yönä sokeaksi, on tärkeää, että osaat suunnistaa sängystä vessaan ilman tielläsi olevia esteitä, ennen kuin ehkä soitat muille tahoille kertoaksesi, että olet sokeutunut. On hyvä siis löytää myös esteettömästi puhelin, ennen kuin kompastut, liukastut matkalla oleviin, vain käsistä tippuneisiin tavaroihin lattialla. Kun kauppamatkalla tahattomasti tapaturmaisesti vahingoidut, on hyvä pystyä sairaalavuoteelta puhelimessa sanomaan, mistä perheenjäsenesi tai ystäväsi löytää sen maksamattoman laskun, millä on tänään eräpäivä, tai oli jo, jonka sinun piti maksaa, sen jälkeen, kun kävit kaupassa hakemassa sitä juustoraastetta. Että muutenkin osaat puhelimessa sanoa, missä on se toisen henkilön etsimä talvitakki, kun talvi yllättää, että se löytyy siitä ja siitä kaapista, vaatehuoneesta sen sinisen takin vierestä oikealta. Tiedät missä on makuupussi, kun lapsellasi on viisi minuuttia aikaa yhtäkkiä pakata lähteäkseen kesämökkireissuun. Kun kotiisi tulevat kuolemasi jälkeen ne tuntemattomat ihmiset, he näkisivät heti ilman kirjoittamaasi listaa, mihin mikäkin kuuluu viedä eteenpäin.

Kun naapurin lapsi tai vanhus tarvitsee apuasi, että joku hetken kuuntelee, tai tarvitsee paikkaa, missä hetken odottaa, voisit ajattelematta sitä, koska viimeksi olet siivonnut, pyytää ja kutsua hänet samantien sisään. Eikä kummallakaan olisi vaivautunutta oloa. Ettet kuollessasi kauppareissulla yrittäisi epätoivoisesti huudella pilven reunalta, että varovasti niiden kukkien kanssa, olen sitäkin kukkaa viisitoista vuotta kasvattanut, ihan pennusta lähtien. Kukan tulisi olemassaolollaan pystyä näyttämään se itsekin. Sinä olet kenties puhunut sen kanssa, kun istutte vierekkäin keittiön pöydän ääressä. Vai onko se hukkunut muiden kukkien sekaan? Ovatko kukat vain siksi, että olet ne tykkäämättäsi saanut joltakulta tuliaisiksi, joka ei tiedä makuasi? Onko ikkunallasi vain liuta kasveja, joilla ei ole mitään sanottavaa? Kirjahyllyssäsi kirjoja, joita katsomalla kukaan ei selvitä mitään tarinaa asunnossa asujasta? Seinillä tauluja, tekstiilejä, joiden perusteella et voi määrittää kuka täällä on asunut? Lojuuko lattialla kuukausia vanhoja vaatekertojasi, kertomassa, mitä olet viimeisen vuoden aikana päälläsi pitänyt, joskus viime talvena. Vaatteita kertomassa, että et pese vaatteitasi ja huolehdi niistä. Kertooko asuntosi ja haluatko sen viestivän, että sinulla nyt on ollut niin kiire, etkä ole ehtinyt. Niin kiire, että unohdit itsesi ja sen tunteen, että on todellakin mukavaa ja ihanaa olla kotona, kun ympärilläsi olevat asiat ovat jollakin tavalla järjestyksessä.
Kun kauppamatkalla kuolet, pitääkö asuntoosi tulevien ihmisten ensin pestä viisi koneellista pyykkiä siksi, että voivat laittaa vaatteesi kiertoon? Senkin mekon ja puvun, joka oli päälläsi kuukausi sitten, jossa oli kiinni isoäidiltä, äidiltä saatu koru. Oho, se nyt vain putosi silloin tuohon lattialle ja nyt se on vaatepinon alla. Koru otti kiinni siihen neulehuiviin, joka oli nyppyinen, jonka asuntosi inventaariontekijä nyt sivumennen nakkasi mustaan jätesäkkiin. Eihän se näyttänyt merkitsevän omistajalleenkaan yhtään mitään, kun ei asunnossa asunut näyttänyt sitä arvostavan tuon enempää. Eihän täällä asunut ensinäkemältä arvostanut kuin epämääräisyyttä, miksi muidenkaan nyt pitäisi.

Nyt ei enää selitykset auta.
-Kun piti kesällä siivota. Se nyt taas jäi, kesä meni ja en ehtinyt.
-Huomasitko itseäsikään?
Huomasivatko ne nyt kotiisi tulevat ihmiset, jotka tulevat hakemaan päällepuettavaksi arkkuusi sen paidan, josta pidit, sen bändipaidan, josta sinut muistetaan ja joka kertoo sinusta muille. Löysivätkö he sitä? Minkä pinon alta sitä pitäisi etsiä? Kuinka kauan asunnon ovella seisova huoltomies ehtii pitämään meille nyt ovea auki?
(jatkuu kuvan jälkeen)


Tietääkö kukaan sinun jälkeesi, kuka kuvassa tanssii?


Haluatko, että toiset eivät tiedä, että roskiin heittämiensä VHS-kasettien koteloiden sisällä on muutakin kuin nauhat? Että siellä on myös piilossa ne valokuvat? Olisiko hyvä, että asunnossa voisivat selittelemättä pystyä käymään kaikki ystäväsi ja he tietäisivät, minkä palan he halutessaan voisivat, tai sinä olet kertonut ja sopinut, että he ottavat sinusta mukaan omaan asuntoonsa. Muistoksi sinusta ja hänestä.

-Mä olen vasta vähän päälle nelikymppinen, en mä vielä kuole.
-No hupsis, mä kuolin käydessäni nopeasti kaupassa tien toisella puolella.
-Apua, huudan juuri kun liukastun, että älkää nyt vain tulko kylään, mä en oo käsitelly kotiani, että mä oon sitä mieltä, että eihän koti asujastaan mitään kerro, se olin minä joka kerroin.
-No eihän mua nähdä viimeisenä nyt kuin ruumiinavauksen jälkeen, mutta koti ei pahene niin nopeasti kuin minä.
Koti tullaan silti näkemään sinusta viimeisenä, sinua ei välttämättä näe kukaan, jos kasvosi ovat kuollessasi siinä kunnossa, että niitä ei voida kenelläkään näyttää.


Ja kyllähän minä, mutta ne muut, jotka asuvat täällä. Kyllä kodin pitää näyttää kodilta kaikille siellä asujille, tietyt asiat kaikkien pitää hyväksyä. Tai ennen pitkää tapahtuu niin, että ne muut eivät enää asu siellä, koska eivät viihdy siellä, jos heille ja heidän asioilleen ei ole paikkaa. Sen jälkeen olet yksin ja kaikki mikä jää, jää jälleen kuolemasi jälkeen tuntemattomien selvitettäväksi.

Kukaan ei tiennyt, että tien toisella puolella oleva tuntematon naapurisi polttaa nyt juuri takassaan niitä puisia laudannäköisiä esineitä, jotka huusi yleisessä kuolinpesäsi huutokaupassa. Ne olivat paikkakuntasi historian vanhoja rajapyykkien selvityslautoja, joissa oli alueen maanomistajien puumerkit, himmeästi kylläkin ja jos et osaa katsoa, et niitä huomaa, ja ne kulkivat talon mukana sadat vuodet. Tähän hetkeen asti.
Ihan sama, paloivat jo, koska et sinäkään välittänyt miten niille käy. Ja sukusi selvitys on sen parimetrisen paperipinon keskivaiheen alapuolella, siinä on tietoa, mitä on vaikea enää kenenkään koota yhteen niin helposti. Se olisi juuri siinä, mutta kukaan ei tiedä asiasta yhtään mitään. Kukaan ei tiedä, mitä olet tutkinut viimeiset kaksikymmentä vuotta. Kukaan ei enää koskaan tiedä, sillä koko pinkka vietiin juuri paperinkeräyslaatikkoon.

Tietokoneesi uumenissa on 250000 kuvaa, joista aina kahdessakymmenestä eri kuvasarjasta edesmenneellä puolisollasi on melkein sama asento ja ilme joka kuvassa. Osa on tärähtäneitä, mutta mitään ei saa poistaa. Kuolet kauppamatkalla ja kukaan ei avaa konettasi, eikä katso yhtäkään kuvaasi, vaan kaikki kuvat kuolevat yhtä nopeasti kuin sinäkin. Niistä ei ole ollut, eikä enää ole iloa tai muistoa kenestäkään kenellekään. Ajattelit joskus, että lähetät muutaman kuvan sähköpostilla sille ja sille silloin, mutta se jäi. Miksi halusitkaan lähettää juuri sen kuvan? Miksi et lähetä sitä kuvaa?

Hautajaisissasi on kuva sinusta, jossa olet kaksikymmentä vuotta sitten, jossain yhteisellä lomareissulla, kaukaa kuvattu, koska muuta kuvaa sinusta ei kenelläkään ole. Et ole yhtäkkiä missään. Olisi ollut ehkä outoa ottaa sinusta viimeinen kuva arkussa, tiukasti valkoinen paita napitettuna tai se lempipaita päälläsi, mikä oli helppo ja nopea kotoasia löytää, kun siellä kuolemasi jälkeen käytiin.
Löytyykö kännykästäsi kuvia sinusta? Pääseekö kännykkääsi helposti sisään joku muukin, tietääkö kukaan mitä merkkiä aukaisu vaatii? Tietääkö kukaan, miten haluat ruumiisi hoidettavan, kun olet kauppamatkalla kuollut. Poltetaanko se? Haluatko, että kanssasi haudataan jokin esine? Tai mitä sillä on väliä, olet jo kuollut. Jokaisella lähipiirissä on se kuva sinusta mielessään.


Asunnossasi on läjissä asioita, joista mikään ei nouse tärkeäksi. Helposti selviää ainoastaan se, mitä kahvimerkkiä tykkäsit juoda ja mitä lääkkeitä ja vitamiineja käytit. Asunto vain pitää tyhjentää kuun loppuun mennessä ja tyhjentäjillä on aikaa vain yhtenä viikonloppuna, kuusi tuntia ja välillä pitää ehtiä käydä syömässäkin lähimmässä ruokapaikassa, että jaksaa ja saa pienen tauon. Ja kahvilla, jos keittiössäsi ei voi sitä jostain syystä keittää. Maitoa pitää ainakin muistaa tuoda, jos porukka ei juo mustana ja jääkaapissa on eriasteisesti hyytyneitä ja käyneitä maitopurkkeja, vanhoja hilloja, pakastimessa outoa kalaa. Koska olit ajatellut, että sen olisit laittanut ja syönyt?
-Aloitetaan siitä, tyhjentäjä sanoo, että mä tyhjennän ekaks tän jääkaapin ja pakastimen, että saadaan se sulatettua. Tää on niin jäässä, että tänne pitää jäädä jonkun yöks, ettei tää vuoda alakertaan.
-Niin just. Kato nyt, missä sä täälä muka voit nukkua? Ja kuka tänne haluaa jäädä yöksi?
-Mitä tää tyyppi on oikeesti ajatellu, kun se on asunu täällä??
-Me ei voida päästää tänne sen lapsia, kun ne tulee (ulkomailta), ettei ne oikeesti pelästy millasta täällä on.


-Mä en ollu nähny mun lasta puoleen vuoteen, mutta kun mä tulin sen asuntoon, mä asuin siellä sen viikon, kun hoidin kaikki asiat kuntoon ja tutustuin siihen tai se asunto tutustutti mut häneen. Siellä oli hyvä olla. Ihankun hänkin olis siellä vielä ollut. Varmasti olikin.
Me syötiin niistä hänen mummoltaan lahjaksi saaduista lautasista, kun ystävä tuli auttamaan, kun tiesi miten vaikeeta se olis yksin ollu. Vaikka tavaraa ei ollu paljoo, mä oisin jääny hypisteleen yksin kaikkia tavaroita ja vaatteita. Nyt mä vaan tiesin, mikä oli tärkeetä, vaikkei koskaan oltu puhuttukaan niin itsestään selvistä asioista, mitä kotoo löytyy, niistä tavaroista, mitä joka päivä käytät ja tarviit.
Meidän ei tarvinnu kantaa häkkivarastosta pois mitään, kun se oli tyhjä. Samaan aikaan kuoli naapurin mummo ja sen perikunta kanto pelkästään yhden henkilöautokuorman talous- ja vessapaperia pois sen häkkivarastosta. Niissä paketeissa oli tosi vanhat logot, semmoset kuvat, mitä ei oo enää vuosiin ollu. Siellä oli myös sen mummon kaikki sen isoäidin vuodevaatteet, siististi taiteltuina, mutta ne taitteet oli niin, että niistä taitekohdista ne oli nähneet viimiset käyttöpäivänsä.


-Mitään ei saa heittää pois, jos joskus vielä tarvii.
Sä avaat kuivauskaapin ja sieltä vyöryy sua päin kymmenet muovikipot, joissa on ollu kansi vuonna yksi ja kaksi.
-Sitä voi tarvita!
-Voiko tarpeetonta tarvita?
-Mitä kun me kuollaan huomenna, kun me mennään käymään tossa kaupassa. 
-Me voitas oikeesti askarrella sulle se arkku noista muovikipoista. Niistä tulee vaan kauhee haju, kun ne poltetaan, eikä se oo mitenkään ympäristöystävällistä.


-Muistatko, kun lapses teki tän työn alakoulussa?
-Niitä on siellä kolme laatikollista.
-Ainiin, mä tein ton!
-Just, huomenna pitää luovuttaa avaimet.
-Me oltiin Mikon kanssa sillon samalla luokalla. Mitähän sille nykysin kuuluu?
-Niin sä otat ton sit itelle? Eikö?!
-Ei, ei meille mahdu.
-No mihin noi sitten laitetaan?


-Sitkun mä kuolen, niin voitte tehdä mun tavaroille ihan mitä haluatte, se on mulle siinä vaiheessa ihan sama sitten enää.
-Eli ihan sama nytkin?!
Yleensä asiat on tehty tiettyä käyttötarkoitusta varten. Asiat ovat ennen kestäneet isältä pojalle. Miksi nykyisin tehdään tämmöstä paskaa, mikä ei kestä.
-Mitä sä ajattelit, että sä teet tällä kaikella? Mihin tää menee?


Tyhjyyttä ei täytetä täydellä. Tyhjyys tyhjennetään tyhjällä, imetään kuiviin, että se muuttuu ja että edes hetkeks näkee mikä on oikeasti totta. Joissakin tapauksissa täysi tulee siitä, että mitään ei ole. Joku vain on hoidettu pois päiväjärjestyksestä; asia tai elämä, tai joku siltä väliltä.


Ovikello soi.
-Tuu sisään, keitetään kahvit, laitetaan teevesi tulemaan. Istutaan ja ihmetellään kaikessa rauhassa.
-Tiedätkö, meidän naapurista paloi eilen talo, kaikki meni, mitään ei jäänyt. Hengissä ne selvis, ihmiset ja koira. Se on pääasia.
Pääasia on myös se, että kauppamatkalla lyöt pääsi ja kuolet.


-Me voidaan muuttaa mökille, kun sinne me ollaan viety kaikki turha.

-Me muutetaan sut nyt palvelutaloon, sulla on siellä yksi pieni huone ja kaksi kaappia.
-Mistä te tiedätte, mitä otatte mulle sinne mukaan?

Ei täältä kukaan saa mitään mukaansa, kun täältä lähdetään, sitten kun kuollaan, sillä kauppareissulla, kun lähdetään hakeen vaan sitä suolaa, ja ruoka on sillä välin hellalla, hellanlevy päällä, kun vaan äkkiä käydään. Tarkotus ei ollu vielä ihan kuolla, mutta sillai se si meni.
-Se oli liukastunu siihen pieneen alamäkeen, kun oli kävelemässä kauppaan, sanotaan.
-Ja sillä vanhalla naisella, muistatko, sillä ei ollu ketään sukulaisia edes. Se oli ollu kuolleena siellä kodissaan muutaman kuukauden. Hienoja tauluja sillä oli, en tiedä mihin meni. Roskiin varmaan.
-Pakko sieltä oli kaikki laittaa vaan meneen, kun niin kauan oli ollu.



tiistai 26. joulukuuta 2017

24/7



Ihmisellä on koti vain itsensä kanssa
Koti itsessään, ilman ulkoisia neliöitä;
ilman kaappeja ja vaatehuoneita,
joissa luurangot ja ruumiskasat pelaavat rulettia


Ihminen palaa joka yö asumansa talon ovelle
Ovi aukeaa ja eteisen puolelta häntä ampuu suoraan sydänelimeen hahmo,
jonka kaikki vaihtuvat kasvot hän tunnistaa


Asunnossa on tyhjiä huoneita, jonne toiset kantavat tavaroitaan,
toiset pakkaavat muuttolaatikoita lähteäkseen
Ihminen kantaa jalkalamppunsa asunnon pimeimpään nurkkaan,
lampun, jonka johdon päästä pistoke on leikattu irti


Asunnoissa, kuin hotellihuoneista toiseen
vaihtuvat baarikaapit, aamiaiset,
syödään karkit tyynyjen päältä
Likaantuneet valkoiset pyyhkeet vessan telineissä
Eikä kotia missään
Ikkunasta näkymä rakennukseen, jossa seinä on tyhjä


Ihminen heiluttaa spraymaalipulloa
kirjoittaakseen seinään, että hän osaa maalata itsensä,
jättää jäljen tulevien alle
valuakseen,
tullakseen pestyksi
Kääntääkseen silmänsä toisinpäin,
sillä ulkopuolella ei ole mitään,
ennen kuin sisällä on kaikki



Ihmisellä on koti vain itsensä kanssa
Koti itsessään, ilman ulkoisia neliöitä










Tulevasta teoksesta: 
Minä asun täällä -Satuja liian läheltä









keskiviikko 20. joulukuuta 2017

J S 17.0


Tarina, jossa tänä vuonna ovat mukana edellisvuosista tutut joulusatu-elementit, paitsi omena. Niin kuin tässäkin, ’joulukirjeiden’ tarkoituksena on koota yhteen vuoden aikana tapahtuneet mukavat arkiset asiat, jotka ovat johtaneet muutoksiin ja/tai parantaneet elämänlaatua. Toimia aikansa omana saarnastuolina, josta ilmoitusasiat jaetaan koko seurakunnalle.


Vuoden 2017 asiasanoja: motivaatio, viimeinen, ensimmäinen, viimeinen, eikoskaan, odotus, väsymys, mitävittua, täh, ihmiskoe, niinkö, ei, juu, ihmiskoe2, aivan, jotainsinnepäin, entiedä ... janiinedelleen





Se on sitten täysin eri asia, millä koodikielellä ilmoitukset tehdään:

- Etsä ny sinne voi mennä töihin, Makkonen sanoo, ne naiset puukottaa sua selkään.
- Nainen on naiselle susi, se jatkaa.
- Tuolla on ovi, jos osaat paremmin kun minä, Makkonen matkii Justiinana keimaillen eteisen punaisella matolla.

- Just ton takia, mä en halua kasvaa! Liisa huutaa väliin ja syö raakana piparkakkutaikinaa, joka pitäisi mummonkin mielestä paistaa.
- Tarpeeks paljon, kun ’joudut syömään piparia’, niin kyllä sullekin ajan kanssa muna kasvaa, Makkonen vääntää.

- Helvetin anarkistit, Jeesus tuhahtaa tullessaan ja nostaa kauppakassit pöydälle. Nyt tulee joulu.
- Toitko kaulimen? Liisa kysyy. Äläkä vaan selitä, ettet muka ’muistanu’. Jos muka unohdit, niin siihen on tarkkaan ajateltu syy.





Jeesus rojahtaa keittiön pöydän viereen ja me tyhjennetään kauppakassit ja aletaan suunnitteleen missä järjestyksessä tehdään lanttua, porkkanaa ja maksalaatikkoa, kun alkaa:


Kuninkaan kootut:

- En tiedä missä vaiheessa ehdin tekeen (tai edes auttaan), kun nyt on vähän kiire. 
(Kiire on oivallinen sana kaikkiin tilanteisiin, varsinkin kun aika ei koskaan lopu. Taustalla on tällä kertaa joulukiertue, jossa pitää maata seimissä erinäisissä kirkkorakennuksissa ja verkostoitua (itämääntietäjät) seuraavaa joulua varten. Tunnusmerkkinä kestokärsimyshymy ja puheenaiheena vuotavat nilkat, joilla vielä pitäisi jaksaa seuraavaan kirkkoon. Periaatteessa ainoa tauko on kesäloma.)

- Ei oo ollu aikaa, kun on pitäny hoitaa nää kaikki hommat.  
(Kaikki hommat viittaavat yksintekemisen halupakkoon, syntymisen kunniaa ei voi jakaa kuin yksi, Jeesusta ei voi vaihtaa/(jakaa jne) toiseen Jeesukseen vrt Jeesus kuoli syntiemme tähden.)

- Jos tää joku päivä tästä vilkastuu/rauhottuu, niin katotaan sitten sitä.   
(Sama kuin edellinen, mutta asiayhteyksistä riippumatta sinuun/teihin ei oteta yhteyttä.)

- En oo mitään suunnitellu, kun en oo ehtiny, saattaa olla että menen sinne tai saattaa olla että sitten en jaksa, en tiedä vielä yhtään -harhautuslause. (JuudasIskariot-traumaan verrattava käyttäytymisefekti)    
(Sama kuin edelliset, mutta voisitteko ymmärtää, että tää asia ei kuulu teille ja kaiken tän kirkkokiertuehomman jälkeen, haluan olla yksin ja korkeintaan hetken opetuslapsieni seurassa. Ja sit on hyvä kerätä voimia, kun pitää vielä paeta, kun Herodes alkaa vainoon.)

- Ai sä oot tehny tommosen ”himmelin”, tommosen vois muuten tehdä. Missä välissä sä oot? … ainiin…   
(Ainiin viittaa siihen, että sullahan on aikaa, eli kuulut lajiin, jota ei sanota ihmiseksi, joka ei tee tärkeitä töitä, kun ei ole niitä tekemässä, kun niitä ei ole. Seimiasetelmissa on vuodesta toiseen samat henkilöt, jotka tietävät missä kohdassa oikeasti pitää hämmästyä säikähtäin, feat Enkeli.)

- Ymmärrätkö nyt Liisa, mitä se munankasvatus tarkoittaa? Makkonen kysyy kuiskaten Liisalta. Tarinat kuolemattomista ihmisistä:






- Kyllä me toi allekirjotetaan, Jeesus sanoo. Täydellisesti joo. Mä nyt en ainakaan tee yhtään mitään, jos ei nimee lue missään.

- Mut tajuuksä, et sä oot nukkunu sielä seimessä, ootko huomannu, Liisa sanoo, vittu nukkunu.
- Heitätkö itse ensimmäisen kiven? Jeesus kysyy.
- Hemmetin toi jakamaton loppumaton rakkaus, mörkö se lähti piiriin, mitähän se mörkö tahtoo? Makkonen irvailee.
- Mä en ainakaan tänä jouluna halua kirjottaa joulusatua, siitä tulee, mä en osaa edes sanoin kuvailla, mikä siitä tulee. (Tämän lauseen siis sanoi kirjoittaja itse.)






Joulun tuduu-lista: (=yritys sulkeutua yhteiskunnan ulkopuolelle -projekti 2017, unohtaa sekä hyvin,- että pahoinvointi -etuliite)

Unohda joulusatu.

Nimi pois ovesta.

Irrota ovikello.

Teippaa postiluukku. 

(Kolme viimeistä ovat listassa vain listan vuoksi, sillä listassa on normaalisti lueteltu asioita peräkkäin, ja joskus on hyvä pitäytyä myös normeissa ja tutustua yleisesti oletettuihin yhdenmukaisiin asioihin. Kunhan nyt symboloivat tarinan asettamia juonikäänteitä. Tarkoituksena kuvata idyllinen mökkitalvijoulumaisema, jossa ei kilometrien säteellä ole muuta asutusta:) 





Kun Pukki laskeutuu parvekkeelle reen kanssa, vaihda Jeesus Pukkiin, kapaloi rekeen ja lähetä ilmateitse eteenpäin (synkkään, loputtomaan, kylmään plus muita kestolohduttomia adjektiiveja… yöhön. Pääsiäinen tulee kumminkin).
(Muutenkin kaikki tarinan ylimääräiset henkilöt ovat kuvitteellisia, ja niinkuin kerrottu oikeilla ihmisillä on omat menonsa.)

Ja puhelin ainakin äänettömälle.

Jos jollekin on ”pakko” ilmoittautua puhelimitse, että on kaikki oikein hyvin kunnossa tietenkin, niin vastaa seuraavalla tekstiviestillä:

”Olimme käymässä hautausmaalla. 

Hyvää ja Rauhallista Joulua!”



Ja jos oikeesti pääsis kuvan näköseen paikkaan, siellä ei olis edes kenttää!!


Tässä kohdassa halusi tai ei, tulee mieleen, onko tarinassa olemassa juoni; alku, sotku ja loppu? Onko se kannanotto? Mielipide? Sanotaanko siinä asia mahdollisimman epäselvästi, asiasta ja aasinsillasta toiseen, ettei se ole edes ymmärtämisen kannalta millääntavalla viihdyttävä? Miksi henkilöt ovat vuodesta toiseen aina samat? Kuka on Makkonen? Miksi aina syödään piparitaikinaa ja tehdään laatikoita? Missä ovat kulta ja mirhami? 

Onko siis vain kirjoitettu joulusatu siksi, että se nyt vaan on jo viidennen kerran traditionaalinen perinne? Voisiko perinteistä tinkiä? Voisiko marraskuun ja helmikuun välisen ajan poistaa ja siirtää joulu maaliskuun alkuun? Olisiko se silloin kuitenkin liian lähellä pääsiäistä? (Olisi = liiallinen jeesusjuhlarypäs) Voiko pimeäänkauteen enempää turhautua ja voiko sen epätäydellisemmin esittää? (Voi.) Miten kirjoituksessa voidaan näyttää, että kyllästymisen aste, turhuus ja tarpeettomuus ei voisi paljoa enempää laskea? Miten joulunäytelmään pääsee edes triangelinsoittajan varamieheksi? Miksi ei voi päästä pois, vaikka on jo ulkopuolella?







Lukemisen voi siis lopettaa tähän(kin). Tietenkin nyt vasta on tulossa oikea sotku ja loppu, täysin turha, mutta menköön:

Postskriptumi

Niille, jotka ovat odottaneet (ja ehtineet (tämä on myös täysin mielikuvitusteltua) loukkaantua), että kutsua än äss juhliin ei ole tullut, niin kerrottakoon, että juhlia ei ole ollut (akuutti todellisuudestapako ja nollasus oli silloin, kun Kotiteollisuus kävi kauppalassa; https://www.youtube.com/watch?v=fCaharow3RU , ei kylläkään Kuolemajärveä soitettu, vaikka huudettiin), eikä niitä ole näköpiirissä (=Miksi juhlia tyhjää? Sinua eisiis ole unohdettu (tämä koskee siis ystäviä ja sukulaisia ja millänimellämuitakauniistikutsutaanänässlähipiirissä-jaketänythaluaisiluevoisikutsua). Ja täydellisessä todellisuudessa tämä kaikki, minkä voi aina kuvitella, ei olisi mahdollistakaan tai toteutuisi niin, miten haluaisi. (Kuulostaa Elämältä -huomiokohta ja tästähän se Oikea joulukirje alkoi -kohta)




Kirjottaja on jo syksyllä tehnyt kutsukirjeen, ja mielessään kuvitellut miten kaikki tapahtuu… (mielessä tapahtuneessa toiminnassa, saattaa joissakin psykoosin muodoissa kehittyä kantajalleen myös todellisuutta (ja sitä kautta pyyhkiytymättömiä muistikuvia: kuka mihinkin aikaan tuli ja lähti, vuoropuhelut, mitä kelläkin oli päällään, kuka istui missäkin milloinkin, "kakkukin" riitti, …), ja ettei se (=kirje) menisi täysin hukkaan, liitettäköön se ilmoituksenomaisesti osaltaan tähän: 



KUTSUNOVELLI

Ala-asteella (nykyisin alakoulu?) käytin punaista kiiltävää takkia, missä oli valkoinen Y-kirjain (Tämä on 1980-luvun historiaan viittaava alkulause, ja takissa oli nepparit ja resorit, muuten siihen aikaan oli pukeutumisessa pastellikausi; vaaleansinistä ja vaaleanpunaista, raitaa ja reisistä leveitä puuvillahousuja, ekoja Beaversin farkkuja, ennen mustaa paraatia ja alkavaa strech-aikakautta).

Takki olisi nyt loistava rekvisiitta, sillä nykyinen Y-kirjaimen metsästykseni on tuottanut tulosta. Aloitin vuoden 2016 syyskuussa opiskelun kulttuuri- ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä – YAMK-linjalla (kuulostaa lausuttuna oksennusääneltä) Hämeen ammattikorkeakoulussa, jossa kehitimme työyhteisöjä ja dramatisoimme työhyvinvointikokemuksia. Toukokuussa aloitin omaehtoisen kolmen kuukauden opintovapaan (lue neljäkuukautta), jolloin kokosin opinnäytetyön 9 euron psyyke - löytyy linkistä: https://www.theseus.fi/handle/10024/135982 
(selittää itsellään synkkenevää ahdistuksen määrää, toim. huom.) Ja jotta tee ja ee -toimisto olisi hyväksynyt alunperinkin sivutoimisen opiskelun, odotin päivittäin puoli viiteen (16:30), että voin aloittaa. 

Itse asia: Tämän päätökseensaattamisen vuoksi (eipä vieläkään polttareita, hää- ja syntymäpäiväjuhlia ole tullut tähän mennessä pidettyä) haluan kutsua … blaablaa… tässä kohdassa lukee Manhattanin osoite ja suunnistusohje ja aika jne… (pukukoodi puvuton, sekä maininta omaehtoisesta juomakoodista)

Erikseenmainiten mitään konkreettisia lahjoja ei vastaanoteta (mikä röyhkeä olettamus, kirjoittaja huom.), sillä saatan lähteä vapaaehtoistöihin Peruun tai x tai x (tarkoittaa: Kaikki omaisuus yhdessä repussa -projekti). Toivottavasti kaikkien eduksi ja iloksi, duunarimaisteri osoittaisi (toiv.kotimaisenkin ja -kon ja muita loppupäätteitä) apukohteen, johon suunnata worssanmaan 20-vuoden elämystuottoisan elon jäljiltä. 





Ystävällisesti näkemisen toivossa, (tämänkin jälkeen). 





Yhdistetyn todellisuuden katseluohjelma.