Kallellaan

Kalle 
http://www.hamewiki.fi/wiki/Kalle_Aaltonen

vei minut ensimmäistä kertaa (16.5.2013) tutustumaan Forssan hautausmaalle, istumaan osasto 7 nurmikolle ja katsomaan miltä taivas näyttää porttien sisäpuolella.

Kallen taulujen taivaalla ei koskaan satanut. Ei niinäkään toukokuun päivinä kun sain pienen raapaisun verran tutustua ”Kallen matkassa” hänen teoksiinsa ja ihmisiin, joiden seinillä taulut nykyisin ovat.

Ja sitä kautta Kalleen; Mieheen, joka sai syreenit ja omenapuut kukkimaan keskellä talvea. Joka otti pesästä hiilenpalan, kävi kovalla pakkasella nopeasti ulkona luonnostelemassa, ja istui sisälle lattialle maalaamaan. Mieheen, joka osasi keskustella, joka luki, kävi katsomassa uutiset ja elokuvat, mutta lähti heti niiden loputtua. Joka joi pannullisen plöröä, mutta ei syönyt toista voileipää. Saattoi kahvinjuonnin jälkeen siirtyä hetkeksi seinänviereen ja ottaa nokoset. Joka baarin pöydässä avasi sanomalehtikäärönsä, jonka sisältä löytyi kala tai silakoita. Mieheen, joka kuori perunat sormillaan. Jolle kengännauhat ovat vain hankalia. Joka sitoi pomppansa paksulla narulla. Jonka ohi ajettiin pysäkillä, kun hän oli Helsinkiin taidenäyttelyyn mennessään pukeutunut siististi pukuun.

Pieniä yksityiskohtia ja lukuisia tarinoita.

Kalle jätti meille jälkeensä sadoittain, ehkäpä tuhansittain teoksia; värejä, kotiemme seiniä. Joita vieläkin putkahtaa esiin talojen vinteiltä sahanpurujen keskeltä ja parrujen päältä. Piirroksia, jotka jokaiset muistavat huussien seiniltä.

Pitäkää huolta ”kalleistanne” ne ovat kuin ”alttaritauluja”, joiden kautta osaa nöyrtyä ja tuntea tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Jokaisesta väriliidun vedosta voi aistia innokkuuden, tulla iloiseksi. Talomaalausten äärellä tuntea uteliaisuutta, kysymyksiä ihmisistä. Maisemassa työntää veneen vesille, nojata koivunrunkoon ja sulkea silmänsä. Elää hetkessä, jokaisen matkan keskellä.

Seuraavana päivänä kävin väliaikaisesti lunastamassa 2 neliömetriä forssalaista maaperää 25 vuodeksi. Syynä Kallen hautapaikkaan eivät olleet sukulaissuhteet, vaan kirjoihin merkittiin, jos joku kysyisi - taiteellisista syistä.

Siksikö, että pääsisin silloin tällöin lähemmäksi taivasta, josta ei sada, lähemmäksi jokaisen siveltimen vedon hetkellisyyttä. Savupiipusta tulevaa savua. Ja mietin, että päivänkakkaroita, tien poskesta kaivettu rupsas päivänkakkaroita, niitä voisi istuttaa…, ja silloin tällöin viedä puketin.

http://vorssammuseo.blogspot.fi/2013/06/kallellaan.html


Ja näin oli viimeiset noin neljä viikkoa: Kalle Aaltosen –näyttely Ostatteks tei töhryi? Forssan kirjaston Vinkkelin näyttelytilassa 6.6. – 28.6.2013 kirjaston aukioloaikana. Jossa myös muutama ”oikea tarina” Kallesta. Jo ensi viikolla kaikki on ohi...
Kävimme 28.6. kastelemassa Kallen haudan punaisen pelargonian ja istuimme hetken kuusen alla...