lauantai 11. toukokuuta 2019

Prinsessan kesäpalatsin maisemissa



Prinsessa-seminaari ja Kellokosken sairaalamuseon ensinäyttö herätti kiinnostuksen ja johdatti Kellokosken maisemiin 11.5.2019.

 Ensimmäinen kuva: "Prinsessan bravuureja olivat Juhannusaaton konsertit Kellokosken kartanon kolmannen kerroksen parvekkeella, josta hänen äänensä kaikui voimakkaana yli pihamaan."

(Kuvat saa isommiksi ja selvemmiksi klikkaamalla)



Anna Svedholm (o.s. Lappalainen) syntyi 27.6.1896 Kuopion maalaiskunnassa ja kuoli 17.7.1988 Sipoossa. Hänet sijoitettiin Kellokosken sairaalaan vuonna 1933. Kellokoskella Lappalainen väitti elämänsä loppuun saakka olevansa Buckinghamin palatsissa syntynyt Englannin prinsessa Anna, jonka aarnikotka oli vauvana kuljettanut Suomeen. Kellokosken sairaalassa (kesäpalatsi) hän viihdytti potilaita esiintymisillään ja sai myös oikeuden käydä alueen ulkopuolella harjoittamassa hierojan ammattiaan, jota hän oli tehnyt jo aikaisemminkin. Hän oli taiteellisesti lahjakas. 89-vuotiaana hänet siirrettiin Kellokoskelta Sipoossa sijaitsevaan Nikkilän sairaalaan (talvipalatsi), jossa hän kuoli 92-vuotiaana vuonna 1988. 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Lappalainen














2010
















"Largactil oli ensimmäinen psyykelääke, joka ilmestyi vuonna 1952 ja se korvasi lobotomialeikkauksen melko nopeasti.
Myös Prinsessalle annettiin Largactil-lääkettä, mutta hän ei saanut siitä apua."
https://www.prinsessakampanja.com/koulukampanja/hoitomuodot/largactil-laake


Kuolleet-vihko, johon on merkitty potilaskuolemat 1941-1964. Alareunassa sairaanhoitajan merkki; Hakaristi oli käytössä vuoteen 1944, jonka jälkeen se vaihtui tasasivuiseen ristiin.

Kankainen potilaiden käyttöön itsetehty aktiivihiilellä täytetty kaasunaamari. Henkilökunnalle oli varattu oikeat kaasunaamarit.



Puusta kokonaan tehty kirves.





Kirjailija Lauri Viita (1916-1965) oli hoidossa Kellokoskella 1959-1965.

Sairaalamuseon kuvatuimpia esineitä on Paavo Tynellin suunnittelemat art deco -valaisimet.




Potilastyö.































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti