Jokioisilla -karkauspäivänä 2020

En kosinut -lähdin kävelemään Jokioisille. 
Löysin maisemasta Loimijoen rautatiesillan kiviset maatuet, löytyi myös mm. keltainen postilaatikko, hienoa puusepäntyötä, oranssi ämpäri, kiertoteitä, aivot, Valdemar ja joessa oli jääpaloja ja paljon nopeaa vettä. (Kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla.)

Jokioisten rautatiesilta. Kuva Esko Aaltonen.

lähde: piipunjuurella.fi

Jokioisten rautatiesillasta on jäljellä enää sillan kiviset maatuet. Jokioisten rautatie lakkautettiin vuonna 1974.

Jokioisten museorautateiden sivulta löytyy sillasta Mauno Saarisen ottama kuva vuodelta 1960:

Ja kerrotaan:

"Sillan rakenne perustui ranskalaiseen siirtomaasilta -tyyppiin, jonka tarkoituksena oli saada vakio-osista helpostikoottavia siltoja vaikeisiin paikkoihin. Sillan rakenteita oli koottu niittaamalla valmiiksi moduleiksi ja kokoaminen paikanpäällä kävi helposti pulttiliitoksilla.

Koottavan siltajärjestelmän kehitti 1800-luvun loppupuolella ranskalaisen sillanrakennusinsinööri Gustave Eiffelin perustama firma, jonka toiminnot myytiin 1890-luvulla La Société Constructions Levallois-Perret -nimiselle yritykselle. Tämä yritys oli myös Jokioisten rautatiesillan valmistaja vuonna 1898. Tämä 73,6 metriä pitkä ja 12,6 metriä korkea rautatiesilta purettiin ja romutettiin syksyllä 1981. Muistona komeasta sillasta on vain kivijalat sekä kivinen holvikaari Loimijoen rannalla."

Kuvan lokakuussa 1974 on ottanut Reino Kalliomäki. 

http://vaunut.org/kuva/130209?s=1

Lavettivaunut vasemmalla. Vaunujono yltää miltei asemalle, missä on lisää vaunuja.

Ja kerrotaan: "Jokioisten rautatiesilta Humppilan— Jokioisten— Forssan radalla, joka on ensimmäinen kapearatainen rautatie maassamme, vihittiin lokak. 4 päivänä tarkoitukseensa. Silta on rakennettu Jokioisten joen yli Jokioisten naulatehtaan läheisyyteen. 

Forssasta tuleva juna saapui paikalle klo 3 j. pp. kahden veturin vetämänä, kuljettaen mukanaan joukon matkustavaisia. Jokioisten kartanosta ja lähitienoilta oli myöskin saapunut paljon yleisöä. Suomen valtion edusmiehenä oli insinööri K. Lindberg ja Jokioisten yhtiön insinööri H. Norrmén, Sillan vihkiminen tapahtui siten, että veturit kiinnitettiin toisiinsa ja kutsutut henkilöt nousivat vetureihin ja niin kuljettiin hiljaista vauhtia uutta siltaa pitkin. Päivän kunniaksi olivat tehtaan työntekijät ehtopäivällä vapaat. Jokioisten rautasilta on n. k. pendeli-silta, rakennettu 3:lle kaksoispilarille, ja solakkarakenteinen kuin se on näyttää se erittäin sirolta kauniissa ympäristössään komeitten koivujen reunustaman joen varrella. Rakennustöitä on johtanut insinööri E. Sonck ja ovat ne niin ripeästi edistyneet että rata liikennettä varten avataan jo maaliskuussa."

Kuva: https://bit.ly/2Trpfgn

Vanha rautatiesilta 1958.

Kuva: https://www.picbear.org/media/B3tjLxWlgYK

Konepajasta lisää kuvia kesältä 2019:
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2019/06/konepajalla-kadonnutta-naulatehdasta.html

Seiskalla Vanhaan Vaasaan

Ensimmäinen bussivuoro kohti Vanhaa Vaasaa lähtee sunnuntaisin 12:05. Tai bussi tuli silloin torilaituriin. 
Bussissa ei ollut ketään muita. Seuraavalta pysäkiltä kyytiin nousi vanhempi ruotsinkieltä puhuva mieshenkilö ja sitä seuraavalta suomea puhuva vanhempi mieshenkilö, joka sanoi edelliselle, että vuoro on yli viisi minuuttia myöhässä. Melkein seitsemän. Sitten he puhuivat pienen hetken säätilanteesta, joka oli muuttunut eilisestä.
-Myöhästyminen siitä syystä, että maksoin kahdenkympin setelillä ja bussikuski laski moneen kertaan mitä antaa rahasta takaisin. 

Tämä kuvatarina onkin oikealta nimeltään: Harhailuretki Vanhaan Vaasaan. Turistimatka ei-turistikautena. 
Ainoa varsinainen valittu tavoitteeni Vaasanmatkan aikana oli nähdä rauniokirkko Vanhassa Vaasassa. Olin nähnyt siitä kesäkuvia. Paikka näytti enemmän kuin kiinnostavalta.
Turistimatkaani varten olin ladannut kännykän täyteen ottaakseni sillä kuvia tuosta päämäärästäni. Niitä on sitten tässä. Pääsin siis perille. Aikaa perillä oli tasan kaksi tuntia. 
Pyhän Marian kirkon rauniot olivat aivan tien vieressä. Viereinen mäki oli kovasti suosittu liukupulkkamäkikohde. 

(Ja nämä kännykkäkuvat, jos haluaa, saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla)

Pyhän Marian kivikirkko tuhoutui Vaasan palossa vuonna 1852, jolloin koko Vaasa tuhoutui täydellisesti helteisenä elokuun aamuna ja jonka jälkeen se päätettiin siirtää seitsemän kilometrin päähän uudelle paikalle meren rantaan.
Kirkko oli yksi merkittävimmistä Pohjanmaan keskiaikaisista kirkoista ja seurakunta käsitti koko Etelä-Pohjanmaan. Kirkko on rakennettu vuosien 1480 ja 1550 välisenä aikana. Sitä laajennettiin Pietari Brahen käynnin jälkeen vuonna 1649. Isonvihan (1713-1721) aikana kirkon kellot, ehtoollishopeat, urut, messukasukat ja kattokruunut ryöstettiin. 
Kerrotaan, että mahtavine holveineen, suurine urkuineen ja kauniine alttaritauluineen kirkko oli vaikuttava pyhäkkö. 
Tulipalossa 1852 kirkosta onnistuttiin pelastamaan mm. Johan Sandbergin maalaus Jeesus Getsemanessa (1842) ja 1700-luvun kattokruunut, jotka ovat nykyisin Mustasaaren kirkossa. Myös ehtoollishopeat ja arvokas keskiaikainen sininen messukaapu pelastettiin, muutama urkupillikin ja ne sijoitettiin uuden kirkon uusiin urkuihin. Muutoin jäljelle jäivät nämä kiviseinät.
Kirkosta oli aikaisemmin 1840-luvun alttaritauluvaihdoksen myötä siirretty alttari ja saarnastuoli Raippaluodon kirkkoon.

Kuva, jossa on play-näppäin:

Mäen takaa lähti 'koirapolku' junaradallepäin:

Ja kuinkas ollakaan:

Joillekin kyselijöille: Löytyi vihreä ovikin. Tämä kylläkin suljettu.

Kuva lähteestä: https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/vanhan-vaasan-historia/

Tähän mennessä en ollut selvittänyt mitä muuta kohteessa olisi. Sillä en kuvitellut ollenkaan ajan riittävän mihinkään jälleen kauhean pidemmänmatkankävelyyn, jota kelistä johtuen ei voinut suorittaa nopeasti vaan hyvinkin varovasti, estääkseen sen, ettei liukastu. -No kioskin ja kaupan viereinen infotaulu kertoi lisää paikan kohteista ja aikaa oli ennenkuin 'seiska' tulisi takaisin. Joten uutta päämäärää kohti kohden:
Mustasaaren kirkko ja linnakumpu odottivat löytäjäänsä.

Eikä se ollut mikään tavallisennäköinen kirkkorakennus. Se oli entinen hovioikeus, joka oli muutettu kirkkokäyttäymistarkoitukseen. 
Vaasan hovioikeuden rakennus oli säästynyt palolta ja keisari lahjoitti sen seurakunnalle kirkoksi muutettavaksi.

Neljärivisen lehmuskujan, joka myös säästyi palolta, toisessa päässä on kumpare, jossa on ollut Korsholman linna. Ehtisin vielä käydä kumpareella, kun oikein kirittää. Ylämäkeä noustessani naureskelin, että kuka kanssani jaksaisi juosta paikasta toiseen, mutta mieleen tuli heti kaksikin M:llä alkavaa henkilöä ja yksi N:llä alkava, joista jokaisen suusta voisi kuulua kysymys: No niin tää on nähty, mihin mennään seuraavaksi?

Sitten tuli se bussi. Sopivasti ennen pimeän laskeutumista.
Heihei Vanha Vaasa! -Seiskalla seitsemän kilometrin päähän uuteen keskustaan. Kenties näemme seuraavaksi kesäkaudella. Kenties.
Tämän bussireitin etuna on vielä se, että siinä samalla näkee monenlaisia vaasalaisia asumispaikkoja ja muutakin tarjontaa, jota ihminen elääkseen tarvitsee. Joskus ihminen tarvitsee myös harhailun Vanhassa Vaasassa. 

"Sun täytyy mennä,
Sillä sana on vapaa ja laitteet liikkumaan on pantu sinua varten.
Tapahtui mitä vaan, se on sun elämäs, eikä kenenkään muun.
Kaikki, mitä näät, voi olla harhaa tai yhtä hyvin unelmaa.
On kaikki sekavaa, se jokin saapuu aikanaan."
Neljä Ruusua Sun täytyy mennä