sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kerrosjatalo osa 11: Liiketoimintasuunnitelmia ja kurssitoimintaa



-Mitä hyötyä tosta sun tutkimuksesta on? Anu kysyy, kun se taas tapansa mukaan poikkeaa ja lopetan puhelun erään tutkimukseen osallistuvan kanssa. Ihan hyvässä kohdassa se tuli, olisin saanut muuten olla puolipäivää puhelimessa, tuntu että tämä henkilö ei ollut puhunut pitkään aikaan kenenkään kanssa.




Ja lapsikuoro taustalla laulaa: ”Maailma on kuoleman odotushuone / Ja nimeäni / Odotan sen penkillä kylmällä / Takaa verhojen katselen kuinka te / Sotkette maailmaani / Sille sotkulle vain nauretaan ylhäällä / Tämä maa on tyhjyyttä täynnä / Täynnä kuolon ääniä / Ankara tuuli taivaalta raivaa / Esiin kylmiä tähtiä /Viimeistä arkunnaulaa / Juuri äsken naulattiin / Ja lapsikuoro haudalla laulaa: / "Olkoon sitten niin"
Te olette niin pirun nuoria / Teitä vain naurattaa / Viihdytte, vaikka maailma on pielessä / Minä käyn neljättäkymmettä (viidettäkymmenettä) ja /Arkku on jo ostettuna / Ja hautapaikka aivan kirkon vieressä / Tämä maa on tyhjyyttä täynnä / Täynnä kuolon ääniä / Ankara tuuli taivaalta raivaa / Esiin kylmiä tähtiä / Viimeistä arkunnaulaa / Juuri äsken naulattiin / Ja lapsikuoro haudalla laulaa: /"Olkoon sitten niin"” Sanat Jouni Hynynen.



-Elämänaikainen kuolema? Anu lukee pöydällä olevasta paperista ja jatkaa lukemista: 

-Millainen suhde sulla on kuolemaan? -kysymykseen henkilö 16M vastaa: 
”Mä törmään nykyisin päivittäin ihmisiin, jotka kaikki hokee vastauksiksi, että: ’Jos nyt silloin on vielä hengissä, … kyllä jos hengissä ollaan, … katotaan kauanko vielä saa olla, ei sitä tiedä, Aaltosen Jyrkikin kuoli eilen, voi olla että on oma vuoro huomenna, ei sitä tiedä, jos vaikka ensi vuonna ei ole tätä näkemässä, … soitellaan huomenna jos sängystä saa vielä nousta, hoitakaa se sitten niin, jos en ole itse enää kertomassa, voi olla nyt viimeinen kerta, kun tämän teen ja siellä käyn ja sen nään…’ No, säästä ei puhuta enää sanaakaan. Se on sillai juu, ja mä toivon, että joku sanoo mulle, kun mä tuun ’tohon ikään’, että en puhuis joka hetki noin… (pitää tauon) Oon paljon miettiny, et missä kohdassa se rajapyykki tulee, että ne ’viimeisen päivän puheet’ alkaa olla jokapäiväsiä, ja oon haarukoinu sen tapahtuvaks neljän ja viidenkympin väliin, jolloin lähipiiristä alkaa omanikäsiä tyyppejä kaatuun.  Viidenkympin jälkeen se taas osaltaan se puhe himmenee, kun kuolemaan on jo niin ’totuttu’ lainausmerkeissä, mä sit inhoon termiä lainausmerkissä ja vielä enemmän sitä käsimerkkiä siitä,… niin siinä kohtaa on sen kuoleman kanssa paljon keskusteltu siinä jo kymmenen vuotta, että sitten puhutaan taas enemmänkin säästä ja eletään sitä päivää mikä on.”

-No siellä on ihan helvetin hieno ilma, ja mä ajattelin, että sä lähdet kanssa mun kanssa kierrätyskeskukseen, Anu sanoo.
-Aha? vastaan kysyvästi.
-Mä oon ikään kuin saanu toimeksiannon, Anu jatkaa: Sisustetaan yks huone messuille kierrätyshuonekaluilla ja tavaroilla, niin porukka näkee, että vanhassa niinsanotusti vara parempi.
-Sisustetaan? Toi oli me-muodossa, jos huomasit, vinkkaan sille.


-Mä ajattelen aina vain toisten parasta, Anu sanoo hymyillen suoraan silmiin katsoen ja heiluttelee auton avaimia: Jos sun puhelinpalveluaika vaan on ohi, niin mennään. Sä oot kun päiväaikainen Pekka Sauri, muistakko Yölinja-ohjelman. Porukka oli maanantai-aamuisin aina vähän väsyneitä, kun se piti kuunnella. 





Lähden Anun mukaan, kuinkas ollakaan. Suljen oven, kun Anu kattoo sukunimeäni ovessa.

-Tuomela, Anu naurahtaa: Sä voisit vaihtaa nimekseks, nimeksesi Tuonela
...Kevyttä iltapäivän saattopalvelua. Mä voisin olla se irtaimistovastaava. Tommi vois pitää yksityistä krematorioo, kun tää tulitoiminta on sillä sen erikoisalaa. Semmonen täyden palvelun loppuhoito. Tukea ja turvaa elämän päättämiseen. Meillä olis tässä Kuolemantalossa jo liuta palveluntarvitsijoita, paitsi, että ne ei tiedä tarvitsevansa palvelua, kun ne ei vielä tiedä yllättävän loppunsa lähenevän, kun talon karma ei ole sitä kertonut. Mut sellasta ennakko-ohjausta voitas myös pitää. Sä voisit kirjottaa siihen tutkimukseen sellasen harjoituskirjan.
Anu ehtii tekemään liiketoimintasuunnitelman, kun kävelemme portaat alas autolle.


-Miitta-täti (Miitta Sorvali) on sellasen osion jo kirjaansa tehnyt, kerron Anulle. Siinä kirjassa on kuolematehtäviä, jossa yhdessä leikataan omasta valokuvasta kasvot ja kiinnitetään sinitarralla ruumiin pääksi ruumisarkkuun, josta on kuva viereisellä sivulla, ja pidetään hiljainen hetki. Pääksi voi leikata tai piirtää myös vihollisensa pään. Miitta-täti kehottaa muistamaan kuolemaa päivittäin. ”Kuoleman ajattelu on siksi tärkeää, että se on vääjäämätön päätepiste elämällemme. Kuolema antaa suhteellisuudentajua. Kaikki loppuu joskus, niin ilo kun surukin.”

linkki: https://www.youtube.com/watch?v=RoARGoGvqCo = Mervi Kosonen pappina, hautajaiset ja loppu




-Mä en muista mihin se Yölinja-ohjelma päätty. Ihan kuin semmonen muistikuva jostakin, tai muisti on keksiny, että joku posautti puhelun aikana itsensä, että sitten kaikki loppu, Anu puhuu tavallaan puoli-itsekseen: … Mutta ei se kyllä varmaan niin menny… joku källi se oli.

https://www.youtube.com/watch?v=Mnl1Wgpwaaw


-Joo, Niina vois tulla verhoileen meille ne arkut tai pitää arkuntekokursseja, niitä onkin joissain kansalaisopistoissa tai jossakin kuitenkin, oon lukenu. Ja sitten vielä keramiikkipuolella uurnia tekemään porukan kanssa. Sais si sellasen kun ite haluaa, ei mitään turhia käsitöitä ja poppanoita pitkin nurkkia ja jäljellejäävien vaivoiksi, vaan kunnon käyttötavaraa. Ja voishan niillä poppanoillakin sen arkun verhoilla. Semmonen ’Kudo itse omat arkkukankaasi -kurssi’ tai ’Virkataan kuolinpaita vanhoista vhs-kotivideoista’. Ne ei kyllä varmaan koskaan maadu, enkä tie miten ne palaa, mutta käsityö nyt kuitenkin auttaa pitään ihmisen hengissä…



Suunnittelupaperit kannattaa klikata selvyyden saamiseksi isommaksi, vaikka sen tekijät eivät olekaan vielä täysin hahmottaneet toimintansa lopullisuutta.
Kuvassa esiintyvät myös jaksossa esiintyneet henkilöt. 
Huomaa erityisesti, että Anulla ja Tommilla ei edelleenkään, vaikka jo mennään jaksossa 11, ole keksitty sopivia sukunimiä, niinkuin esimerkiksi Hullunkuriset perheet -pelikorteissa ikään.


Kerrosjatalo-sarja on sarja lyhyitä, elämänläheisiä kertomuksia (kerros)talo(i)ssa asuvista ihmisistä, eläimistä, elämästä ja kuolemasta ja taloissa tapahtuvista ilmiöistä. Kaikki on sidoksissa jokaisen kokemiin, tietämiin ja tuntemiin asioihin. Joidenkin esiintyjien tarinat jatkuvat seuraavissa jaksoissa, jotkut ovat kertaluontoisia.


Seuraava osa: Ollako vai eikö olla
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/10/kerrosjatalo-osa-12-ollako-vai-eiko.html



Luku- ja kuunteluvinkkejä:

Pekka Sauri. Yölinjalla, selviytyjän käsikirja.

Yölinjalla Pekka Sauri -ohjelma:
Anneli, 67, rakensi oman ruumisarkkunsa:

Uurnan ja arkun saa valmistaa itse:
https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/b4ad1090-403c-4f52-8edc-fc939afbe25c

Kun Tepa Lungren, 72, kuolee, kaikki on valmiina -punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisile sekä punamusta villasukat arkkua varten

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kerrosjatalo osa 10: Mikä sinusta tulee isona?




Ovikello soi. Mietin hetken, mikä päivä on ja päädyn sunnuntaihin. Kiepautan kylpytakin oven päältä päälle.

-Tuun teille vähäks aikaa, sanoo Anu ja kävelee olohuoneeseen: Yläkerta on niin täynnä savua, että täällä on kivempi olla.

Se näkee kysyvän ilmeeni, ihmettelee, etten muka ole herännyt mihinkään ääniin ja käskee katsoa ulos parvekkeelta: Ulkona on jonossa paloauto, ambulanssi ja poliisi. Nostolava on korkealla.

-Tommikin pääsee kotihommiin, se sanoo, tarkoittaen sitä, että se on palomies ja kävelee juuri paloauton luo. Anun ja Tommin alapuolella olevassa asunnossa on palo. Hella, jonka päällä on kasa lehtiä, on syttynyt ja mummo ilmeisesti nukahtanut, kuulemme myöhemmin Tommilta.
-Sille tuodaan ruoka kotihoidosta, ja se lämmittää sen mikrolla, Anu ihmettelee: Jos se vaan on kuvitellu laittavansa itte, pikkasen vanha asuun yksinään.

-Nyt olis taas ollu Kapulaiselle hommia. Sillon ennen, ennen kun sää muutit tähän, niin tossa sun naapurissa oli kanssa tulipalo. Ja jestas, kun sillä ei ollu ollu palohälytintä. Tällä Tiirikalla sentään oli. No, pääsee Elvi nyt huomiolle, ettei tollai voi enää jättää.


-Niin, mihin mä jäin, … menee ihan sekasin, kun alapuolella palaa, siellä on yläkerta ihan täynnä savua, savukoneen laittavat. Niin… se Kapulainen otti sen tulipalon sillon taas sydämen asiakseen palotarkastuksineen ja pelastussuunnitelmineen ja täällä oli meillä paloharjoitus. Oisippa ollu mukana. 




Väestösuojassa oltiin tunti, että saatiin edes hiukan ’tuntumaa’, mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja siellä se sitten kerto, että olisi halunnut pienenä palomieheksi. Huomas kyllä lipsauttavansa ja suuntas asiansa johonkin toiseen. Se jäi oikeestaan vaan siittä kerrasta mieleen, kun en koskaan päässy muuten tutustuun siihen ihmiseen sen tarkastajan takana. 






Me siellä väestösuojassa puhuttiin, ettei me ees tiedetä, kukaan tuntenu yhtään paremmin, kuka oikein kuoli sillon, kun toi sun viereinen asunto paloi, tai ei se oikeestaan palanu, vähän kärys, häkään se kuoli, se nuorimies siellä, jossain se opiskeli, muualta muuttanut. Aamulehdenjakaja oli aamulla huomannu outoo savun hajua, kun oli alaspäin menny ja soitellu ovikelloo ja huudellu luukusta ja soittanu sitten hätänumeroon. Vanha uuni sille oli jääny päälle ja rasva palanu. Tommi sitä selitti paremmin, muttei mulle noi asiat jää mieleen, kun se jostain syystä aika usein niistä puhuu. Kuitenkin, sen takia siinä on erilainen ulko-ovi kun muilla, kun ne mursi sen auki.



Klikkaa isommaksi.



-Kyllä sille (Kapulaiselle) nyt olis käyttöö, meidän talojen roskikäyttäytyminenkin on taas menny retuperälle. Mää eilen lajittelin yhden nuoren naisen kanssa tosta naapuritalosta sen tavaroita, kun se oli muuttamassa. Me oltiin kolme tuntia tuolla katoksessa, ja musta tuntuu, että se ei nyt menny hyvin, tai se meni nyt hyvin, mutta jatkossa, ei se mitään ajattele. Jos sulla ois huomenna vaan aikaa, niin lähdettäs viemään niitä kierrätyskeskukseen, auton takapenkki on ihan täynnä tavaraa. Kaikkee ihan uuttakin vaan se oli heittämässä roskiin, mieti, näät sitten. Tää maailma on ihan hullu. Tuola pitäs roskiksilla päivystää aamusta iltaan, kyllä tullissa kattotaan mitä mukana on, sais jätepuolellakin olla sama homma.
Tämän jälkeen pääsen kysymään, joisiko Anu kahvia, kenties, mutta on jo juonut.

-Laita sää vaan ihan rauhassa aamupalaa, ei mua haittaa, se sanoo ja ottaa pöydälle jättämäni kirjan käteensä ja lukee muka sitä.
-Mää meen nyt ihan ylikierroksilla, tai savua oon saanu sen verta, kun ei oo mitään kunnon tekemistä, kun ei mihinkään taas tässä kohtaa pääse. ... Musta tulee, tai mä jo oon päihteetön ihmisroska, joka tonkii toisten roskia, ... addiktio sekin. Mieti otsikkoa: 'En voinut itselleni mitään' kertoo Anu 45 vee Kuolemantalosta. Sitten on kuva, kun mä asun tuo roskiksessa. Tulee ihan Kapulainen mieleen. Sen sielu on ottanu haltuun mun kropan. Pitää kutsua pappi siunaamaan roskiskatos. Se pappi sitten vaan sanoo, että tän talon alla on siunaamattomien hautausmaa..., voi hyvin ollakin, kun toi oikee hautausmaa on ton ratapihan toisella puolella, niin tää on ollu varmaan se kadotuksen puoli, tyhjä korttelikin tossa vieressä, missä ne kadotetut saa rauhassa kulkee...





Katson keittiössä, mitä kaapeista löytyy ja mietin mitä tästä seuraa, kun nyt jo ollaan ylikierroksilla, kun ollaan vasta kuukausi oltu töitä hakemassa. Toivon, että se sais jotain hommia, kun en ehtis sen kanssa joka päivä mylläämään muiden kaappeja, Liisin kaappi-urakkakin on vielä kesken. Toisaalta saa kyllä hyvää aineistoa muuhun kirjoittamiseen, kun kaikki on ohimennen kovia puhumaan, mutta oikean oman tutkimuksen tekeminen kärsii pahasti, toki puhuuhan nää ihmiset joka toisella sanalla kuolemastakin, se nyt vaan on jokapäiväinen sana, kun ylittää tietyn iän.


Kuulen isän äänen: -Ei mulla mikään kiire ole. Tässä on koko loppuelämä aikaa.  


-Jos sää teetä vaikka laitat, niin voin mää ottaa ja opetella sitäkin juomaan, Anu huutelee olohuoneesta.
-Kyllä mä kahviakin laitan, sanon.
-No juu, se vastaa.
Ja mikäs kiire tässä. Tultapäin. Muista pyhittää lepopäiväsi, ajattelen, mutta Anun kanssa se ei mene ihan niin.

-Kylläme jotain keksitään, se sanoo, kun se istuu keittiön pöydän viereen: Meillä olis koko päivä hyvää aikaa.

Tulevasta ei koskaan tiedä, ei tunneista, ei päivistä.



Tämän värikkään kuvan voi klikata halutessaan suuremmaksi.


Kerrosjatalo-sarja on sarja lyhyitä, elämänläheisiä kertomuksia (kerros)talo(i)ssa asuvista ihmisistä, eläimistä, elämästä ja kuolemasta ja elämäntapahtumista ja käännekohdista sekä ajoittain myös lyhyistä tulipaloista ja kenties niihin johtaneista syistä, mikäli ne koskaan selviävät. 


Tulipalo-episodin jälkeen Elvi Tiirikka pääsi hoitokotiin, sai sairaalabakteerin ja hetkeä myöhemmin kuoli. Kotilainen nostaalaskee lipun puolitankoon. Elvin perikunta ei vähään aikaan osaa tehdä yhteismielistä päätöstä mitä asunnolle tehdään; he laittoivat sen peruskorjauksen jälkeen lopulta myyntiin, sitten päättivät puolen vuoden jälkeen vuokrata asunnon, koska yhtään asunnonkatsojaa ei ollut käynyt.   



Osa 9: Juostaan pois

maanantai 24. syyskuuta 2018

Kerrosjatalo-sarja osa 9: Juostaan pois


Ennen kuin tarina menee liian jännittäväksi, palataan raiteita pitkin takaisin osaan/jaksoon 1, jossa lippu nousee ja laskee puolitankoon ja ovien nimet ja nimitaulujen nimet vaihtuvat. Saa myös kuvitella, että tämä on tv-versio, jossa jakso kestää noin kolmekymmentäseitsemän minuuttia.




Kun sarjan tunnusmusiikki on loppumaisillaan ja alussa olemme nähneet nopealla vilkaisulla edellisissä jaksoissa esiintyneitä asukkaita kodeissaan, kävelee huoltomies Kotilainen esiin nurkan takaa Suomen lippu käsivarsillaan kauniisti taiteltuna. Lunta vihmoo hieman viistosti ja terävä lumi sattuu osuessaan silmiin, mutta Kotilainen osaa tien lipputangon luo vaikka silmät kiinni. Hän nostaa lipun salkoon, melkein vahingossa laskee sen puolitankoon, kuten tässä talossa usein, kävelee autolleen, jossa on etu- ja takapenkeillä vielä 17 Suomen lippua. Jo vuosia sitten huoltofirmassa päätettiin, että yli 20 lippua per mies ei, etteivät mummot ja etenkin sotaveteraanit soita huolestuneena kelloaan katsellen, että ehditään suht kohdillaan paikalle. Vaimonsa Riitta on ommellut Kotilaiselle lippukassit, jotka helpottavat kulkemista taajaan sijoitetuilla lipputankoalueille ja jonka saa myös selkään.

Seuraavan kerran Pasi Kotilainen palaa alkupaikalle kahden ja puolen tunnin kuluttua; liput ovat saloissa ja aamupuuro appelsiinimehulla nautittuna lähikonditoriassa ja joskus kerran viikossa kaupungin ulkopuolella suuremmassa huoltoasemapisteessä runsaampi aamiainen, mutta ei liputuspäivinä.




Huoltomiehen työ on huoltamista ja ihmisten asumishyvinvoinnista huolehtimista ja auttamista. Oman hyvinvointinsa vuoksi Kotilaiset muuttivat kaksi vuotta sitten myös itse (kerros)taloon. Päätöksen tekemiseen ’auttoi’ koiran menetys, mutta senkin jälkeen he kypsyttelivät ajatusta vielä kaksi vuotta. Lopullisen päätöksen tekemistä helpotti suuriluminen talvi pitkän tien päässä olevaan omakotitaloon. Riitalle oli vaikea luopua puutarhasta ja itsekääntämästään kasvimaasta. Kun tarkastaja Oiva Kapulaisen asunto tuli myyntiin, he halusivat saada perspektiiviä ylemmästä sfääristä ja uskaltautua uutta elämäntapaa kohden, kaikesta asuntoon liittyvästä huolimatta. Kun he sitten muuttivat kerrostaloon, he eivät enää kuulleet näkymättömän ja kuolleen koiransa kynsien rapinaa yläkerran portaikossa.




Ylemmässä kerroksessa Kotilainen itse sai tyydytystä katsellessaan parvekkeeltaan ruohonleikkurilla ympäriajettua (=spiraaliympyräkuviolta näyttävää) nurmikkoa; Ylhäältäpäin se näytti sormenpääkuvioilta, joka kerta ainutlaatuisella tavalla ja hän pääsi nauttimaan kättensä töistä, joista nyt kaikista maksettiin. Talossa on niin suuri vaihtuvuus ja paljon vuokra-asuntoja, että perinteisiä taloyhtiön keväisiä ja syksyisiä talkoita ei pidetä. Kukaan ei halunnut kauheasti asua 'Kuolemantalossa'; asuntoja oli helppo vuokrata muualta muuttaneille, jotka eivät tienneet talon lähihistoriaa.

Pienenä yksityiskohtana huoltomiehen näkökulmasta katsottuna: Kapulaisen ja Kotilaisen nimenvaihdos aiheutti vain kolmen kirjaimen muutoksen kahteen paikkaan. 



Kapulaisten koti oli viimeisen päälle siivottu ja kunnossa, joten he muuttivat mitään tekemättä uuteen kotiinsa. Eteisen siivouskomerossa oli ainoastaan kasa tarkasti laadittuja ohjeita kerrostalon kierrätyksestä ja talon muista käytännöistä. Terveystarkastaja Oiva Kapulainen oli ollut perfektionisti, jolle talon roskisalue oli kuin elintarvikehuoneisto. Kerrotaan tarinoita, että Kapulainen haistoi homeen, näki mikrobit ja bakteerit paljaalla silmällä.

-Kyllä tommonenkin elämäntapa tappaa, Anu sanoi. Ja sisse kuoli. Sen elimistö käänty sitä vastaan, aggressiivisesti oikein. Aggressiivinen syöpä, Anu sanoi jokaista tavua painottaen: Joskus vaan meinasin tulla hulluks sen kanssa, kun se siinä vastapäätä asu, niitä kaikenlaisia ohjeita aina tippu, jos ei feis tu feis, niin sitten postiluukusta, sullekin varmasti. Friimannit oli helpottuneita kanssa, kun se puuttu jo lastensuojelunkin kautta niitten roskisdyykkaukseen ja kestovaippojen käyttöön. (Omasta vaippavalistuksestaan se ei tässä kohdassa maininnut mitään) 
(Kappelevalinta kertoo ihmisistä, jotka luulevat ... https://www.mikseri.net/artists/kaarmenayttely/moraalin-vartijat/124238/ )

-Sen vaimo Pirkko Kapulainen harrasti tai oikeammin eli juoksemalla, Anu jatko, ja se kuolikin vähän miestänsä ennen ojaan. Se oli kai saanu sydänkohtauksen juoksulenkillään ja löydettiin ojasta. Sitä ei heti samana päivänä löydettykään, kun se oli vaihtanu reittiään.  



https://www.infopankki.fi/fi/elama-suomessa/asuminen/jatehuolto-ja-kierratys

"Muovipakkausjäte: Tyhjät, puhtaat ja kuivat muovipakkaukset, kuten elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, kuten jogurttipurkit, leviterasiat sekä leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkaukset, pesuaine-, shampoo- ja saippuapakkaukset, muovipullot, -kanisterit ja -purkit – mieluiten litistettyinä, muovikassit, -pussit ja -kääreet, styroksipakkaukset. Ei PVC-muovia.
Irrota korkit ja kannet ja laita ne keräysastiaan erikseen. Älä pinoa erilaisia muovipurkkeja sisäkkäin, sillä se vaikeuttaa muovin lajittelua jalostuslaitoksessa. Lajittele muut muovit, rikkinäiset muoviesineet, kuten ämpärit, lelut ja astiat sekä likaiset muovipakkaukset polttokelpoiseen jätteeseen." https://www.lsjh.fi/fi/jatelaji/muovipakkaukset/

Terveystarkastaja Kapulainen oli suorittanut omavalvontaa omalla ajallaan. Hän oli pitänyt huolen talon järjestelmällisyydestä ja erinomaisesti järjestetystä jätehuollosta ja lajittelun toimivuudesta. Hän oli kuin nykyajan ss-jääkäri (tämän ilmaisu saa tietävämpi korjata), jonka ehdotukset olivat sääntöjä ja hyvällä tavalla kauniisti verhottuja käskyjä. 
Kun muutimme, ensimmäisen viikon aikana hän kiinnitti oveemme post-it-lapun, jossa luki: Suljettehan ovenne normaalilla äänellä, ei paiskoen. Ja pahoitteli ja pyysi anteeksi rahvaanomaisen lapun käyttöä, jonka äkkinäinen tilanne oli vaatinut.

Itsekirjoittamani: Ei mainoksia, kiitos, Kapulainen poistatti ja palautti sen A4-kirjekuoresaa tulostuspaperille kiinnitettynä. Kirjeessä oli poistetun tarrapaperin lisäksi virallinen maanlaajuisen huoltoyhtiön sivuilta tulostettu tarra samalla tekstillä: Ei mainoksia, kiitos. Ja linkki sivuille. 
Kuvittelin jo ymmärtäväni, että Pirkko halusi juosta pakoon.




Kerrotaan myös totena tarinaa, että kun Pirkko kuoli ja Oiva sai takaisin Pirkon viimeiset juoksuvaatteet, hän ripusti ne pihan reunassa olevalle kuivaustelineelle, oli kastellut ne bensiiniin ja sytyttänyt tuleen. Ottanut kaikki pyykkinarut pois, maalannut telineet ja laittanut uudet, tällä kertaa siniset pyykkinarut. Talossa yksityisvastaanottoaan pitävä psykoterapeutti Rihmasto ei tällä kertaa yleisesti kommentoinut asiaa, vaan heille syntyi Kapulaisen kanssa terapiasuhde, joka sitten ilmeisesti lopulta vapautti Oivan sisäisen aggression tappavaan muotoon. 



Klikkaa kuva isommaksi.


Kerrosjatalo-sarja on sarja lyhyitä, elämänläheisiä kertomuksia (kerros)talo(i)ssa asuvista ihmisistä, eläimistä, elämästä ja kuolemasta ja elämäntapahtumista ja käännekohdista. 

lauantai 22. syyskuuta 2018

Keltaista ja vihreää




Ihmisellä on koti vain itsensä kanssa
Koti itsessään, ilman ulkoisia neliöitä.

(Tunnelman saamiseksi klikkaa kuvat isommiksi.)













torstai 20. syyskuuta 2018

Ei enää kirjeitä veturimiehelle


"Kirjeiden lähettäjät epäilevät ajoittain, että ehtiikö juuri ennen laatikon tyhjennysaikaa jätetty posti mukaan päivän jakeluun. Tarkkasilmäiset ovat huomanneet, että laatikon tyhjentäjä on käynyt paikalla jo hieman etuajassa. Postista vakuutetaan, että varaslähtöjä ei yhtiössä sallita."

Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.