Jouluaiheisia kuvituskuvia, joilla ei ole yhteyttä itse tarinaan, muutakuin se, että kuvissa esiintyy sen kirjoittaja (joka edelleen viehättyy perhosistakin).
Perustuu ikävästi tositapahtumiin 23.12.2018.
-Miksi joulun pitää olla talvella? Ensi jouluna kyllä, Jeesus
sanoo.
Se näyttää murtuneelta ja kärsivältä.
-Kaiken muun mä kestän, mutta mun henkinen kantti katkee
aina, kun autoon tulee jotain, oli se sit isompaa tai pienempää, sillon kaikki
muu maailman syntien sovittaminen on ihan pikkujuttu.
Se pitelee auton ovenkahvaa puoliksi irtonaisena kädessään.
-Mä en kestä. Vittu.
Avaan sille oven sisäpuolelta.
-Tämmöstä tää sitten on. Hyvää päivää ja joulua. Nyt ei kyllä
loista kaikkein kirkkain tähti.
-Ensi jouluna kyllä, se toistaa ja katsomme toisiamme
silmiin.
-Luvattu?
-Luvattu, sanomme yhteen ääneen.
Kotona tuntuu melko tavalliselta. ’Aikuisena’ joulu tuntuu
melkein ikävältä ja toivoisi, että voisi olla jossakin töissä.
Teemme tänä jouluna monta poikkeusta:
-Joulukakkuun tulee tuplamäärä kirsikoita ja suklaatomusokerikuorrutus.
Luulemme ainakin.
-Olemme pystyneet olla tekemättä (hyvää suomen kieltä) itse
maksalaatikot. Luulen varmasti, että se kaduttaa aattona. Ja päätämme varmasti
palata asiaan kahden vuoden päästä, sillä ensi vuoden olemme sinetöineet
lupauksella.
-Kinkku on potkallinen, koska Hookoo jakoi kainaloon vain sen
mallisia.
-Kävimme vasta aatonaattona Joulupukin kanssa kaupassa,
nimimerkillä ’ei lahjoja tänä vuonna’, käytämme lahjarahat (mitkä lahjarahat?!
toim. huom.) ovenkahvaan.
-Meitä ei satuiluta. En ole kokenut hiphei-joulusatutunnetta
yhtenäkään aamuna, mikä on erittäin poikkeuksellista.
-Joulutilaukset eivät tulleet postista, joten ainakin joulu
on 'lukematon'.
-Vihreät kuulat -rasiat (siis 2 rasiaa, ettei 25. tarvitse halkaista) muistimme hankkia jo todella aikaisin ja
rasiat ovat edelleen kiinni.
-En osannut päättää ostanko uutta Kimbleä (vanhan pelin kuvun
alta ei erota nopanlukemia), sillä sitä on kuitenkin tyhmä pelata innostuneena yksin.
Jeesus ottaa kaapista kaksi pientä laatikkoa, jossa on
joulupalloja:
-Pitäiskö kuitenkin? se kysyy.
-Yritetään, vastaan ja otan kaapista esiin myös mustan
kynttiläpaketin.
Kaikesta huolimatta ja Kaikesta kiittäen ja Kaikille:
Rauhallista Joulua!
Tarina, jossa
tänä vuonna ovat mukana edellisvuosista tutut joulusatu-elementit, paitsi omena. Niin
kuin tässäkin, ’joulukirjeiden’ tarkoituksena on koota yhteen vuoden aikana
tapahtuneet mukavat arkiset asiat, jotka ovat johtaneet muutoksiin ja/tai parantaneet elämänlaatua. Toimia aikansa omana saarnastuolina, josta
ilmoitusasiat jaetaan koko seurakunnalle. Vuoden 2017 asiasanoja: motivaatio, viimeinen, ensimmäinen, viimeinen, eikoskaan, odotus, väsymys, mitävittua, täh, ihmiskoe, niinkö, ei, juu, ihmiskoe2, aivan, jotainsinnepäin, entiedä ... janiinedelleen
Se on sitten
täysin eri asia, millä koodikielellä ilmoitukset tehdään:
- Etsä ny
sinne voi mennä töihin, Makkonen sanoo, ne naiset puukottaa sua selkään.
- Nainen on
naiselle susi, se jatkaa.
- Tuolla on
ovi, jos osaat paremmin kun minä, Makkonen matkii Justiinana keimaillen eteisen punaisella matolla.
- Just ton takia, mä en halua
kasvaa! Liisa huutaa väliin ja syö raakana piparkakkutaikinaa, joka pitäisi
mummonkin mielestä paistaa.
- Tarpeeks
paljon, kun ’joudut syömään piparia’, niin kyllä sullekin ajan kanssa muna kasvaa, Makkonen
vääntää.
- Helvetin
anarkistit, Jeesus tuhahtaa tullessaan ja nostaa kauppakassit pöydälle. Nyt tulee
joulu.
- Toitko kaulimen?
Liisa kysyy. Äläkä vaan selitä, ettet muka ’muistanu’. Jos muka unohdit, niin
siihen on tarkkaan ajateltu syy.
Jeesus rojahtaa keittiön pöydän viereen ja me tyhjennetään kauppakassit ja aletaan
suunnitteleen missä järjestyksessä tehdään lanttua, porkkanaa ja maksalaatikkoa,
kun alkaa:
Kuninkaan
kootut:
- En tiedä
missä vaiheessa ehdin tekeen (tai edes auttaan), kun nyt on vähän kiire.
(Kiire on oivallinen sana kaikkiin
tilanteisiin, varsinkin kun aika ei koskaan lopu. Taustalla on tällä kertaa
joulukiertue, jossa pitää maata seimissä erinäisissä kirkkorakennuksissa ja
verkostoitua (itämääntietäjät) seuraavaa joulua varten. Tunnusmerkkinä kestokärsimyshymy ja puheenaiheena
vuotavat nilkat, joilla vielä pitäisi jaksaa seuraavaan kirkkoon. Periaatteessa ainoa tauko on kesäloma.)
- Ei oo ollu
aikaa, kun on pitäny hoitaa nää kaikki hommat.
(Kaikki hommat viittaavat yksintekemisen halupakkoon, syntymisen kunniaa
ei voi jakaa kuin yksi, Jeesusta ei voi vaihtaa/(jakaa jne) toiseen Jeesukseen
vrt Jeesus kuoli syntiemme tähden.)
- Jos tää joku
päivä tästä vilkastuu/rauhottuu, niin katotaan sitten sitä.
(Sama kuin edellinen, mutta asiayhteyksistä
riippumatta sinuun/teihin ei oteta yhteyttä.)
- En oo mitään
suunnitellu, kun en oo ehtiny, saattaa olla että menen sinne tai saattaa olla
että sitten en jaksa, en tiedä vielä yhtään -harhautuslause. (JuudasIskariot-traumaan verrattava käyttäytymisefekti)
(Sama kuin edelliset, mutta voisitteko ymmärtää, että tää asia ei kuulu teille ja kaiken tän
kirkkokiertuehomman jälkeen, haluan olla yksin ja korkeintaan hetken opetuslapsieni seurassa. Ja sit on hyvä kerätä voimia, kun pitää vielä paeta, kun Herodes
alkaa vainoon.)
- Ai sä oot
tehny tommosen ”himmelin”, tommosen vois muuten tehdä. Missä välissä sä
oot? … ainiin…
(Ainiin viittaa siihen,
että sullahan on aikaa, eli kuulut lajiin, jota ei sanota ihmiseksi, joka ei
tee tärkeitä töitä, kun ei ole niitä tekemässä, kun niitä ei ole. Seimiasetelmissa on vuodesta toiseen samat henkilöt, jotka tietävät missä kohdassa oikeasti pitää hämmästyä säikähtäin, feat Enkeli.) - Ymmärrätkö nyt Liisa, mitä se munankasvatus tarkoittaa? Makkonen kysyy kuiskaten Liisalta. Tarinat kuolemattomista ihmisistä:
- Kyllä me toi
allekirjotetaan, Jeesus sanoo. Täydellisesti joo. Mä nyt en ainakaan tee yhtään
mitään, jos ei nimee lue missään.
- Mut
tajuuksä, et sä oot nukkunu sielä seimessä, ootko huomannu, Liisa sanoo, vittu
nukkunu.
- Heitätkö
itse ensimmäisen kiven? Jeesus kysyy.
- Hemmetin toi
jakamaton loppumaton rakkaus, mörkö se lähti piiriin, mitähän se mörkö tahtoo?
Makkonen irvailee.
- Mä en ainakaan
tänä jouluna halua kirjottaa joulusatua, siitä tulee, mä en osaa edes sanoin
kuvailla, mikä siitä tulee. (Tämän lauseen siis sanoi kirjoittaja itse.)
Joulun tuduu-lista: (=yritys sulkeutua yhteiskunnan ulkopuolelle -projekti 2017, unohtaa sekä hyvin,- että pahoinvointi -etuliite)
Unohda
joulusatu.
Nimi pois
ovesta.
Irrota ovikello.
Teippaa postiluukku. (Kolme viimeistä ovat listassa vain listan vuoksi, sillä listassa on normaalisti lueteltu asioita peräkkäin, ja joskus on hyvä pitäytyä myös normeissa ja tutustua yleisesti oletettuihin yhdenmukaisiin asioihin. Kunhan nyt symboloivat tarinan asettamia juonikäänteitä. Tarkoituksena kuvata idyllinen mökkitalvijoulumaisema, jossa ei kilometrien säteellä ole muuta asutusta:)
Kun Pukki laskeutuu
parvekkeelle reen kanssa, vaihda Jeesus Pukkiin, kapaloi rekeen ja lähetä
ilmateitse eteenpäin (synkkään, loputtomaan, kylmään plus muita
kestolohduttomia adjektiiveja… yöhön. Pääsiäinen tulee kumminkin).
(Muutenkin kaikki tarinan ylimääräiset henkilöt ovat kuvitteellisia, ja niinkuin kerrottu oikeilla ihmisillä on omat menonsa.)
Ja puhelin
ainakin äänettömälle.
Jos jollekin
on ”pakko” ilmoittautua puhelimitse, että on kaikki oikein hyvin kunnossa
tietenkin, niin vastaa seuraavalla tekstiviestillä:
”Olimme käymässä
hautausmaalla.
Hyvää ja Rauhallista Joulua!”
Ja jos oikeesti pääsis kuvan näköseen paikkaan, siellä ei olis edes kenttää!!
Tässä kohdassa halusi tai ei, tulee mieleen, onko tarinassa olemassa juoni; alku, sotku ja loppu? Onko se kannanotto? Mielipide? Sanotaanko siinä asia mahdollisimman epäselvästi, asiasta ja aasinsillasta toiseen, ettei se ole edes ymmärtämisen kannalta millääntavalla viihdyttävä? Miksi henkilöt ovat vuodesta toiseen aina samat? Kuka on Makkonen? Miksi aina syödään piparitaikinaa ja tehdään laatikoita? Missä ovat kulta ja mirhami? Onko siis vain kirjoitettu joulusatu siksi, että se nyt vaan on jo viidennen kerran traditionaalinen perinne? Voisiko perinteistä tinkiä? Voisiko marraskuun ja helmikuun välisen ajan poistaa ja siirtää joulu maaliskuun alkuun? Olisiko se silloin kuitenkin liian lähellä pääsiäistä? (Olisi = liiallinen jeesusjuhlarypäs) Voiko pimeäänkauteen enempää turhautua ja voiko sen epätäydellisemmin esittää? (Voi.) Miten kirjoituksessa voidaan näyttää, että kyllästymisen aste, turhuus ja tarpeettomuus ei voisi paljoa enempää laskea? Miten joulunäytelmään pääsee edes triangelinsoittajan varamieheksi? Miksi ei voi päästä pois, vaikka on jo ulkopuolella?
Lukemisen
voi siis lopettaa tähän(kin). Tietenkin nyt vasta on tulossa oikea sotku ja loppu, täysin turha, mutta menköön: Postskriptumi
Niille,
jotka ovat odottaneet (ja ehtineet (tämä on myös täysin mielikuvitusteltua) loukkaantua),
että kutsua än äss juhliin ei ole tullut, niin kerrottakoon, että juhlia ei ole
ollut (akuutti todellisuudestapako ja nollasus oli silloin, kun Kotiteollisuus kävi kauppalassa; https://www.youtube.com/watch?v=fCaharow3RU , ei kylläkään Kuolemajärveä soitettu, vaikka huudettiin), eikä niitä ole näköpiirissä (=Miksi juhlia tyhjää? Sinua eisiis ole unohdettu (tämä koskee siis ystäviä ja sukulaisia
ja millänimellämuitakauniistikutsutaanänässlähipiirissä-jaketänythaluaisiluevoisikutsua). Ja täydellisessä todellisuudessa tämä kaikki, minkä voi aina kuvitella, ei olisi mahdollistakaan tai toteutuisi niin, miten haluaisi. (Kuulostaa Elämältä -huomiokohta ja tästähän se Oikea joulukirje alkoi -kohta)
Kirjottaja on jo syksyllä tehnyt
kutsukirjeen, ja mielessään kuvitellut miten kaikki tapahtuu… (mielessä tapahtuneessa
toiminnassa, saattaa joissakin psykoosin muodoissa kehittyä kantajalleen myös
todellisuutta (ja sitä kautta pyyhkiytymättömiä muistikuvia: kuka mihinkin aikaan tuli ja lähti, vuoropuhelut, mitä
kelläkin oli päällään, kuka istui missäkin milloinkin, "kakkukin" riitti, …), ja
ettei se (=kirje) menisi täysin hukkaan, liitettäköön se ilmoituksenomaisesti osaltaan tähän:
KUTSUNOVELLI
Ala-asteella
(nykyisin alakoulu?) käytin punaista kiiltävää takkia, missä oli valkoinen
Y-kirjain (Tämä on 1980-luvun historiaan viittaava alkulause, ja takissa oli
nepparit ja resorit, muuten siihen aikaan oli pukeutumisessa pastellikausi;
vaaleansinistä ja vaaleanpunaista, raitaa ja reisistä leveitä puuvillahousuja,
ekoja Beaversin farkkuja, ennen mustaa paraatia ja alkavaa strech-aikakautta).
Takki olisi
nyt loistava rekvisiitta, sillä nykyinen Y-kirjaimen metsästykseni on tuottanut
tulosta. Aloitin vuoden 2016 syyskuussa opiskelun kulttuuri- ja taidetoiminta
hyvinvoinnin edistäjänä – YAMK-linjalla (kuulostaa lausuttuna oksennusääneltä)
Hämeen ammattikorkeakoulussa, jossa kehitimme työyhteisöjä ja dramatisoimme
työhyvinvointikokemuksia. Toukokuussa aloitin omaehtoisen kolmen kuukauden
opintovapaan (lue neljäkuukautta), jolloin kokosin opinnäytetyön 9 euron psyyke - löytyy linkistä: https://www.theseus.fi/handle/10024/135982
(selittää
itsellään synkkenevää ahdistuksen määrää, toim. huom.) Ja jotta tee ja ee -toimisto olisi hyväksynyt alunperinkin sivutoimisen opiskelun, odotin päivittäin puoli viiteen (16:30), että voin aloittaa.
Itse asia:
Tämän päätökseensaattamisen vuoksi (eipä vieläkään polttareita, hää- ja
syntymäpäiväjuhlia ole tullut tähän mennessä pidettyä) haluan kutsua …
blaablaa… tässä kohdassa lukee Manhattanin osoite ja suunnistusohje ja aika jne…
(pukukoodi puvuton, sekä maininta omaehtoisesta juomakoodista)
Erikseenmainiten
mitään konkreettisia lahjoja ei vastaanoteta (mikä röyhkeä olettamus, kirjoittaja
huom.), sillä saatan lähteä vapaaehtoistöihin Peruun tai x tai x (tarkoittaa: Kaikki omaisuus yhdessä repussa -projekti). Toivottavasti kaikkien eduksi ja iloksi, duunarimaisteri osoittaisi (toiv.kotimaisenkin ja -kon ja muita loppupäätteitä) apukohteen, johon
suunnata worssanmaan 20-vuoden elämystuottoisan elon jäljiltä.
- Ei vitussa, Jeesus sanoo, kun yritän potkia, että jouluaattoon on enää kolme yötä. - Ei! Mieti! Jos me ollaan jo pystytty jättään niin monta muutakin "perinnettä" pois, se jatkaa ja tuijottaa syvälle silmiin. - Älä tutise! Ei se voi olla "niin" vaikeeta olla kirjottamatta yhtä typerää joulusatua, tai voi tuntua "muka" pahalta jättää hankkimatta "kaikille" omannäköisensä lahja ja päättää ettei yhtään joulukorttia. - Ne joulut on ohi! Riittää, että tekee vaan maksalaatikon ite, ja jos on ihan pakko, saat luvan tehdä joulukakun, kun kerran haluut halkasta ne tahmaset kirsikat ja nuolla sormias. - Mieti mitä sä haluut!
Ja Jeesus ojentaa punaisen omenan, ja me siunataan se, halkastaan se neljään osaan, poistetaan siemenkodat ja kuoritaan palaset. - Ennen Eevaa oli Lilith, mutta se oli liian omapäinen ja tasa-arvonen. Kyllä ny hierarkioita ja titteleitä pitää ymmärtää kunnioittaa, se jatkaa ja piirtää Forssan lehden reunaan kiemurtelevaa käärmettä. - Mieti; miten ulkokultasta, se jatkaa ja piirtää käärmeen selkään kultatussilla sahalaitaa.
- Missä täällä nykysessä sviitissä on kinkkumittari? se koputtaa olkapäälle, kun yritän selvittää, miten käärmeet lisääntyy; kyy kuoriutuu munasta, muttei muni. - Hei tää omenajuttu on ollu jo aikasemmassa joulusadussa. Ei me olla mtn luomiskertomusta nyt kirjottamassa, mä vien hei tän kinkun ämpärissä parvekkeelle oottaan... - Korppujauhoja tarvii, Jeesuus höpöttelee ja yrittää vetää parvekkeen ovee tuulelta kiinni perässään. -Vessa on siivottu ja hautakynttilät on eteisen kaapissa. Kyllä se on niin eri juttu saarnata kun tehdä...
Mä tuijotan kynttilän liekkiä, luen kolmannen kerran KonMarin lausetta, kohtaa, missä loksahtaa, ja luulen ymmärtäväni. Jeesus kattoo mua pää vinossa, kun avaan bissen. - Tää tuottaa paljon enemmän iloo, kun odottaa et vesi lämpee, kaataa glögi ja avaa punkkupullo, kun en huomannu kattoo, että siinä ei ookkaan kierrekorkkia, tietsäniinku. Jouluna voi vähän tehtä mitä haluu, kunhan se ei häiritse ketään. Ostaa tulppaaneja ja muuttaa omaa maailmanhistoriaansa.
Omenoita ja muita samoja tarinoita: http://mantanhistoriaploki.blogspot.fi/2015/12/joulutarina-150-feat-jeesus-jii.html
Tänä
vuonna yritämme vältellä joulua viimeiseen asti. Pyyhkiä sen älypuhelimella
seuraavalle tyhjälle sivulle. Ihankivaahanseon, se nyt vaan on nähty niin monta
kertaa, eikä rahaa mennä pakoonkaan, ja sielläkin se olisi.
Jeesus
leikkaa kynsiään ja minä yritän sisäistää roomalaisia aakkosia, niin että
keittiön pöydälle ei papereiden, kynien ja musteiden jälkeen mahdu kukaan
syömään.
-
Silti laatikot, Jeesus sanoo ja ruoka…,
ja hautausmaalla käynti.
-
Silti joo. Kynttilät ja valoista mieltä.
Rauhassa, ei mihinkään. Joku leffa tai sarja sitten myöhemmin.
-
Missä kynsiviila, Jii
kysyy.
-
Siinä eteisen laatikossa.
-
Posti on tuonu joulukorttejakin jo.
-
Voiziisus. Mäoonpyyhkiny nekin mielestäni.
-
Joku tarina vaan, Jii
sanoo. Semmonen helppo, kepee
ja lyhyt. Ei mtn vuositarinaa. Ja samalla se tasottaa kynsisaksilla viiksiään.
Joten
tässäkään joulutarinassa emme edelleenkään luettele ihanien lapsiemme
saavutuksia, syntymäpäiviä tai harrastuksia. Lapsiakin on vain yksi. Emme jaa
lemmikkieläimiemme kuvia, jos pikkukärpäsiä ei huomioida, niitäkään ei ole.
Emme remontteja, kun asumme vuokralla. Emme ulkomaanmatkoja, joita ei tänä
vuonna ole ollutkaan, tallinnaa ei lasketa. Emme vastuualueiden
laajennuksia ja ylennyksiä työpaikalla. Samoilla mennään ja kaikki menee mitä
tulee.
Vuosi
vois
olla semmonenkolmiruutunen sarjakuva. Kukaan mtn
pitempää jaksa lukee. Semmosia pimeitä ruutuja, joissa on jotain
hässäkkää ja tyhjiä ajatuskuplia. Si joku sanois kumminkin: Kovasti rauhallista
joulunaikaa. Ja Onnellista Uutta Vuotta 16!
Sit
se oisniinku siinä.
Taas on tullut se aika vuodesta, että me istutaan Jeesuksen kanssa keittiön pöydän ääressä ja syödään piparkakkutaikinaa. Siis syödään, ei paisteta. Kaikki ei ole valmiina yhtä hyvää. Mietitään herkkyyksiä ja käsitettä erityiskovuudesta ja draaman monia mahdollisuuksia.
-Ihmiskokeet on nykysin muka kiellettyjä, Jeesus sanoo ja katselee stigmoja ranteissaan. Silti rivien välejä ei kukaan pyyhi. Ehdimme miettiä mustanjoulun muodikkuutta, kun hidastetusti alkaa sataa lunta. Tuijotamme pysähtyneessä ajassa lumihiutaleiden yksityiskohtia, putoamista, sulamista maahan ja maan läpi.
Hiuksiin tulee kiharoita lumisateen jälkeen. Valkoisuus lyhentää matkoja, kutistaa kauppalan kuvun sisään. Lähelle on aina paljon pidempi matka kuin kauas. Ei ole väliä miten pitkä matka on pimeää, jos tahtoo kulkea. Joulukuu tekee yllätyshyökkäyksen; yritämme pakoilla joulua ja melkein onnistumme, ainakin aivan eri tavalla kuin aikaisemmin koskaan. Olemme pystyneet siihen, että mitään ei ole. Se tuntuu oudolta ja pelottavalta, eikä kukaan ole tottunut sellaiseen.
Herään yöllä kolmen aikaan kirjoittamaan joulusatua siitä, miten aatonaattona keitämme Jeesuksen kanssa riisipuuroa. Jeesus juoksee Saleen ostaan hylamaitoo ja kunnon voita. Joskus palaa pohjaan, toisinaan sitten taas ei. Kun kaikki on katettu, kanelipurkki tippuu lattialle, eikä kukaan ole ostanut gigantista imuripusseja. Emme kiroa, julistamme joulurauhan.
Seuraavana päivänä kopioin tekstiä puhelimesta ja teksti häviää. Joulu ei häviä, vaikka miten sulkee silmät; kädet ja jalat liikkuu ja lumeen tulee enkeli. Vaikka miten sulkee silmät, taivas ei tule vielä pitkään aikaan.
-Onks
pakko jos ei huvita? Jeesus kysyy. Jaksa nyt syntyä joka joulu uudestaan.
-Uusimman
tutkimuksen mukaan se on 17. kesäkuuta, Jeesus jatkaa tarkoittaen
syntymäpäiväänsä.
Paketoimme
lahjoja kynttilänvalossa keittiön pöydän ääressä ja radiosta tulee tieto, että
ihminen on sian ja simpanssin jälkeläinen.
-Se
siitä paratiisiteoriasta, Jeesus kuiskaa ja tuijottaa ulos ikkunasta torin
jouluilotulitusta ja haukkaa omenasta.
Alkusytytämme
hautakynttilöitä. Otamme tuolit mukaan ja lähdemme hautausmaalle. Istumme
hautapaikan edessä lumettomassa maassa keskustellen kuoleman jälkeisestä
elämästä, surusta ja ikävästä, unen tarpeesta, elämään totuttautumisesta,
pakenemisesta, riippuvuudesta, niin kauan että tuolien jaloista puolet on
uponnut maan sisään.
-Ei
sekametelisoppaa tänäkään jouluna, sanon ja Jeesus valmistaa riisipuuron kanssa
punaherukkasoppaa. Kattaa lautaset ja laittaa glögin lämpiämään, juuri ennen
kuin ovikello soi.
Sitten
hengitetään ihan rauhassa. Vähän itkettää. On toisenlainen joulu; Hiljaisempaa,
pimeämpää ja enemmän kynttilöitä. Tuijotellaan tulevaa elämää, hetkeä keskellä
joulua. Minnekään ei ole koskaan enää kiire, mitään emme koskaan enää ihan
kunnolla pelkäisi.
------------------------------------------
Jouluna 2012:
Ja
kovasti myöhässä alkaa miettiä olisiko majatalossa sija, olisiko joululle sija,
taivaalla tähti, jostain kultaa ja mirhamia.
Sitten
on enää muutama päivä ennen kuin lapsi syntyy
-Olenko
minä joskus ollut pieni, Jeesus kysyy ja haistelee hyasinttia tässä hämärässä
Axelin kaupungissa. Sitten se vie kukan parvekkeelle ja kokeilee onko
maksalaatikko kypsää.
-Vielä
ina,
se sanoo.
Liimaan
punaisen tontun ikkunaruutuun, etten kuvittelisi ihan kaikkea; miten olisi
taivaallinen rauha ja ihmisillä hyvä tahto, yhteinen ruokahetki, jokaisessa
huoneessa kynttilä, sopivasti puhetta ja hiljaisuutta, kirja ja elokuva.
Villasukat jalassa. Ja voisi nukahtaa mihin kohtaan tahansa. Joku pitäisi
huolen että kaikki sammuu. Paitsi se tähti.