Ihmisen
mitta ja muita väliaikaisia hetkiä
Kirjoitettu
ajassa, jolloin sisäisessä jukeboxissa soi: Päivä vain ja hetki kerrallansa.
Ihminen
tuntee rajallisuuden aina, kun joku asia koskettaa. Muisto, kipu ja
tulevaisuuden suunnittelu aiheuttavat samanlaisen kokemuksen siitä, että
kaikella on aikansa, mutta ainoastaan tulevaisuuden suunnittelun voi jakaa
osiin. Ennen tulevaisuuden tuloa jaamme sen väliaikaisiin hetkiin. Niiden
hetkien sisällä tapahtuu löytöjä;
Löydämme
neulemallin vanhasta sukanvarresta, toisen sukanvarren myötä havahdumme, että
ennenkin on ollut pätkävärjättyä lankaa.
Muuttolaatikoita
purkaessa, aikaa ennen ja nyt siirrellessä, ymmärtää, että ihmisellä on ennen
ollut juuri se, mitä ihminen tarvitsee. Kaikella on ollut tarpeellinen
paikkansa. No ehkä hienompi tarjoiluvati on ollut käytössä vain jouluna, mutta
sillä on ollut silloin Merkitys. Entä nyt? Onko kaikella tarkoitus? Mihin
loppuu se, mitä ihminen oikeasti tarvitsee? Onko rajallisuutemme kadonnut
tavaran myötä? Voimme saada itsellemme sen, mitä ennen ihailimme kirkossa;
hopeiset kynttilänjalat eivät ole enää niin hohdokkaat.
Mitä
jos luetteloisimme kaikki kotimme esineet.
Lehdissä
on juttuja siitä, että viedään kaikki tavarat varastoon, ja saa hakea takaisin
yhden tavaran päivässä (koskee myös vaatteita). Tai ollaan vuosi ostamatta
uusia vaatekappaleita, jonka jälkeen muka vasta tiedetään mikä toimii ja mikä
ei ja mitä todella tarvitaan. Voi liittyä yhteisöllisiin ryhmiin, joissa
laitetaan tavara päivässä pois.
Osaamme
tulevaisuudessa kiteyttää tämän aikakauden museon yhdeksi osastoksi; - kun
mikään ei riitä osa 7014.
Tuntuu,
että ainoa mikä ihmisen pysäyttää, on kipu tai jonkin puuttuminen,
tulevaisuuden odotus.
Ja
parsimme sen villasukan kantapään. Huomaamattomasti, ettei jalan alla tunnu.
Onhan se isoäidin tekemä. Hän tarkoitti, että sitä käytetään loppuun asti. Ja
että käytetään elämää, eikä eletä väliaikaisissa hetkissä. Ja sitten kun ei
enää muuta voi, puretaan ehjään varsiosaan asti ja neulotaan uudestaan. Lopussa
kavennetaan ja viimeiset silmukat vedetään yli.
Sinne ja takaisin
Keskusteluja esineiden
kanssa
eli miten aikaa käsitellään
-Valkoisilla hanskoilla,
sanoo kirjoittamaton ohjesääntö.
-Varovasti, etteivät
laatikot luiskahda sisäkkäin. Käsitellään kaikkea kuin kaikki olisivat
esihistoriallisia esineitä.
-Nostimella; ylhäältä
alas.
-Sinne ja takaisin; osa
esineistä palaa, osa ei.
Onko aika hyllytettävä
oikealta vasemmalle vai vasemmalta oikealla? Etenemmekö suoraviivaisesti, ilman
tyhjiä aukkoja? Alkaako kaikki aina tietystä pisteestä ja etenee kohti loppua?
Vai liikkuvatko tapahtumat sittenkin aina ensin kohti menneisyyttä? Pääsemmekö
koskaan tilaan, jossa ei ole aikaa? Onko pistemäinen aikakäsitys mahdollinen?
Aika jossa ei ole menneisyyttä, eikä tulevaisuutta. Missä silloin on muisti?
Augustinus sanoo: Menneen
nykyisyys on muisti, nykyisen nykyisyys havainto, tulevan nykyisyys odotus.
Museo vastaa: Menneen
nykyisyys on pakkaaminen, nykyisen nykyisyys esineen löytyminen ja tulevan
nykyisyys uusi museaalinen kokemus.
Eurooppalainen kuvataide on
kuvannut tätä nykyhetken, menneisyyden ja tulevaisuuden kolmijakoa kolmella
kohtalottarella; naiset pitelevät käsissään ihmisen elämänlankaa; yksi kehrää
lankaa, toinen päättää sen kulusta ja kolmas katkaisee langan. Löysin yhden
naisen Kehräämön opastaulusta. Ja sen punaisen langan.
Muistot eivät siirry
geeneissä. Miten me kerromme lapsille ajasta, muistoista, historiasta?
Minkä esineen sinä otat
kertomaan lapsuutesi muiston? Miettiikö lapsena aikaa?
Aikaa ei ole, käkikello on teljetty yöksi koloonsa.
Päivissä ei ole numeroita, ei kellossakaan. Silloin on ehkä aamu, jolloin
tehdään pesään valkea. Ja aamu on juuri silloin kun mummu alkaa laulaa. Ja
sitten on kohta lämmin, että voi nousta peiton alta pystyyn.
Ja silloin tulee ehkä
ilta, kun hiihtoladulla hämärtyy ja näkee juuri ja juuri hiihtää mummulaan. Ja
me menemme käen kanssa nukkumaan. Niin minä muistan. Ja näen unta. Ja unessa
kaikki tapahtuu juuri nyt. Tulevaisuutta ei ole. Menneisyyskin muuttuu. Etkä
ehkä tiedä kunnolla kuka olet, sillä et välttämättä tiedä historiaasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti