Punainen tupa

Olemmeko turvassa? Mistä tulemme ja mihin menemme? Millaisia polkuja ollaan tallattu? Kun rakennus tai puu häviää ympäristöstä, ei se kuitenkaan häviä muistoista, Liisa miettii, se on siinä, ja sen ikään kuin tuntee. Mutta muistot eivät periydy, vain tarinat.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu tarve tietää ja tuntea juurensa. Kuulla tarinoita. Sijoittaa itsensä jatkumoon. Liisa lukee yhä uudelleen ja uudelleen mitä professori Esko Aaltonen on sanonut: 

”Jokaiselle, joka tajuaa ympäristönsä todellisuuden ja pääsee sopusointuun sen kanssa, tulee kyky vapautua hetkellisyydestä ja omaksua pitempi aikamitta, johon sisältyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.”

Liisa on ymmärtänyt lukiessaan Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkunaa, käsityksen suuresta turvajärjestelmästä, joka ympärillämme on. Nyt yhtäkkiä aivan kuin kaikki asiat limittäytyvät sen aiheen piiriin.

Ympäristön muistoja halutaan säilyttää, koska se liittyy juuri tähän turvajärjestelmään. Kun näkee kotiseudullaan jälkiä ja todisteita menneestä, ymmärtää, että täällä on ollut ihmisiä ennenkin ja voi määrittää itselleen turvallisen paikan ja osaa suunnitella minne menee tulevaisuudessa.

Ympäristöministeriön yliarkkitehti Minna Perähuhta kertoi luennollaan; Ikiasukas, tulokas, kulkija –kohtaamisia Forssassa, Forssan elävien kuvien teatterissa (25.3.2013), ihmisen ympäristösuhteesta.

Ikiasukkaan ympäristösuhde on toiminnan ja omistajuuden historiaa. Tulokkaalle ympäristö on aluksi reittejä, palveluja, rakenteita. Tulokas haluaa olla ylpeä ympäristöstään. Ja kulkija etsii Löytöjen lisäksi missä nukkua, syödä, kohdata ihmisiä ja yksi perustarpeista; missä on vessa.

On tutkittu, että museoiden läsnäolo sosiaalisissa medioissa ja virtuaalisissa puitteissa ei suinkaan vähennä käyntejä, vaan ihmiset haluavat kokea myös oikean elämyksen itse museossa. Muutenkin sosiaalisesta mediasta on tullut kotiseutuhengen kohottaja. Elämme jollakin tavalla uuden kotiseutuhengen nousua. Välitämme muistoja vanhojen ja uusien kuvien muodossa, keskustelemme iästä riippumatta vapautuneesti ja tallennamme palasia historiasta, jonka olemme valinneet.

Kotiseutu on mielentila, Liisa lukee, ja maisema. Rauhan ja turvallisuuden antaja.

Onnea, onnea, onnea vaan

Punainen tupa ja perunamaa

Ja Liisa ajaa viisikymmentä kilometriä länteen, nousee autosta ja hengittää syvään. Ja vaikka talo ei enää ole siinä, sen tuntee. Melkein kuulee äänetkin.