Havuja perkele, Wirtasen Eevi osa 1

Wirtasen Eevi Suomen talvisodassa 2017. Kuva Kati Länsikylä.

- Kyllä täällä päävammanen saa olla, että tätä paskaa kestää, sano Wirtasen Eevi. 

Se pudisteli valkosia vuodevaatteitaan kuivuun narulle, vaikka sato. Niissä oli kaikissa kauniisti nimikoituna E.W.

- Kaikenlaista verta, juu, se tuhisi ittekseen.

- Se on semmosta juu nykymaailman meno. Samaa matkaa mennään, mutta jokanen koittaa hiihtää omaa latuansa. Kaikki on niin erinomasia ittekseen. Sää oot niin nuori, ettet sää oo kuullukkaan sanaa solidaarinen. Semmosta sanaa ei enää ookkaan, ainakaan naisilla. Meitillä on nykysin vaan tää mielenkiintonen kilpailuyhteiskunta, jossa ei tartte eres itteensä tuntee, mutta ikkunat pitää pestä, ymmärräkkö. ”Ikkunat.” Se on semmosta henkistä ympärileikkausta: Sut piretään hengissä, mutta mittään et saa tehrä, ettei ammuta alas.

Solidaarisuus (lat. in solidum) tarkoittaa yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Käsite ei rajoitu ainoastaan toistensa lähellä oleviin ihmisiin, vaan sillä voidaan tarkoittaa jopa maailmanlaajuista kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan. Termiä käytetään yleisesti sosiologiassa ja muissa yhteiskuntatieteissä.

Solidaarisuus voi olla toisaalta tietyn ihmisryhmän sisäistä ja toisaalta ulospäin suuntautuvaa, ryhmien välistä solidaarisuutta. Ryhmän sisäisenä ilmiönä solidaarisuus liittyy ryhmän koheesioon, sen jäsenten yhteenkuuluvuuteen sekä ryhmän yhteisten päämäärien tavoitteluun. Ryhmien välinen solidaarisuus voi puolestaan olla esimerkiksi hyväosaisten solidaarisuutta huono-osaisia ja kaltoin kohdeltuja kohtaan. Yhteenkuuluvuus on keskeistä myös silloin kun solidaarisuus kohdistuu toiseen ryhmään, sillä sen jäsenet voidaan mieltää esimerkiksi ”samassa veneessä oleviksi”, ”kohtalotovereiksi” tai ”sisariksi ja veljiksi”.

(Haettu 3.8.2017 osoitteesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Solidaarisuus)