lauantai 29. helmikuuta 2020

Jokioisilla -karkauspäivänä 2020


En kosinut -lähdin kävelemään Jokioisille. 
Löysin maisemasta Loimijoen rautatiesillan kiviset maatuet, löytyi myös mm. keltainen postilaatikko, hienoa puusepäntyötä, oranssi ämpäri, kiertoteitä, aivot, Valdemar ja joessa oli jääpaloja ja paljon nopeaa vettä. (Kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla.)















Jokioisten rautatiesilta. Kuva Esko Aaltonen.
lähde: piipunjuurella.fi


Jokioisten rautatiesillasta on jäljellä enää sillan kiviset maatuet. Jokioisten rautatie lakkautettiin vuonna 1974.

Jokioisten museorautateiden sivulta löytyy sillasta Mauno Saarisen ottama kuva vuodelta 1960:


Ja kerrotaan:
"Sillan rakenne perustui ranskalaiseen siirtomaasilta -tyyppiin, jonka tarkoituksena oli saada vakio-osista helpostikoottavia siltoja vaikeisiin paikkoihin. Sillan rakenteita oli koottu niittaamalla valmiiksi moduleiksi ja kokoaminen paikanpäällä kävi helposti pulttiliitoksilla.
Koottavan siltajärjestelmän kehitti 1800-luvun loppupuolella ranskalaisen sillanrakennusinsinööri Gustave Eiffelin perustama firma, jonka toiminnot myytiin 1890-luvulla La Société Constructions Levallois-Perret -nimiselle yritykselle. Tämä yritys oli myös Jokioisten rautatiesillan valmistaja vuonna 1898. Tämä 73,6 metriä pitkä ja 12,6 metriä korkea rautatiesilta purettiin ja romutettiin syksyllä 1981. Muistona komeasta sillasta on vain kivijalat sekä kivinen holvikaari Loimijoen rannalla."

Kuvan lokakuussa 1974 on ottanut Reino Kalliomäki. 
Lavettivaunut vasemmalla. Vaunujono yltää miltei asemalle, missä on lisää vaunuja.
Ja kerrotaan: "Jokioisten rautatiesilta Humppilan— Jokioisten— Forssan radalla, joka on ensimmäinen kapearatainen rautatie maassamme, vihittiin lokak. 4 päivänä tarkoitukseensa. Silta on rakennettu Jokioisten joen yli Jokioisten naulatehtaan läheisyyteen. 
Forssasta tuleva juna saapui paikalle klo 3 j. pp. kahden veturin vetämänä, kuljettaen mukanaan joukon matkustavaisia. Jokioisten kartanosta ja lähitienoilta oli myöskin saapunut paljon yleisöä. Suomen valtion edusmiehenä oli insinööri K. Lindberg ja Jokioisten yhtiön insinööri H. Norrmén, Sillan vihkiminen tapahtui siten, että veturit kiinnitettiin toisiinsa ja kutsutut henkilöt nousivat vetureihin ja niin kuljettiin hiljaista vauhtia uutta siltaa pitkin. Päivän kunniaksi olivat tehtaan työntekijät ehtopäivällä vapaat. Jokioisten rautasilta on n. k. pendeli-silta, rakennettu 3:lle kaksoispilarille, ja solakkarakenteinen kuin se on näyttää se erittäin sirolta kauniissa ympäristössään komeitten koivujen reunustaman joen varrella. Rakennustöitä on johtanut insinööri E. Sonck ja ovat ne niin ripeästi edistyneet että rata liikennettä varten avataan jo maaliskuussa."

Kuva: https://bit.ly/2Trpfgn

Vanha rautatiesilta 1958.





























Konepajasta lisää kuvia kesältä 2019:
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2019/06/konepajalla-kadonnutta-naulatehdasta.html


1 kommentti:

  1. Hienoja kuvia, vaikkakin harmaita ja masentavia. Hajoavia rakennuksia ja pimeyttä.

    VastaaPoista