keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Itsellinen Liisa Stiina Juhontytär Ojansuu

Siitä lähtien, kun kirjoitin Sylvi-mummun sukututkimusta puhtaaksi, olen käyttänyt sanaa itsellinen tarkoittamaan henkilöä, joka on tullut toimeen omillaan ja omannut itsemääräämisoikeuden. Esim. Nainen ei kenties ole ollut naimisissa, mutta hänellä on kenties lapsi tai lapsia ja hänellä on ollut ammatti. Mutta onko tämä mielikuva sanasta yhtään paikkansapitävä? Mitä oikeasti tarkoittaa sana itsellinen silloin kun sitä on käytetty?


Sylvi-mummun sukututkimusta. 
Itsellinen-sana tuli tästä; Sylvi-mummun isoäiti Liisa Stiinan 'nimikkeestä'. 
En ole itse tutkinut mummun sukua, kirjoitin vain henkilön X tutkimuspaperit 'laatikoiksi', ymmärtääkseni sukupolvien ketjun paremmin. 

-Selkeämmiksi kuvat saa klikkaamalla ne isommiksi.



Mitä nopea tutkimus sitten kertoo itsellisestä?

Ehkä sittenkin ihan aivan muuta, kuin mitä sanan nykyinen itsellinen-kaiku saa tuntemaan. 

Palataan siis taaksepäin 1700-luvulle, sääty-yhteiskuntaan ja Suomen maaseudulle. Itsellisistä puhutaan kyllä on ennen 1500-lukuakin. 
Siinä mielessä itselliset olivat itsellisiä, etteivät he olleet kenellekään toisella vakinaisesti töissä. Tienestiään he eivät myöskään saaneet omasta maanviljelyksestään tai toimimalla maatöissä, vaan esimerkiksi käsityöläisinä. He olivat tilatonta väestöä, mäkitupalaisten ja palkollisten kanssa yhteiskunnan alinta kerrosta. Itsellisten asumukset sijaitsivat kylien laitamilla. 
-Tämä samankaltaisuus on myös nykyisessä yhteiskuntarakenteessa. Pätkätyöt, tiettyyn ammattiin kouluttautuneiden vaikeus työllistyä, toimeentulo ja sitä kautta omistaminen, erilaisesti profiloituneet lähiöt. 

Ja muuttuvatko ihmisten väliset hierarkiat koskaan? Emme vain enää käytä sääty-yhteiskuntanimitystä, mutta kyllä edelleen pystyy omalla tavallaan erottamaan aateliston, papiston ja porvariston, ei niin jyrkästi kuin ennen, eikä kyse ole enää perintönä tulleesta arvosta ja asemasta, vaan sen on voinut ns. amerikkalaisella tavalla hankkia haluamansa itselleen kuka vaan. Ja sitten talonpojat, voiko heitä nykyisin kutsua maanviljelijöiksi, onko heistä osasta tullut suurtilallisia, jotka vielä sitkeästi huolehtivat omavaraisuudestamme. Tämä nyt ei ollut aiheena.

Sääty-yhteiskunnan tilattomaan väestöön ja sitä kautta yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle kuuluivat siis torpparit ja mäkitupalaiset, itselliset, muonamiehet ja loiset. Joten itsellisen-sanan kaiku kaikkeen itse-alkuiseen kumoutuu ainakin itsemääräämisoikeuden osalta. 
Itsellisyys voidaan kääntää sanaksi selviytyminen, selviytyjät, toisten lakien alla elävät, toisten armoilla elävät. Tuskin huomaamme, miten pinttyneitä omat tapamme arvottaa erilaisia ihmisryhmiä kumpuaa selvästi syvältä sääty-yhteiskunnasta, hallinnan ja vallankäytön halusta. Voi helposti ajatella, mitä kautta häpeäkulttuuri edelleen vaikuttaa ja miksi ulkoiset tekijät ovat tärkeitä. Reunalla eläviin tilattomiin ja tilapäistöillä itsensä elättäviin suhtauduttiin hankalana ryhmänä, joille säädettiin lakeja (ja joiden mukaan tällaista väestönosaa ei tulisi olla edes olemassa).

1800-luvun loppupuolella Suomeen syntyi teollisuutta ja suurimmaksi osaksi tilaton väestö muutti lainsäädännön muututtua teollisuuspaikkakunnille. Laissa oli vuoteen 1883 asti palveluspakko, eli niiden ihmisten, jotka eivät itse suoraan maksaneet veroa, oli oltava jonkun veroamaksavan palveluksessa. Muuten tuomittiin irtolaisuudesta. Irtolaisuuslakeja oli eri sisällöiltään aina vuoteen 1987. 
Kuvitellaan nyt kuitenkin tässä kohdin, että suuri osa itsellisistäkin lähti ihmisarvoisen elämän toivossa kohti teollisuuspaikkakuntia, mikäli heitä ei mikään silloisissa olosuhteissaan pidätellyt. Siirtolaisuus oli yleistä ja itsellisten liikkuvuus ja muuttaminen suurta ja töiden perässä lähdettiin kaupunkeihin ja ulkomaille.


Olivatko itselliset sitten aina käsityöläisiä?

Sukututkimuskeskusteluissa ilmeni itsellisistä seuraavaa: 
-Entisaikaan, esim. kirkonkirjoissa käsityöläisammatti ilmoitettiin aina järjestelmällisesti; suutari, seppä, vaatturi jne. Itsellinen ei siis ollut tätä, vaan itselliset naiset esim. kutoivat, kehräsivät, ompelivat, itselliset miehet olivat metsätöissä, kalastivat jne, olematta näitä. 

Myös usein entiset talolliset ja torpparit merkittiin itsellisiksi. Itsellinen ei siis tarkoittanut käsityöläisyyttä tai ammattia, vaan oli enemmänkin synonyymi sanalla 'irrallinen' tai 'itseolevainen'. Itselliset toimivat maataloudessa ja käsityöläisyydessä tilapäis- ja kausityövoimana toisten palveluksessa. He asuivat vuokralla ja saattoi, että heillä oli pientä omaa viljelyä ja kotieläimiä. He vaihtoivat palveluksia talollisten kanssa, tekivät sekalaisia töitä, ruokaa, majapaikkaa, rahaa jne vastaan. Myös muiden resurssien käyttö oli vastikkeellista. -Ja joskus vain laillisen toimeentulon hankkiminen oli mahdotonta.

Itselliset elättivät itsensä siis sekalaisin tavoin ja toimeentulo oli epävarmaa ja sitä kautta elämä turvatonta. Hallinnon kannalta ryhmä oli vaikeasti kategorisoitava verrattuna esim. juuri pitäjänkäsityöläisiin, itselliset olivat hyvin vaihteleva, sekalainen, tilaton joukko. Eikä siten esim. asiakirja-aineistoa ole helppo itsellisistä löytää. Itsellisten taustat ja elämän ovat hyvin erilaisia ja vaihtelevia ja joskus itsellisyys oli vain yksi elämänvaihe, johon vaikutti syntyperä, ikä ja muut työntekemiseen liittyvät asiat. Erikoistaitojen oppiminen/hallitseminen vaikutti asemaan sosiaalisessa paikallisessa hierarkiassa. Jos olit erikoistaidoiltasi korvaamaton, et joutunut kirjatuksi irtolaiseksi.


Itsellisyys lyhyesti

Itsellisillä ei ole omistusta, taloa tai maata. 
He ovat sääty-yhteiskunnan ulkopuolella. 
Heiltä puuttui ideaalinen työsuhdemuoto.
Itsellisiksi kategorisoitu joukko on hyvin monenkirjava. 
Kirkonkirjoissa he olivat alimmilla riveillä, kirkossa takimmaisilla penkeillä, kuollessaan ulkona kirkkomaalla hautausmaan reunoilla.


Nykyisin sanaa itsellinen käytetään myös itsellisestä vanhemmuudesta, jossa henkilö hankkii lapsen yksin ilman puolisoa.



Takaisin sukututkimuksen ääreen:

Liisa Stiina Juhontytär Ojansuu 1874-1958

Liisa Stiina lähti siis 16-vuotiaana vuonna 1890 palvelijaksi Punkalaitumen Liitsolan kylään.Tämän jälkeen on merkintä, että hän siirtyi itselliseksi Sarkkilan Vähä-Pourun maalle 1893 ja siitä edelleen Sarkkilan Veisun maalle 1899, jolloin hän oli 25-vuotias. Voidaan ajatella että hän itsellisen-nimikkeen alla teki erilaisia tilapäis- ja kausitöitä.

Ensimmäisen lapsensa Marian hän sai 21-vuotiaana. 23-vuotiaana syntyi Amanda. Kolmannen lapsensa Juhan syntymän aikaan tiedetään hänen asuneen edelleen Punkalaitumella Sarkkilan kylän Veisun alueella. 

Neljäs lapsi Eino syntyi 1902, Liisa Stiinan ollessa 28-vuotias. Eino kuoli 16-vuotiaana 1918. Kansallisarkistosta löytyy Eino Liisanp. Nieminen, joka kaatui naimattomana punakaartilaisena huhtikuussa 1918 Hämeen läänin Koskella.

Myöhemmin Liisa Stiinan sukunimi vaihtui Niemiseksi, kun hän avioitui vuonna 1907 Tyrväästä Mäenpään Laurilaan tulleen Erland Kallenpoika Niemensivun kanssa. He asuivat aluksi Parrilan kylä Ylä-Parrin alueella, ja muuttivat 1918 Mäenpään kylään Roukanmaahan, Punkalaitumella edelleen.
Heille syntyi kaksi lasta ja Erlandin kuoleman 1941 jälkeen, Liisa avioitui 1949 Anselmi Suomelan kanssa. 


Liisa Stiinan syntyperä

Liisa Stiina oli syntyisin Tyrväältä. Hän syntyi isänsä kolmannesta avioliitosta, josta myös lapsia. Äidin odottaessa Liisa Stiinaa, kuoli isä 53-vuotiaana tammikuussa 1874. Äiti avioitui uudestaan 1875 ja tästä avioliitosta syntyi vielä kolme lasta.



Liisa Stiinan isän puoli:

muistathan 'klikata' selvyyden saamiseksi kuvat suuremmiksi





Liisa Stiinan äidin puoli:










Lähteet:
-Sukututkimuspaperit, jotka lainasin Telle-tätiltä, ja joiden tekijän nimeä en muista. Saa ilmoittautua. 

Maaseudun itselliset ja ”inhyses” hallinnollisena kategoriana Riikka Miettinen:

Kansallisarkisto, Suomen sotasurmat

1 kommentti:

  1. Aika paljon kirjoitusvirheitä ja asiasisällössäkin hieman tarkennettavaa. ei olisi huono asia tarkistaa teksti jollakin kokeneella.

    VastaaPoista