Askelia kierrätyskehässä

En ole vielä selvittänyt miten kierrätän vanhan vääntyneen teflonpaistinpannun. Se odottaa roskakaapissa, että YritysX ilmoittaa lehdessä, että: tuo vanha paistinpannusi kiertoon, saat alennusta, kun vaihdat/ostat uuden, jonne sen sitten ”muka hyvällä omallatunnolla” veisin, sivusta, vaihtamatta. Ajatellen, että pannu sitä kautta hoituu luotettavasti jatkokäsittelyyn.

Asioita, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä.
(Klikkaa kuvat selvyyden saamiseksi isommaksi)

Kävin viikolla kierrätyskeskuksessa ja olen sen jälkeen väännellyt mielessäni ajatuksia ympäristöstä ja ihmisestä, kolminaisuutta, johon liittyy kierrätys, työttömyys ja asiakas. 

Kierrätyskeskuksien toiminta perustuu melko täysin ns. ilmaisen työvoiman käyttöön. Arvostammeko ympäristöämme niin paljon, että tästä tärkeän työn hoidosta ei makseta ns. oikeaa palkkaa ja ihmiset eivät ole oikeassa työsuhteessa. Kärjistetysti tarpeettomat tavarat voidaan viedä kierrätyskeskukseen ja unohtaa, samoin kuin siellä työskentelevät ihmiset. Toiminnassa on vastuu ja velvollisuudet, olematta vastuuta ja velvollisuuksia.

Miten kolminaisuus ympäristö - kierrätyskeskus - asiakas
käytännössä parhaiten toiminnallisesti ja tarjonnallisesti toimii?
Miten yhteys näiden kolmen välillä toteutuu?

Onko kierrätyskeskus kestävää kehitystä? Joka osaltaan? Jos kierrätyskeskukseen kuuluu työpajatoiminta ja kun kädentaito-osasto tekee tuotteita myyntiin kierrätysmyymälään, on toiminnassa suuria ristiriitoja:

-Tuotteita tehdään ns. ilmaiseksi myyntiin.

-Tuotteet eivät välttämättä vastaa kysyntää (tarpeeseen tekeminen), tai edusta kierrätystä (poista ympäristöhaittoja), ja suurin ristiriita: on kiva tehdä, ei ole sama asia kuin, että asiakas ostaa. Eri tavoitteet, eivät aina kulje käsi kädessä, vaikka pitäisi: tehdä tuotteita kädentaidollisesti hyvinvointiperiaatteella itsetuntoa nostaen ja tehdä tällä periaatteella myyntiin tuotteita… ei aina toimi. Miten hyvin esimerkiksi kankaiset vessapaperirullalokerikot kamalista kangaskuoseista tehden siirtyvät kuluttajille? On kiva tehdä ja oppia, mutta…

Aina ei kannata tehdä asioita siksi, että niin on aina ennenkin tehty. Yhtälö toimintatapakulttuuri+myynti ei aina toimi. Kaikkia ”pääsiäistipuja” ei kannata tehdä, jos ne eivät ole kauniita ja niillä ei ole käyttötarkoitusta. Kaikki tekeminen ei sovellu myyntituotteeksi vaan on luovien voimien väärinkäyttöä, jolla kuormitetaan myös tilaa ja asiakasta. Esimerkiksi verraten -Kädentaitojen kokeilukulttuuria, tekemistä ja oppimista varten on luotu kansalaisopistotoiminta, jossa koetaan tekemisen ohella vuorovaikutusta, eikä tähdätä asioiden myyntiin, vaan oman tekemisen ja kehittymisen arvostamiseen, nykyisin myös ympäristöasiat huomioon ottaen. Tämä ei ole toiminnan puolesta puhumista, vaan vertaus, että samoja asioita voidaan tehdä vaihtoehtoisesti erilaisissa ryhmissä, soveltuvammin... 

Palataan sekavasti esitettyjen ajatusten seasta takaisin kierrätyskeskukseen. Mitä asiakas/kuluttaja/ihminen haluaa, hakee, kun tulee kierrätyskeskukseen? Tavaraa, joka vastaa hänen tarpeeseensa, ja jonka hän mielummin haluaa olla käytetty, kierrätysmateriaaleista tehty, koska ei haluaisi ostaa ekologisesta syystä uutena? Jotain mitä ei muualta saa? Kestävää vanhaa kaunista laatua? Jotain mitä ei osannut tullessaan edes ajatella? Tuotetta (tekstiilituotetta) jossa yhdistyy kierrätys, yksinkertainen käyttötarkoitus, toimivuus, käytännöllisyys, kauneus ja tuotteen poikkeava persoonallisuus ja sen sopivuus itselle ja omaan arvostuskenttään suhteessa hintaan ja siihen voisiko itse osata tehdä? Vai katseleeko hän lähiajan kulttuuriperintöä muistellen omaa historiaansa ja voi hankkia muistojensa ja historiansa turvallisuudentarpeen tueksi konkreettisen tavaran? Vai tuleeko hän sopimaan, koska hänen kodistaan tullaan noutamaan tuote pois, koska ei itse sitä pysty kuljettamaan sinne? 

Yhteiskunnassa on ristiriitaisia arvomaailmoja päällekkäin, lomittain, sivuttain. Kuka hakee/ostaa tämän vanhan lampun kierrätyskeskuksesta? Miksi on alunperinkään tehty pölyä keräävä lamppu? Onko se sähköturvallinen? Lamppu on isokokoinen, eikä sitä enää kokoamisen jälkeen voi osittaa pienemmäksi kuljetusta varten. Toimivaa tuotesuunnittelua?

Kuluttaja käy siis kierrätyskeskuksessa sopimassa, että tämä lamppu noudetaan hänen kotoaan, koska on ostanut uuden 800 euron kierrätysdesignlampun. Paikanpäälle hänen kotiinsa saapuu seuraavan päivänä kaksi hakijaa. (800 euroa on kierrätyskeskuksesta tulleen yhden lampunhakijan 2 kuukauden käteen jäävä rahasumma, tästä on siis vähennetty jo asumiskulut ja henkilö osallistuu kuntouttavassa työtoimintaan yhtenä päivänä viikossa. Näin vertailukohtana erilaisissa viitekehyksessä eläviin, sekä summan rimmatessa edelliseen.) Miksi keskus ottaa lampun vastaan? Pitääkö kierrätyskeskuksen ottaa vastaan kaikki? Onko kierrätyskeskus vaikeiden huonekalujen pääteasema? Onko se lastulevyn hautausmaa? Mitä kunnan ylläpitämän kierrätyskeskuksen pitää tuottaa? Pitääkö? Miten alun perin saadaan ihminen valitsemaan tuotteita, jotka edustavat kestävää kehitystä? Voisiko tuotteiden ostamisesta lopultakin tehdä hieman enemmänkin hankalaa, ettei 70% ostetuista tuotteista unohdu muutaman hetken jälkeen?

Erilaiset lähtökohtavalinnat.
Kysymys ei ole siitä kumpi on parempi.

Palataan alkuun ja tarpeeseen:

Kierrätyskeskuksessa ei kerrottu mihin vien vanhan paistinpannun. Toivoisin, että Kierrätyskeskuksessa olisi saatavilla tietoa, mihin esimerkiksi se viedään ja mitä sille tapahtuu. Yleensäkin: Voitaisiin jonkun ohjelman avulla laskea, että jos ostaa 60 euroa maksavan tai 4 euroa maksavan pannun, miten se kuormittaa ja onko näillä jatkokäsittelyssä eri ominaisuuksia. Voisiko joltakin osin kierrätyskeskuksen kädentaitotyöstä siirtyä tiedottamisen ja tiedonhakuisiin tehtäviin, joka hyödyttäisi lähiympäristöä ja sen kautta koko ympäristöä?

Kirjoittaja on jaloilla kävelevä kädentaidollinen ihminen, joka arvostaa ympäristöä ja kädentaitoja, mutta haluaa miettiä mihin lopulliseen ja loputtomaan kaikki väistämättä johtaa ja jonka omassa toiminnassa on erittäin paljon opittavaa, muutettavaa ja kehitettävää. Hän esimerkiksi vuosittain ostaa 4 euron paistinpannun, koska se muka taloudellisesti sopii hänen toimintaansa kokonaisuutta ajattelematta.

Selvitykset esiintyvien käsitteiden osalta jatkuvat seuraavissa jaksoissa.