Ensin sarjassamme: Joskus yksikin lyönti on korjaamaton esittää: Mitä ja miten:
 |
| Mutta yhteiskunta ei välttämättä liity ilo-käsitteeseen. Välttämättömyyden asettamissa pakotteissa yhteiskunnan voi myös jättää itsensä ulkopuolelle tuntien tai tuntematta iloa... |
Itse tarina alkakoon:
-Mulla olisi ylihuomenna
aika suuhygienistille kello kolmetoista, mutta mä peruisin sen …., joo …, niin,
… ei mä soittelen ensi viikolla paremmin uutta aikaa, kun mulla on kalenterikin
sitten edessä, … joo, kiitos, heihei.
Mä en soittaisi uutta aikaa
ensi viikolla, enkä sitä seuraavanakaan. Radiosta tulee Sielun Veljien Aina
nälkä ja koko ajan jano -kappale ja koneella on auki pankin sivut ja
hammaslääkärilaskun maksamisen jälkeen käytettävissä on 68 euroa. Se on
oikeasti ihan hyvin, kun pistää peliin kaiken luovuuden seuraavaksi viikoksi. Sitten
ystävä soittaa, se haluisi päästä hetkeksi irti töistä ja arjesta ja
suunnittelee meille pääsiäiseksi matkaa, että mentäis edes laivalle, pliis, kun
kauemmas lähdettäessä pitäisi ottaa lomaa. Kerron sille, että muita reissuja
kuin extreme-matkoja kävellen ruokakauppaan en voi suorittaa ennen kuin olen
töissä. Sama tilanne kuulemma Sarillakin, vaikka se on töissä. Shoppailureissullani
voin ostaa ihan tomaattejakin, ulkolaisia, jos jotain ulkomaihin viittaavaa
haetaan, kun ne on halvempia kuin kotimaiset, mutta toiset ei pysty ostamaan
edes niitä. Toisilla ei oo ruokaa ollenkaan ja ne kuolee nälkään, ja siksi piti
pienenä syödä lautanen aina tyhjäksi. Nykyisin sinne voi lähettää lehmän, no ei
naudanlihaa ole muutenkaan varaa ostaa.
 |
| Jokainen elää elintasonsa mukaan. |
-Sit kun mulla on rahaa,
niin mun kaverit on köyhyysloukussa, ystävä valittaa.
Kaverit tarkoittavat tässä
tapauksessa yksinhuoltajia, joilla on kylläkin onneksi vain yksi lapsi,
toisella alaikäinen, toisella täysi-ikäinen opiskeleva, jolloin tulot
tarkoittavat enää vain liitonrahaa ja asumistukea ja mahdottomuutta hakea
mitään muuta tukea, sillä kahdeksantoista vuoden rajan jälkeen taloudessasi
asuu kaksi aikuista ihmistä, jotka elävät yhden tuloilla, jotka riittävät
asumismenojen jälkeen ruokaan ja kuukausittain vaihtelevasti pakollisiin
parturikäyntiin tai hammastarkistukseen. Ei rahat kyllä töissä ollessakaan
riittäneet hammaslääkäriin, viime käynnistä tuli yli neljä vuotta. Toimeentulolaskurissa
otetaan huomioon vain yksi ihminen ja tulos on plusmiinusnolla. Lapsen pitäisi
hakea opintolainaa ja siihen ei lähdetä.
Parsin villasukkia ja
toivon, että kengät kestävät vielä pari kuukautta. Jos ei kauheasti liiku
ulkona rospuuttokelillä, niin ne kestävät. Farkut paikkaan kolmannen kerran.
Kirppareiden tarjonta on pitkälti matonkudekamaa, pitkään aikaan ei ole
löytynyt farkkuja, kengistä nyt puhumattakaan. Ja lapselle haluan ostaa uutena.
Se tarkoittaa, että pysyt itse kotona käymättä missään maksavissa
tilaisuuksissa ja ettet poistu asuntosi sijaintipaikkakunnalta kuin ilmaisissa
kyydeissä. Hyviä maisemankatselemismatkoja ovat ilmaiset bussikuljetukset
työvoiman rekryihin vieraspaikkakunnille. Eväät pitää kylläkin olla mukana,
hyvinä aikoina tarjoiltiin lounaita, ei enää.
Vuosi on kulunut. Puoli
vuotta elettiin tarkasti säännöstellen lomarahojen turvin, viimeiset kuukaudet
on myyty kaikki ylimääräinen, mistä on raskinut luopua. Nyt on tilanne, että
kirstunpohja näkyy, enempää ei ole myydä ja kauheasti ei jaksa puhua kenellekään
siitä, että rahaa ei ole, varsinkaan lapselleen. Mietin, että jos ja kun pääsen
työhaastatteluun, mitkä vaatteet ja kengät pitää säästää sitä asiaa silmällä
pitäen. Ja että muistaa juoda ennen haastattelua tarpeeksi vettä muutamat
päivät, että iho näyttää hehkeämmältä. Ja yrittää nukkua hyvin ja syödä aamulla
terveellinen aamupala. Terveellinen? Kaikki terveellinen maksaa enemmän, versus
siihen, että haluat saada vatsasi täyteen.
-Käytäthän sä D-vitamiinia?
ihmiset kysyvät. Jos haluat itsestäsi pitää huolta, D-vitamiini on talvella
ihan ehdoton. Mä lähetän sulle viestinä sen kuvan siitä purkista. Sen lisäks
kannattaa kyllä käyttää vielä sitä ja sitä ja sitä…
-Kakskytkaks viiskymmentä,
luontaistuotemyymälän myyjä sanoo.
-Okei, joo, mä tarkistan vielä
sen merkin.
Maanantaina sähkövatkaimesta
tulee pieniä lieskoja. Sekoitan lopun taikinasta epätoivoisesti lastalla;
piirakan pohja ei nouse kunnolla.
-Kaupasta niitä saa, vieras
sanoo.
Avaamme vatkaimen, se
kilisee jo valmiiksi. Kierrätämme sen, kierrätämme koko elämän.
-Köyhän ei kannata ostaa
halpaa, sanoo suomalainen sananlasku. Työttömän ei kannata ostaa mitään muuta
kuin ruokaa, että pysyy hengissä, sanoo päivitetty sananlasku. Ja pitää olla
kiitollinen pienistä asioista. No elämän pieniä iloja: raikas talvinen
hintojenvertailukävely, laatuhintasuhteen tulos 30 euroa ja 7 kilometriä. Jos
päädyt ratkaisuun: vatkain ja puhtaat raaka-aineet ja itsetehden on laskelma:
300 – 30 = 270 : 31 = 8,70 päivässä kahdelle hengelle. Jos haluat elämältäsi
jotain vielä muuta, olet syömättä. Tulos on paskaäitiolo, hyvä esimerkki siitä,
että opiskelu, kymmenien vuosien koulutus kannattaa, että ihan työttömäksi
pääsee, mutta osaa sentään laskea. Laskea ja ahdistua. Täältä tullaan elämä,
pastalla, jauhelihalla ja leivällä mennään. Tomaattimurskapurkki on halvempi
kuin yksi tomaatti. Jos muut eivät rinnallasi pysy, niin hammaskivi on paras
ystäväsi vielä pitkään.
 |
Joissakin tapauksissa: "Työtön ei ole epäkelpo henkilö, vaan kallisarvoinen
huippuosaaja, jonka kyvyt, taidot ja ominaisuudet eivät vastaa yhteiskuntamme
pönkittämää ammattirakennetta. Työtön on useimmiten taiteilija, kirjailija jne,
jonka tietoja ei voida sovittaa vallitsevaan elinkeinorakenteisiin." Hankamäki, J. (2005). Työttömän kuolema. Johdatus uuteen yhteiskuntaan ja työn filosofiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti