Haluan kutsua sitä paikkaa Tyrvääksi

Syntymispäiväpäivänä on mukava olla päivälähimatkoilla; Lähelle on usein pisin matka ja ympärillä paikkoja, joista et ole tiennyt mtn, ja syntymiskakun kanssa, se on sellaista, että siitä pitää kaapia palanut tumma tulivuorikraateri pois päältä, vaikka ei olisi tarvinnutkaan koristella, kun kynttilöitä on jo niin paljon, että yhtään kettukarkkia ei mahdu, tai muutakaan viinirypälettä. Eikä ketään huomannut kutsuakaan. Ja kielto: Älä oikeasti tod tuo mitään, on joillekin vaikeaa, ja sitten tulee vähän sellaista muutakuin leikkokukkia ja suuhunpantavaa, millä ei tee mtn. Tämä siis osittain 'toiveajatteluun' ja,tai mielikuvitukseen liittyvää turhaa teoriaosuutta.

Matkallamme ensimmäiseen ajateltuun kohteeseen tänä kesäkuun 12. päivänä 2019, eteneminen tapahtui muutaman pysähdyksen taktiikalla: Ekana se ensimmäinen kotitalo, minne Forssan sairaalasta ollaan kotiin tultu, jonka tarinaan kuuluu Hämeen Sähkön rakennus, orapihlaja-aita, talvi ja valkoinen isän ostama talvitakki ja housut, joka oli sitten viimeinen isän ostama talvivaate, juuri siksi, että se oli valkoinen ja kun sen kanssa menee talvella orapihlaja-aidan läpi Hämeen Sähkön pihan puolelle hakemaan kavereita, niin sähkömiehet, jotka ajavat nurkan takaa, eivät erota lumesta ketään (kiroilivat kuulemma), vaikka sillä oli silloin oranssi neulottu talvipipo, missä vielä oli iso tupsukin. (Klikkaa kuvat isommiksi ja selvemmiksi)

Tässä jo turvallisemman väriset vaatteet:

... neljäs kotitalo, mikä tuntui matalammalta kuin pienempänä, (ajo kautta: Urjalan keskusta, Hunninko) ja sitten siinähän oli Urjalankylän kivisakasti. Siellä tienvieressä oli ekana taas kiva vanha talo, joita ei voi jättää kuvaamatta, vaikka niistä ei tiedä mtn, mutta kun kamerakamera on kerran mukana, mitä ei pitänyt ensin ollenkaan ottaakaan mukaan:

Samantien muistin, että tänne on haudattu neljännen kotitalon asukas Kytölän Arvo. Arvo oli intendentti, museoalan vaikuttaja, joka perusti tai uudelleenjärjesti 40 museota. Neiti Wikipedia kertoo, että hänen kertomuksiaan on nauhoitettu arkistoihin toistakymmentä tuntia. Olisi hieno kuulla hänen ääntään, vaikka sen kyllä muistankin. Hän oli hyvällä tavalla rajaton ihminen, 
Kerran (pienenä tyttönä) käytiin Arvon ja isän kanssa Varstakellarissa ja Arvo tarjosi jäätelöannoksen. 

Muistan Arvon vitivalkoiset hiukset ja donnermaisen olemuksen.
https://kylmakoskiseura.kuvat.fi/kuvat/Lehtileikkeet+ja+muu+aineisto/Kylm%C3%A4koskelta+yleisesti/Asiaa+Kylm%C3%A4koskelta/Arvo+Kyto%CC%88la%CC%88(Museokello+2009)_1.jpg

Kaikki kuvat saa muuten isommaksi klikkaamalla.

Urjalan kivisakasti 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Urjalan_sakaristo
Tällä pyhällä paikalla: "... on jäännös Urjalan seurakunnan nykyisen edellisestä kirkosta, joka oli rakennettu 1400-luvulla ja purettu 1806..." Urjalan nuoriso

Urjalan nuoriso! Se oli muuten ihan näkymättömästi kätkenyt vihreät kastelukannut paasin taakse. Ei yhtään huomattu. Jossakinhan on kaiken oltava.

Mikä on tämä ulkoneva kiviosa?

Sitten jatkoimme Tyrväälle, kuviteltiin. Melkein: Punkalaidun pysäytti meidät ensin Yli-Kirralle kahveelle. Tarkoitus ei ollut ollut poiketa esim. tännekään, mutta eihän mantanpäivämatkalla voi ohittaa sen ns. omaa kotiseutumuseota. 

Sieltä saa voileipiä, joissa on kutunjuustoa. Syntymäpäivänä se on mainiota, sillä se kuuluu siihen, niinkuin Carneval-keksitkin. Niitä jälkimmäisiä ostettiin kuitenkin vasta illalla. Täytekakkua Salessa ei ollut, eikä enää lähdetty Prismaan ostaan prinsessakakkuakaan. 

 Tämän kaivon kannelta on monta kuvaa. 

Kuvasta puuttuu Herra Hakkaraisen pullon semmoinen vanhanjan limpsapullonkorkki, mistä voi ehkä tulla haava, jos sillai osuu.

Punkalaitumelaisia mattoja. Tämä on se värimaailma, mikä on hyvällä tavalla syöpynyt 'tajuntaan'.

Mikä tämä on? 
Talonpoikaismuseo Yli-Kirra vastasi: 
"Käytämme nimeä rihmatiuhta."

Tässä tulipesässä on sivuilla 'uurnamuoto', uurnanmuotoinen syvennys, sillä oli joku tarkoitus levittää lämpöä paremmin ympäristöönsä. En osannut kirjoittaa hakuun mtn sanoja, millä olisin löytänyt asiasta enemmän tietoa (tuli vaan tietoa läheisen kuolemasta ja siihen liittyen uurnista). Meillä oli siis yllättäen hetken kirralainen opas esittelemässä viereistä taloa. Kiitos! Hän tiesi mun isänkin. Koiramäkityyppejä ei näkynyt missään. Komee kukko oli. Se oli kuninkaallinen, kuten Pitäjän väritkin.

Me ei myöskään päästy ohittaan Punkalaitumen kirkkoa. Onhan sekin ns päähenkilön kaikkien sukuhaarojen kirkko kolmeen suuntaan, paitsi miun äijäin Muolaan kirkko jäi sinne, niinkuin naapurin miehen ylioppilaslakki jäi myös sinne piano päälle, vaikka kumpaakaan ei ilmeisesti koskaan ollutkaan. 

Lisää kuvia tästä kirkosta: 
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2019/03/isoaitien-ja-isien-kirkossa.html

Käytiin Manta-isoisomummun haudalla. Mun ois pitäny syntyä pari viikkoa aikasemmin, vähän samana päivämääränä kun Mantakin. Marjo on syntynyt 1.8. Jos nyt jotain numerologiaa ruvetaan hakeen.

Hautausmaalta oli kaadettu aikalailla puita. Se ei ollut kiva. Yhtään. Älkää kaatako enää enempää. 

Ja sitten me mentiin Huittisten kautta Keikyälle. En oo ennen käyny. Löydettiin kirkko, se oli kiinni. Käveltiin siis sen ympäri.

Sieltä kirkkomäeltä oli hulppeet näkymät eli näky kauas. Siellä oli myös tervakukkia. Edelliseen viitaten Yli-Kirralla on joka toinen vuosi tervahauta. Ja Eliisa on kotoisin Tervalammilta.

Sitten päästiin siihen ensimmäiseen ajateltuun kohteeseen, mistä ei koskaan aikaisemmin ole ollut kuullutkaan: Keikyän riippusilta, valtakunnan pisin.

Siellä tuuli sillai paljon, muut sano. 

Tää ei ole mikään 'vinkkejä Tyrväänmaalla käyville', mutta sille maalle päästyämme oli nälkä ja ajettiin suoraan Tyrvään pappilaan syömään. Ruoka jäi kuvaamatta, kuten kunnon bloggaajan kyllä kuuluisi, kun oli vähän kai si nälkä.

Siellä oli Henry Mooren näyttely. Se osaa hienosti myös piirtää lampaita.

Jaatsi ei sillai oikeesti ollu vielä auki, kun ne teki näyttelyä. 

Ymmärsin, että näihin nurkkiin Akseli Kallela oli pienenä poikana pissiny.

Ja sitten se pääkohde: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko.
Joku oli yrittäny hakee sieltä 1997 ehtoollisviiniä ja yrittäessään peitellä mahdollisia sormenjälkiään, seurauksena oli se että kirkko paloi ei-kivi-osistaan.
Päästiin sivukuunteleen elekeläisbiologeille suunnattua opastusta ja katteleen kun pääskynen lensi sisällä ympäriympäri. 

Rautaveden kansallismaisema

Kuutti Lavonen:

Osmo Rauhala -osuus:

Kuolema ei ole piste, vaan kaksoispiste.

2/3 matkaseurueesta piti, allekirjoittanut rakastui Lavosen ilmaisuvoimaan. Seitsikkoikkunamaalauksen olisi kyllä voinut tehdä paremmin kuin alakoululaiset, mutta kuitenkin.
Siksi ja Lavosesta huolimattakin, matkasimme vielä Sastamalan Pyhän Marian kirkkoon, kokeaksemme oikein oikean vanhanvanhan kirkon tunnelman:

Ja tämä Tyrvään keskustan kirkko on vasta matkan kuudes kirkkokohde. Se toi lievästi tiilikuoreltaan mieleen Kauppalan tehdasrakennukset:

Oli vielä hetki aukioloaikaa, joten Pukstaavi ja Sastamalan seudun museo. 

En heti ymmärtänyt että se on lohikäärme. Tietenkin.

Kilpikonnallakin voi olla pitkä kaula ja häntä.

Sopivasti lyhyitä, ennaltaodottamattomia seikkoja suomalaisista kirjailijoista istuimme kuuntelemassa.

Se on kirjastotäti.

Kuvataiteilija Heidi Piipon teoksia.

Kuljettaja ei voinut vastustaa takaisinreittiä vielä Sammaljoen kautta:
Ja 7 on aina hyvä luku. 

Ne ikkunat oli oikeesti leikattu tohon muotoon, eikä puuosat olleet vain lasin päällä.

Vielä poikkeama ns omalle maalle:

Tässä kuvapäiväkirjassa oli alunperin sata kuvaa. Sitten niistä muutama vielä lähti. Sata on nykyisin kuulemma maximi, sanoo radio. Siihen, että täyttäisi sata vuotta on vielä hiukan matkaa, vielä vähän enemmän kuin alkuunpäin.  
Mutta kuitenkin tulevaisuus lyhenee koko ajan.