Kerrosjatalo osa 3: Kop kop, kuka siellä

On pakko kertoa tämä tarina toisesta adventista kaksi vuotta sitten, kun ovelle koputettiin. Oven takana seisoo vanha mies kissa sylissään.

-Tuon sen tänne, mies sanoo ja päästää kissan sylistään kynnyksen yli asuntoon. Olen täysin hämmentynyt ja kerron pitävänsä kyllä kaikista eläimistä, samalla kun kissa vilahtaa keittiöön, mutta olevani ihantäysin koiraihminen.

-Niin, mies sanoo, aivan. Ja lähtee portaita pitkin alaspäin. Yksityiskohtia tarkentaen: Ovessa on siis ovikello ja rappukäytävässä hissi ja itse seison nyt käytävän puolella hämmentyneenä suu auki ja katson porraskaiteiden välistä, kun mies häviää näkymättömiin alempiin kerroksiin. Kun yritän sulkea ovea, kynnyksen ja oven välissä on kissanhiekkalaatikko ja vanha sininen VR:n putkikassi täynnä kissanruokaa.

En ymmärrä mitään, nipistän itseäni poskesta ja perseestä, totean ehkä olevani valveilla. Kissa istuu keittiön pöydän päässä ja tuijottaa ulos ikkunasta. Minä tuijotan kissaa. Pataruoka on ehtinyt palaa hieman kattilan pohjaan kiinni. Hajumaailmaani on jäänyt rappukäytävässä leijaillut pizzan haju. Sekoitan kattilaa ja tuijotan kissaa. Päätän kaataa ruoan toiseen kattilaan. Raavin pohjaanpalanutta sentinpaksuista kerrosta irti lopulta lusikalla, mulla ei ole terässutia, niinkuin Hitlerin pierussa pitäisi olla ja vilkuilen kissaa. En ole koskaan pitänyt kissanruoan hajusta. Huokaan. Mietin mistä astiasta kissa joisi vettä tai juoko se edes vettä? Roiskiiko se, kun se juo vettä? Miten vanha se on? 

Yön aikana kissa saa nimekseen Pörriäinen (Pörtsi, Pörde, tutuille Pörri). Kuvittelen, että tuo vanha mies, tuo Fedja-setä, olisi hyvin voinut ovella sanoa, että: ”Tuon teille Pörriäisen”, koska oli koputtanut oveen. Häntä ei voi sanoa Petshkiniksi, koska loppujen lopuksi hän ei häirinnyt yhtään. Matroskin olisi kissan nimeksi liian oletettava, vaikka kuulostaa kyllä ääneen lausuttuna ihanalta, ja Mirri on lehmän nimi.

Luen ennen nukkumaanmenoa netistä jotakin kissanhoidosta ja seuraavana päivänä saan työkaverilta kissoista kaiken tiedon ja enemmänkin. Työkaveri on kissasta enemmän kuin innostunut ja haluaa heti tulla oman kissansa kanssa käymään, että sekin saisi kissakaverin.

Vuokraisännän ehdottomana ehtona vuokrasopimuksessa on: Ei kotieläimiä. Se on käynyt kerran tämän kahden vuoden aikana vaihtamassa vessan bidee-suihkun ja kerroin, että kissa on vain viikon hoidossa. Muistan sen epäilevän ilmeen ja seinä- ja ovipintoja kiertävän tarkastavan katseen.

Ei kissaa (koiraa, lehmää jne) nyt voi kerrostalossa pitää! on myös äitini yksi ehdottomista väittämistä ja elinehdoista (joka liittyy hänen opeteltuun oletettuun normaaliin elämänpiirikäytökseensä, joita hän hokee). Kissa on erityisen ihastunut äitiini, mutta äiti ei kissaan tai mihinkään elolliseen; Minäkin olen varmasti vain tehty siksi, ettei häntä olisi pidetty kyläyhteisössään liian erikoisena ja outona lintuna, valtavirrasta täysin poikkeavana. 

Kissan avulla äiti pysyy sopivasti loitolla, kuten kirjassakin. Hänen kanssaan puhelimessa (äiti ei enää halua kyläillä kuin täysin ’pakolliset’) ei tarvitse mainita äidille enää kuin sana kissasta, niin tietää puhelun juuri loppuvan. Se ei ole koskaan uskonut tarinaa siitä, miten kissa tuli taloon, eikä oikein kukaan muukaan.

Elämässä tapahtuvat asiat ovat useinkin odottamattomia ja epäuskottavia. Totta kuitenkin. Omistan tämän tarinan Eduard Uspenskille, hän kuoli elokuun 14. päivä. En ole koskaan aikaisemmin lukenut hänen (Fedja-setä) -kirjojaan, lapsena olen nähnyt kyllä sen näytelmän, jossa koputetaan oveen ja kysytään: Kuka siellä jne. Äiti odotti sen ajan eteisen puolella, muut äidit istuivat lastensa vieressä katsomassa. Luen Fedja-setä -kokoelmakirjaa iltaisin ääneen Pörriäiselle, siinä on kuusi erillistä tarinaa.

Tämä on 1/6.

Kuvan voi klikata isommaksi.

Kerrosjatalo-sarja on sarja lyhyitä, elämänläheisiä kertomuksia kerrostalo(i)ssa asuvista ihmisistä, eläimistä, elämästä ja kuolemasta ja taloissa tapahtuvista ilmiöistä. Kaikki on sidoksissa jokaisen kokemiin, tietämiin ja tuntemiin asioihin. Joidenkin esiintyjien tarinat jatkuvat seuraavissa jaksoissa, mm. Karitasta, kissasta ja 'Fedja-sedästä' emme pääse eroon.

Seuraavat jaksot:

Osa 4: Välikerroksia ja inventaarioita
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-4-valikerroksia-ja.html

Osa 5: Kissanruokapurkkeja ja avautumisia
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-5-kissanruokapurkkeja.ht

Osa 6: Usko, Toivo ja muut sukulaiset ja ystävät
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-6-usko-toivo-ja-muut.html

ja niin edelleen, seuraavien jaksojen linkit löytyvät jaksojen perästä...

Aikaisemmin esitetyt Kerrosjatalo-sarjan kirjoitukset löytyvät:

Osa 1: Näkymättömiä ihmisiä
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-1-nakymattomia-ihmisia.html?spref=fb

Osa 2: Naapurin rouvan vinkkipankki
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-2-naapurin-rouvan.html

Ja kuinkas ollakaan, blogista löytyy myös aikaisempi samanniminen blogikuvakirjoitus: 
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2014/06/kop-kop-kuka-siella.html

Lukuvinkkejä:
Uspenski, Eduard. Fedja-setä. (Kuuden kirjan yhteisnide)
http://sininenkeskitie.blogspot.com/2015/01/kop-kop-kuka-siella.html

Mäkelä, Hannu: Eetu. Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan. Tammi, 2008. 458 sivua. https://agricolaverkko.fi/review/uspenskin-ja-makelan-seikkailuja-lastenkirjallisuudessa-neuvostoyhteiskunnassa-ja-suomessa/