Kerrosjatalo osa 6: Usko, Toivo ja muut sukulaiset ja ystävät

Karita kertoo.

Teijan avautumisen jälkeen (avautumisen linkki edelliseen jaksoon) me puhuttiin paljon kuolemasta ja jos ei joku ollut vielä kuollut, niin se puhuttiin kuoliaaksi ja jo kuolleet 'tapettiin' moneen kertaan uudestaan (ja uudestaan, sanovat teletapit); puolisot, äidit ja isät ja isovanhemmat, muut sukulaiset ja tuttavat, ystävät ja kaverit, parisuhteet ja siihen liittyvät. Siinä järjestyksessä kuin kuolinilmoituksessakin. Kaikki 'tapettiin'. Mutta mistään ei luovuttu. Taustamusiikkina: https://youtu.be/GaS4dKfJnoQ

Lehdessä oli yhtenä sunnuntaina konduktööri Raiteen kuolinilmoitus. Tämän komean konduktöörin nimi oli Usko Mikael Raide. Häntä kaipaamaan jäivät (ilmeisesti) poika ja läheiset ystävät ja tuttavat.

Milloin asemalta meidät noudetaan, paikkaan mihin kaikki kuljetaan, lyö kello hiljaa, ajallaan, on kaikki hiljaa, paikallaan. (Usko Raiteen omatekemä teksti)

Siunaus oli toimitettu. Kiitettiin hoitohenkilökuntaa ja Seppoa. ”Toivotaan Herra Huulle pitkää ikää” luki lopussa. Liimasin ilmoituksen kissasta ja miehestä olevan valokuvan taakse ja kuvittelin oudosti, että Herra Huu tarkoitti kissaa, koska se oli poikakissa ja koska se erityisesti oli aina kiinnittänyt huomiota ’huhuu’-huhuiluun. Se pysyi silti edelleen Pörriäisenä, Pörtsinä.

Usko Raide muistutti ulkonäöltä lapsuuden naapuria Niiloa. Asuttiin silloin pienessä kerrostalossa ja porukat rakennutti omakotitaloaan; Isä oli aina töissä ja äiti sekoili maalien kanssa, myös niitten tulevantalon seinien maalien kanssa ja kaikkia muitakin psykedeelisten kankaiden malleja, tilkkuja ja mallikirjoja oli keittiön pöytä täynnä, niin että oli parempi syödä välipalat omassa huoneessa tai matkalla ulos, ettei ne tahriintunut. Itse ruuan/ruoan sai syödä olohuoneessa, ja jonka tekeminen oli äidille vastenmielistä, koska se vei sen ajan pois sen luovuudesta. 

- Kyllä ruoka pitää tehdä rakkaudella, toinen mummu aina sanoi.

Äiti rakensi sellasta pienoismallia siitä talosta, jo kauan ennenkuin sitä alettiin edes rakentaa ja sitten se sisusti sitä, jatkuvasti ja maalaili niitä seiniä, siis nimenomaan maalaili = kuvioi. Se näytti sillon lapsen silmissä samanlaiselta nukkekodilta kun yhden kaverin Sarin nukkekoti, johon Sarikin itse teki huonekaluja, jossa liima pursuili kokolattiamattojen alta sivuille ja mihin se keräs kaikki sukunsa tyhjät tulitikkuaskit, kun niistä sai yhteenliimattuna ja päällystettyinä hienoja jokaisen kodin vaatimia säilytysratkaisuja. Kummallekkaan näistä rakentajista ei saanut ilmaista omia ehdotuksiaan tai mielipiteitään. Isän kanssa sain sovittua, että oman huoneen värit saan valita.

Ja peeäss: Niillä molemmilla on se nukkekoti edelleen tallessa. Sari sanoi joskus myöhemmin, että se (= nukkekoti), oli hänelle se koti, missä kaikki oli hyvin ja tavallisesti ja missä sai päättää itsekin ja oman itsensä näkyviin ja äänensä kuuluviin. Sari muutti kotoaan heti yläasteen jälkeen. (Ja kyllä: Tarina jatkuu kuvan jälkeen peeässästä huolimatta...)

Kun porukoilla ei siis ollut aikaa lukea Aku Ankkaa, kävin Aku Ankan kanssa soittamassa aina keskiviikkoisin Niilon ovikelloa.

-Suuta kuivaa, Niilo aina sanoi ensimmäisen Akun ja veljenpoikien jutun jälkeen.
Kävin hakemassa sille vishypullon sen pienestä keittiöstä; yletyin juuri ottamaan sen jääkaapin ovesta ja avaamaan sen seinällä roikkuvalla korkinavaajalla. Se sihisi ja maistui oudolle. Kun Niilo oli juonut lasillisen, niin sitten taas jatkettiin lukemista.

Toinen käärmeskuva sisältää tehtävän:
Väritä käärmeesi niillä väreillä, minkä värisiä ne olivat, kun olit lapsi.

Äiti kielsi, että vieraitten ihmisten tykönä ei saa käydä, eikä varsinkaan häiritä vanhoja ihmisiä. Isä määräsi vain pesemään kädet hyvin, kun tuli kotiin. Kävin siellä niin kauan, kun opin lukemaan, kotiintullessa vain piilotin Aku Ankan, niin, että luulivat minun tulevan muuten vaan ulkoa. Kesäisin me luettiin Niilon kanssa Akua ulkona, talon takana olevilla kallioilla. Sinne ei äidin mielestä saanut mennä, koska siellä voisi olla käärmeitä. En nähnyt koskaan yhtään isoa sinistä viisimetristä käärmettä. Käärmeitä oli äidinäidin mielestä myös ihmisen päässä, mutta niistä en silloin ymmärtänyt mitään, piirsin kyllä yhteen kuvaan isoäidin päästä ulostulevia sinisiä käärmeitä, mutta äiti repi piirustuksen roskiin, vaikka oli juuri itse maalannut oudon abstraktion, jota olin matkinut.

Me käytiin Niilon kanssa kylässä tien toisella puolella olevissa rivitaloissa. Väärästi olin silloinkin kavereiden kanssa ulkona. Ihmettelin aina, miksi ihmiset ovat surullisia, kun ne muuttavat tänne, näihin uusiin asuntoihin. Asunnoissa oli yksi huone ja pieni keittiö ja oudon iso kylpyhuone, paljon isompi kuin meidän asunnossa. Kesäisin mummot halusivat mennä ja näyttää talonsa, josta ovat tänne tulleet tai lapsuudenkotinsa. Niillä ei ollu rollaattoreita, korkeintaa kepit, yleensä ei niitäkään, ne vaan tepsutteli... Taloissa ei enää asunut ketään tai joistakin oli jäljellä enää kivijalka. Joidenkin paikalle oli rakennettu uusia taloja ja kauppoja. Silti he halusivat käydä. He istuvat kauan pihakeinuissa ennen kuin halusivat lähteä takaisin. Olin melkein varma, että näin pihoilla samoja ihmisiä kuin mummotkin näkivät; Heidän lapsensa tahtoivat näyttää monta paikkaa ja piiloa, kiivetä puihin ja rakennuksien katoille. He haluavat kertoa äideilleen, että heillä oli hyvä lapsuus, ettei sen pitänyt olla mitään muuta.

Me muutettiin kerrostalosta pois vähän kauemmas uuteen omakotitaloon ja en enää käynyt Niilon luona. Niilo kuoli muutama vuosi myöhemmin ja vein kerran sen haudalle vishypullon ja hautakynttilän, jonka sivuun olin liimannut Aku Ankka-tarran.

Sain selvitettyä, että konduktööri Raiteen hauta on läheisellä hautausmaalla vanhan rautatieaseman ja ratapihan toisella puolella. Sinne pitää nykyisin kiertää tunnelin ylikulun kautta tai toista kautta alikulusta. Ennen kuljettiin vaan kiskojen yli, töissä kertoivat; Hypittiin pysähtyneiden tavarajunien vaunujen välistä, talvisin jäisien rautojen päältä tai koukisteltiin vaunujen alta. Tarinoissa kerrotaan myös, että joskus vaunut lähtivät liikkeelle.
(Kuuntelemme kappaleen Lautturille ei vittuilla: https://www.mikseri.net/artists/kaarmenayttely/manalan-lautturi-uusi-versio/146514/ )

Suljin puhelun kirkkoherranvirastoon juuri ennen kuin työkaveri Janne kertoi, että hänen isoisänsä Toivo, 83 vee on kuollut. Hän ei ollut vielä selvinnyt edes mummonsa kuolemasta, mutta ei ollut Toivokaan, vaan lähti melkein heti perässä, vaikka oli juuri uusinut ajokorttinsa. Mutta kun ei ollut ketään vieruspenkillä, oli hän sanonut, täytyy lähteä vähän pidempään reissuun.

Kuvan voi klikata isommaksi.

Jaksossa esiintyy myös Karitan työkaveri Janne ja hänen isoisänsä Toivo (vaimoineen), 
mutta heistä hieman lisää seuraavassa jaksossa 7.
Suhdeviivoissa ei myöskään ole lapsuudennuoruuden kaveria Saria, eikä hänen nukkekotiaan, eikä hänen sukulaisiaan jonossa tuomassa muovikasseissa tyhjiä tulitikkuaskeja. 

Kerrosjatalo-sarja on sarja lyhyitä, elämänläheisiä kertomuksia kerrostalo(i)ssa asuvista ihmisistä, eläimistä, elämästä ja kuolemasta ja taloissa tapahtuvista ilmiöistä. Kaikki on sidoksissa jokaisen kokemiin, tietämiin ja tuntemiin asioihin. Joidenkin esiintyjien tarinat jatkuvat seuraavissa jaksoissa, jotkut ovat kertaluontoisia.

Wikipedia kertoo nukkekodeista: "Miniatyyrejä on tehty tuhansia vuosia. Vanhimmat tunnetut esimerkit ovat egyptiläisistä haudoista noin 5000 vuoden takaa. Nämä puiset mallit palvelijoista, huonekaluista, veneistä, karjasta ja kotieläimistä sijoitettiin pyramideihin lähes ainoastaan uskonnollisia tarkoituksia varten. Egyptiläisen rahainvartijan Meket-Ren haudasta löytyneet nukkeja sisältäneet pienoismallit (noin 2000 eaa.) esittivät puutarhaa, panimoa, leipomoa, puusepän pajaa, teurastamoa, venettä ja ompelimoa. Varhaisimmat eurooppalaiset nukkekodit ovat 1500-luvulta. Nämä kaappi- tai kabinettitalot tavoittelivat ajan ihannesisustusta, johon kuului paljon yksityiskohtaisia huonekaluja ja laitteita. Vaikka nukkekaapit olivat pitkään lähinnä aikuisten keräilyesineitä, niitä käytettiin myös nuorten tyttöjen opetusvälineinä taloudenpidon alkeissa."

Seuraavat osat:
Osa 7: Kavereita ja karsintaa ilmestyy pian, ennen kuin huomaatkaan:
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-7-kavereita-ja.html
ja seuraavien jaksojen linkit  eteenpäin löytyvät aina jakson perästä...

Aikaisemmin esitetyt Kerrosjatalo-sarjan kirjoitukset löytyvät:

Osa 1: Näkymättömiä ihmisiä
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-1-nakymattomia-ihmisia.html

Osa 2: Naapurin rouvan vinkkipankki
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-2-naapurin-rouvan.html

Osa 3: Kop kop, kuka siellä
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-3-kop-kop-kuka-siella.html

Osa 4: Välikerroksia ja inventaarioita
ja.htmlhttps://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-4-valikerroksia-ja.html

Osa 5: Kissanruokapurkkeja ja muita avautumisia
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-5-kissanruokapurkkeja.html

Kotiin ja taloihin (=nukkekoteihin) liittyviä luku- ja katsomisvinkkejä:

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/sisusta/kodit/uskomaton-nukkekoti-eija-luodon-63-rakas-pienoismaailma-taynna

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/harrastuksena-nukkekodit-ja-niiden-sisustaminen/3223026#gs.WJpe6dE

https://www.youtube.com/watch?v=0U_TutV_sZs

https://areena.yle.fi/1-3375480