Kerrosjatalo osa 7: Kavereita ja karsintaa

Kuvittelen, että me ei ihan pienessä kyläkaupungissa asuta, mutta silti tuntuu, että kaikki sukulais- ja tuttuussuhteet menee ihan sekaisin keskenään.

Anun äiti Sinikka on yhtäkkiä muuttamassa sen ystävän Liisin luo talon toiseen rappuun, kun tämän Liisin mies Onni kuoli, hiukan aikaa sitten jo kylläkin (= vuosia sitten), niin lesket päättivät lyöttäytyä kommuuniin toistensa seuraksi, kun tilaa on; Talon suurimpia asuntoja. Liisin kolmioon on joskus yhdistetty viereinen yksiö, johon on asunnosta kulku.

-Jotain hyvää edes, että toiseen rappuun, Anu huokaa, kun me kannetaan Sinikan turhia astioita ja kodintekstiilejä kirpputorille myyntiin. Osa oli vielä avaamattomissa paketeissa kaapeissa. Me katotaan netistä samanlaisten tavaroiden hintoja ja vähennetään hieman hinnasta.

-Kihlajaislahjoja, Sinikka sanoo, ei me naimisiin ikinä ehdittykään.

-Voi vittu, sanoo Anu, kun meinaa tiputtaa Sarpanevan maljakon.

-Lisää tavaraa tulee, Sinikka sanoo: Jannen, Jarin ja Jussin isä on kuollut. Toivo. Toivo on nyt menetetty… meidän suvussa on tapana jakaa kaikki tavarat suvun kesken.

-Juu, paitsi taloja, Anu sanoo ja keksii lähteä ulos viemään roskia.

-Voi voi, Sinikka sanoo. Se on vieläkin katkera, kun sillä ei ole mummolaa…, ne oli sitä Tommin kanssa ostamassa, mutta sen pikkuserkku Jari sen sitten osti, kun enemmän makso…, eikä sinne ole kellään enää mitään asiaa. Eikä se samalta näytä, kun silloin ennen, ei yhtään, sen muija Elina laitto paikan ulkokuoria myöten uusiksi ja kivipuutarhankin laitto, keskelle savimaata. Vähän hienohelma, pitää sisustusliikettä se, Valkoista kauppaa, tiedät kai, mainostaa lehdessä.

Sinikka istuu keittiön pöydän ääreen: Mää en kyllä yhtään enää tiedä, onko tää hyvä ajatus mennä Liisin kanssa yhteen. Se on alkanut puhua siitä Raiteesta, nyt kun se kuoli. Näytäs sen kuvaa sun puhelimestas. (Paikallislehti oli julkaissut Raiteen kuvan, sen kuoleman jälkeen, jutun yhteydessä, missä esitettiin asemakorttelin uudelleenkäyttöä. Siinä luki kuvan alla: Konduktööri Usko Raide toimi ikänsä VR:n palveluksessa, aina aseman sulkemiseen asti ja asui asemakorttelissa, sen viimeisenä asukkaana.)

Etsin jälleen kuvakaappauksen ja annan Sinikalle puhelimen ja se kattoo kuvaa pitkään ja nyökkäilee puoliääneen.

-No nyt se katos, se sanoo ja antaa puhelimen takaisin mietteliään näköisenä: Juu juu…

Anu tulee takaisin ja jää eteiseen seisomaan.

-Nyt kun Raiteesta tuli taas puhe, niin sen kissa oli sillä sun yläkerran naisella Lambergilla, sen Raiteen Uskon kissa. Usko tai älä, Sinikka läpäyttää mua selkään: Karita Lamberg se nimeltään oli. Äitinsä oli varmaan toivonu poikaa. Isä on aluesairaalassa lääkärinä, hyvä lääkäri se on. Ollu joskus Eevassakin juttua niitten talosta ja sen vaimon maalaamisesta.

Me katotaan Anun kanssa toisiamme sillai äänettömästi, että Häh?

-Sun serkkus oli sen kanssa samassa työpaikassa, Sinikka jatkaa: Janne Janne. Sä tuut mun kanssa sitten sinne hautajaisiin, minä sinne yksin mene, se jatkaa vielä: Just olin yksin siellä Toivon Eevan hautajaisissa.

Mä yritän mielessäni piirrellä sukupuuta ja viivoja ihmisten välille, Uskon ja Toivon.

-Ei ollu Liisillä onnee, eikä Toivoakaan enää ole, Sinikka jatkaa: Kell Onni on, se Onnin kätkeköön, uskokaa vaan…

-Älä sanaile, Anu komentaa: Etsä näitä kaikkia voi mukanasi viedä, vaikka siellä tilaa onkin, kai.

-Juu, ei täältä mitään mukaansa saa, kun täältä lähdetään, Sinikka sanoo: Anna mennä vaan, älä mulle kaikkia näytä ollenkaan, ne on ollu siellä kaapissa, niinkus tiedät.

-Tiedätkö rakas naapuri, Anu sanoo mietteliäästi ja katsoo mua: Me joudutaan siivoamaan Liisinkin kämppä, Anulle välähtää.

-Ei jouduta, kun päästään, sä pääset, sanon sille. Ja mä nään sen sisäisen hymyn ja mielessä kehittyvän organisointikaavion.

Mä olin tajunnut, että Anun päässä oli kestävän kehityksen keskusyksikkö. Se oli keski-ikäinen kuolinsiivouksen erikoisasiantuntija. 

-Vitun ruotsalainen, se joskus manasi, ehti ensin. Oisit säkin saanu munkin luvalla kirjottaa kuolemasta, mutta ei me ruveta heti matkiin.

Anu oli opiskellut kestävän kehityksen ja kiertotalouden koulutusohjelmassa, jossa se oli erikoistunut kestäviin hankintoihin ja perustarpeiden määrittämiseen henkilökohtaisista lähtökohdista. Sivuaineopintoina neuvontapalveluiden konkretisoiminen ja kehittäminen lähiympäristössä. Se sano, että sen toimintamallit eli suorailmaisu ei sit soveltunu edelliseen työpaikkaan, kun asiakkaita ei voivoi, voi kiihdyttää toimimaan manipuloivasti ympäristökehittävään suuntaan. Kun toisille on ihan vitun sama, kuoleeko tää ympäristö, missä me eletään, kun ei niitten tekemiset ja tekemättäjättämiset nyt yksistään voi siihen vaikuttaa. 

-Mieti hei, et 'tahdon olla sulle hyvin hellä' tarkotti niille asiakkaita, ei sitä mikä niiden toimintaperiaate luontoo kohtaan on, Anu sanoo: Me voidaan ihan hyvin heittää kaikki kukat pois meidän kämmeneltä. "Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on"... niin ei vittu oo... 

Kun me kannetaan tavaroita autoon sinisissä Ikean kasseissa, mä tajuan, että mulla on kenties kaapissa Usko Raiteen sininen vanha VR:n putkikassi, josta on vetoketju rikki. 
(osa 4 kertoo, miten se kävi)

Kuva kannattaa klikata isommaksi.
Ja kuvastahan puuttuu ihmisiä:
mm. Toivon vaimo Eeva, mutta se on jo Paratiisissa. 

Kerrosjatalo-sarja on sarja lyhyitä, elämänläheisiä kertomuksia kerrostalo(i)ssa asuvista ihmisistä, eläimistä, elämästä ja kuolemasta ja taloissa tapahtuvista ilmiöistä. Kaikki on sidoksissa jokaisen kokemiin, tietämiin ja tuntemiin asioihin. Kaikki ihmiset tuntuvat tässä jaksossa olevan sidoksissa myös toisiinsa. 

Seuraava jakso 8 ilmestyy sunnuntaina 23.9:
Raiteita ja vetoketjuja:
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-sarja-osa-8-raiteita-ja.html

ja niin edelleen... seuraavien jaksojen linkit löytyvät aina jaksojen perästä...

Aikaisemmin esitetyt Kerrosjatalo-sarjan kirjoitukset löytyvät:

Osa 1: Näkymättömiä ihmisiä
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-1-nakymattomia-ihmisia.html

Osa 2: Naapurin rouvan vinkkipankki
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-2-naapurin-rouvan.html

Osa 3: Kop kop, kuka siellä
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-3-kop-kop-kuka-siella.html

Osa 4: Välikerroksia ja inventaarioita
ja.htmlhttps://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-4-valikerroksia-ja.html

Osa 5: Kissanruokapurkkeja ja muita avautumisia
http://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-5-kissanruokapurkkeja.html

Osa 6: Usko, Toivo ja muut sukulaiset ja ystävät

https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2018/09/kerrosjatalo-osa-6-usko-toivo-ja-muut.html

Ja peeäss:

Kirjavinkkejä Anulta, vaikka sen mielestä kirja on melkokin paska:

Magnusson, Margareta. Mitä jälkeen jää. Taito tehdä kuolinsiivous.
https://www.tammi.fi/kirja/margareta-magnusson/mita-jalkeen-jaa/9789513196196